Rypyt kuuluvat elämään!

Feedini täyttyy jos minkämoisista mainoksista, missä minua kannustetaan ellei suorastaan käsketä

ostamaan kollagenijauheita
                    tehoseerumeita
                            ihmeitä tekeviä naamaharjoja
                                    JUURI minulle sopivia antiagedeepmoisturize-extrafirmin etanananusaukkovoiteita.

Tai sitten saan alennuskuponkeja botoxille, mesolankaamiselle, mikroneulaukseen tai face-liftiin.

Mitä v**tua! 

Minä blokkaan, poistan ja deletoin mainoksia ja tarjouksia, mitkä eivät voisi vähempää kiinnostaa, mutta niiden tulvaa ei näköjään voi pysäyttää. Mainostulva on ehtymätön.

Olen ennenkin ihmetellyt, kuinka tänä päivänä saa olla ylipainoinen, alipainoinen, tatuoitu, tatuoimaton, keho lävistyksiä täynnään tai aivan neitseellinen ja mediassa vakuutetaan kuinka meillä kaikilla on oikeus kehorauhaan eikä kenenkään ulkonäköä saa kommentoida.

Mutta.

Minä haluan kehorauhan lisäksi ja ylitse IKÄÄNTYMISRAUHAN.

En halua pyristellä hampaat irvessä sitä totuutta vastaan, että eletyt vuodet muuttavat habitusta. Miksi maailma/media/some/mainokset tekevät kaikkensa vakuuttaakseen varsinkin naiset siitä että ikääntyminen ei saa näkyä ja että meidän on tehtävä kaikkemme pysyäksemme aina oikeita vuosiamme nuoremman näköisinä??

Sääli on sairautta, mutta henkilökohtaisesti en voi muuta kuin sääliä niitä onnettomia ihmisiä, joiden ihmisarvo määräytyy ulkonäöstä, kauneudesta ja "ikuisen nuoruuden" ylläpidosta. Taistelu joka on hävitty kauan ennen sen aloittamista.

Oma peilikuva ei pelota tai ahdista ja nautin suunnattomasti siitä, että olen 62-vuotias. Jokainen naamani rypyistä on tullut naurusta, itkusta, koetuista tunteista ja eletystä elämästä. Olen niistä ylpeä.
Toki jos/kun katson vanhoja kuviani, nään että (vähänkö itserakas?) olen ollut varsin kaunis nuorena, mutta ajatus että yrittäisin epätoivoisesti säilyttää lookin, joka vuosien mittaan on muuttunut ja muuttanut muotoaan (kuten kroppakin, hahahhahahah) on suorastaan groteski. 
Ikääntyminen on kaunista kun sitä ei vääristä liiallisilla apukeinoilla. 

Luettuani avautumiseni lävitse huomaan, että mihänän Olen ITSEKIN jonkinsortin ikääntymisrauhan rikkoja, kun märisen ja säälin ihmisiä jotka eivät halua/uskalla ikääntyä luonnollisesti! Joten laitetaanpa loppuun pakollinen lievennys malliin

SUOTAKOON KAIKILLE KUITENKIN OMAN VALINTANSA MUKAINEN IKÄÄNTYMINEN.
Tämä kirjoitus on vain ja ainoastaan minun mielipiteeni ja väistelkää herneitä, jos niitä yrittää nenuliin sinkoutua.

Huhtikuun kirjoista

Vaikka lukeminen/kuuntelu on ihanaa, niin kun on koko ikänsä sitä turbovaihteella tehnyt, on harvinaista herkkua löytää kirjoja, jotka oikeasti sykähdyttävät. Niinpä noista 24 kirjastakaan ei nouse erottumaan kuin nämä muutamat:

Minna Härmä: Loma

tämä oli lukupiirimme huhtikuun kirja ja mikä kirja se olikaan. Raastavan todentuntuisen kammottava kertomus ylisuorittavan äidin lomailusta 3 lapsen ja puolison kanssa. 
Sain ihottumaa lukiessani kirjaa ja kiemurtelin tuskissani mitä pitemmälle kirja eteni. Aivan järkyttävän karsea "loma" tällä perheellä ja menin kyllä niin tunteella mukaan, että oksat pois. Teki mieli potkia kirjan tossukka kertoja-äitiä ja viskoa isähahmoa terävillä kivillä sekä pistää penskatrio ojennukseen perusteellisesti.

Susanna Makaroff: Piiri pieni pyörii

30 vuotta sitten 15 vuotias isäänsä pelkäävä Karen  keksi hätävalheen, jonka yhtenä seurauksena katosi pienestä rivitaloyhteisöstä nuori poika.
Nykyhetkessä Karen on Suomen ulkoministeri, joka suunnitelmissa on tulevaisuudessa olla Suomen presidentti, mutta nuoruuden muistot eivät pysy pinnan alla.
Hyvinkin sisäsiittoiseen rivitaloyhtiöön muuttaa journalisti Anna Meri perheineen ja ilmapiiri muuttuu aina vain nihkeämmäksi, kun Anna alkaa reagoida asunnon sisäilmaan ja haluaa tutkia asiaa.
Menneisyys avautuu takautumina ja nykypäivän rumba on aikamoista, ihmisluonnosta paljastuu kaikenmoista ja tarina pistää miettimään mitä itse olisi valmis tekemään itsensä ja läheistensä takia.

Laura Sola: Sadannella sivulla kuolee koira

Hervoton, ei liian vakavasti otettava kertomus työttömästä Ellasta, joka voitettuaan kymmeniä miljoonia Eurojackpotissa löytääkin suunnan ja merkityksen elämälleen mielenkiintoisesta suunnasta. Ella päättää parantaa maailmaa murhauttamalla ökyrikkaita joiden moraalissa on reippaasti parantamisen varaa.
Ei tiukkapipoisille.

Emma Alftan: Syteen tai saveen

Tästä kirjasta jäi mieleen eniten varsin perusteellisehkosti selostettu saventyöstäminen ja sen välineet. Keramiikka tuntui päähenkilöltä ja siinä sivussa räpeltävät henkilöt jäivät sivuosiin.
Joku tässä kirjassa kuitenkin kutkutti ja jään odottelemaan jatko-osia.

Markku Haussila: Miehet joita luulin rakastaneeni

Ehdottomasti huhtikuun upein lukukokemus.
Miten voikin jokin mikä on niin rumaa ja rosoista olla niin koskettavaa ja ajatuksia & tunteita herättävää. Ja niin hiton hienosti kirjoitettu!
Pari lehtijuttua: ykkönen, kakkonen.