Remonttia siellä ja remonttia täällä

 Kevät alkoi remonttisaralla vanhempien kotona - vesivahinko aiheutti puolen talon "sulkemisen" ja remppa ei sitten valmistunutkaan alkuun luvattuun 5 viikkoon niin kuin epäilinkin. Koska kosteus oli levinnyt laajemmalle kuin luultiin, purku- ja kuivatushommat laajenivat reippaasti.
Vahinkotarkastaja totesi purkutöiden jälkeen, että pienestä lisähinnasta kannattaisi korjauttaa lattiarakenteet nykyaikaisten standardien tasolle. Lisähinta oli asiallinen, joten lattiarakenne modernisoitiin samalla avauksella kuntoon.

Varsinaisen vesivahingon korjauksen hinnaksi jäi vakuutuksen omavastuu 150 euroa. Vakuutusyhtiö maksoi suoraan työn suorittajalle reilut 7K euroa.  Ja joku vielä kehtaa väittää, että vakuutukset ovat aivan turhaa rahanmenoa! 
Omakustanteinen lattian korjaus maksoi kaikkineen  n. 1300 euroa. 

Rempan valmistuminen viivästyi useamman viikon lähinnä siitä syystä, että tilattu lattiapinnoite "katosi" matkalla toimittajalta kohteeseen!
Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Remonttikärpänen jäi pörräämään ympäristöön ja mietittiin mitäpä nyt samaan putkeen kannattaisi tehdä ja yksi selkeä kohdehan tuumailuista pintaan nousi: kattoremontti.
Joten tilattiinpa sitten tarkastaja paikalle ja kylläpä olikin hyvä että näin tehtiin.
Kattopelleistä löytyi jopa reikiä ja savupiipun tiilistä oli iso osa tyystin rapautunut.  Talo on rakennettu 60-luvulla ja silloin ei esim. aluskatteita käytetty, välikattotilassa oli vähän märkää purua jne jne.
Joten eikun tarjouspyyntöjä lähettämään.

Saimme tarjoukset seitsemältä urakoitsijalta ja jotenkin ihmeellisesti rempan loppusumma oli muutaman satasen heitolla aina sama. 

Vaikka hinta pyörikin samassa, niin tarjousten sisältö poikkesi paljonkin. 
- Osassa hintaan kuului savupiipun korjaus, osassa ei
-  kattopellin vahvuus vaihteli 0,45mm, 0,5mm ja 0,6mm välillä.
- työn osuuden (eli kotitalousvähennyksen) osuus vaihteli 4K ja 13K välillä
- jne jne jne

Tarjouskilpailun voittajaksi nousi Musta hevonen - alueella kattohommia tekevä paikallinen yritys, joka tuli juttelemaan isän kanssa pitkän kaavan mukaan ja kun itse osuin paikalle samaan aikaan ja pääsin osallistumaan sessioon, niin kas kummaa - alkoi kuulostaa todella hyvälle!

Tämän paikallisen yrityksen tarjous sisälsi kaikki tarvittavat asiat, käytettävät materiaalit olivat tarjousten kärkipäätä, rempan tekoaika osuisi heinäkuulle ja kirsikkana kakun päällä oli lähes 2K halvempi hinta kuin muissa tarjouksissa, jotka oliva siis isompien valtakunnallisten yritysketjujen tekemiä. Eli nyt vain odotetaan ja toivotaan heinäkuuksi heleitä kelejä.

Hankalaksi tämän rumban teki rakkaan isäni, vähän kärjistäen, parin tunnin välein vaihtuva mielipide joka-ainoasta asiasta. 
Välillä hän halusi katon vain maalattavaksi (reikineen ja eroosioituneine savupiippuineen) ja seuraavassa hetkessä aivan ehdottomasti katto uusitaan kokonaan. 
Hän olisi halunnut että ostamme erikseen kaikki tarvikkeet ja käytämme yksityisiä "kattoseppiä" ja hetken päästä halusi tehdä sopparin yhden tietyn firman kanssa, koska hän tuntee sieltä hemmot ja on hyviä miehiä (hän on ollut pois rakennustarvikemaailmasta jo pian 30 vuotta, mutta oli silti sitä mieltä että samat hemmot siellä töissä edelleen ovat...).

Veljeni poltti päreensä totaalisesti lähes joka kerran kun asiasta he keskustelivat ja itsekin kilahdin useampaan otteeseen, mutta onneksi meitä on kaksi ja asiat etenivät hitaasti mutta varmasti kun vaihtelimme kommunikointivuoroja :D

Häröily asettui hetkeksi remonttisopimuksen solmimisen jälkeen, mutta isäni seuraava stressin aihe on sitten rakennuslupa.
Ja seuraava se, että ei riitä rahat ja köyhäintaloon joutuvat he.
Ja
Ja

Varsinaiseen aloituspäivään on vielä aikaa, joten mielenkiinnolla odottelen mistä kaikesta isäni ehtii ongelmia vielä kehittää.

 

 

 

Dc-fixillä väriä keittiöön

 Jos olet silloin tällöin vieraillut blogissani, olet varmaankin huomannut viehtymykseni oranssiin, vihreään, keltaiseen ja mihin vain kirkkaaseen väriin. Olen suorastaan allerginen valkoiselle, harmaalle, beigelle ja muille olmimaisille väreille. Toki ymmärrän niiden "tyylikkyyden" ja "neutraaliuden", joita esim. sisustuksessa on rakastettu jo vuosikausia, ellei peräti -kymmeniä - eli tätä skandinaavista sisustusmaailmaa.
Ymmärrän, mutta henkilökohtaisesti inhoan sydänjuuriani myöten.

Niinpä ymmärrän myöskin sen, että oma kotimme käy monelle katsojalle sielun ja silmän päälle, mutta onneksi omansa saa tehdä juuri sellaiseksi kun haluaa - joko värittömäksi tai värilliseksi!

Viimeisimmän inspiraationi  herättivät keittiömme välitilan olmikaakelit. Siis valkoiset.
Täyspyökkiset (tylsät) kaapinovet keittiössä maalautimme jokunen vuosi sitten vihreiksi ja se oli täyden kympin valinta, koko keittiön ilme muuttui kuin taikaiskusta. Eikä kustannuksetkaan olleet kuin muutaman sata euroa.

Välitilan valkoisia kaakeleita olen katsellut inhoavalla silmällä pitemmän aikaa, pikakorjauksia asiaan olen tehnyt erilaisilla kaakelikoristeilla, mutta valkoinen seinä sieltä kuitenkin on silmään pistänyt.

T. lähti mökille ja minä päätin hyödyntää oman aikani hieman tuunamalla juttuja...

Kaivoin pohjattomasta askartelukaapistani muutaman rullan DC-fixiä ja annoin palaa.

Parempi överit kuin vajarit, joten nyt välitilassa riittää värejä!

Saatuani kaakelien valkoisuuden peittoon, mikromme valkoisuus nauroi minulle päin naamaa ja eihän sellainen käy laatuun mitenkään.
Eli takaisin penkomaan kaappeja ja sieltähän löytyikin iloisen ja kirkkaan keltainen rulla sisustuskalvoa.

Vähän se kalvo loppui kesken, mutta siitäs sait, penteleen Panasonic!

 

 

 

Ravitsemusterapeutti versus painonhallintalääkäri, part 2 (painonhallintalääkäri)

(pixabay, Kalhh)

Minulla oli siis aika lääkärille, ken on erikoistunut juurikin painonhallintaan ja mielenkiinnolla suuntasin hänen vastaanotolleen.

Pirtsakka ja hymyilevä lääkäri oli minua vastassa ja hän oli tutustunut inBody-mittauksen tuloksiini ja myös ravitsemusterapeutin merkintöihin kiitettävällä panostuksella niin ettei kaikkea tarvinnut jälleen kerran alusta asti selvittää.

InBody-mittaus oli elämäni ensimmäinen ja kävimme sitä alkuun läpi. Lyhyesti tiivistettynä, olen pelkkää läskiä koko nainen :D
No en tietenkään, mutta yli ohjearvojen mentiin useammassa kohdassa.

Painoa liikaa (ylläri-ylläri)
Sceletal muscle mass oli sentään normaali, mutta prosentuaalinen rasvanmäärä kropassa aivan liian korkea.
Leponergiankulutukseni oli alhainen kokoisteni keskiarvoon verrattuna (se kuuluisa säästöliekki?).

Ikävää mutta tarpeellista kuultavaa.

Siinä vaiheessa kun aloimme käymään läpi liikkumista ja ruokailuja, alkoivat myös ihokarvani kääntyä vastakarvaan ja sisäinen känkkäränkkäni nosti päätään.

(pixabay, Kalhh)
Koska kirjaan kaikki syömiseni Foodvisor-appiin, tiedostan syöväni liian vähän proteiinia, mutta ihanan tohtorinnan mukaan oikea tapa on vetää protskua vaikka rahkana (voi nielaista maistelematta ja hulauttaa vettä perään niin menee alas, kuten hän toimii), perunaa, pastaa, riisiä ei pidä syömän ikinäkoskaan jne jne. Ehkä kerran viikossa voi yhden pienen perunan "nautiskella".

Tässä välissä nauroin jo ääneen ja kysäisin häneltä, että nauttiiko hän IKINÄ syömisistään ja ruokailusta?
Ei kuulema ole tärkeää se nauttiminen, pitää tarjota kropalle vain se mitä se tarvitsee ja tämä riittää!

Ei kiitos tuollaista elämää.

Liikunnan suhteen tiedostan myöskin, että petrattavaa on. Käyn niin usein kävelemässä rivakkaa lenkkiä kun ehdin, vähintään pari kertaa viikossa keskiarvoisesti ja telkkaria katsoessa pyrin käyttämään stepperiä, mikäli vain nivelten tilanne sen sallii.

Mutta voi voi. Käveleminen on aivan turhaa eikä stepperoinnistakaan ole mitään hyötyä. 

Kuntosalille tai Crosstrainin-gryhmään pitää mennä (ja kas, tässäpä onkin hyvän ryhmän esite, hänkin siellä käy), että lihakset kasvaa ja kaatuilematon vanhuus on turvattu.

Valitettavasti vihaan ryhmäliikuntaa kaikissa muodoissaan ja kuntosalille en uskalla mennä, koska itseni tuntien mopo lähtisi pian keulimaan ja olisin jalka-käsi-polvi-olkapää paketissa kun olisin tylsistynyt rutiiniin ja kokeilisin mitenkähän isoilla painoilla saan tällä tehtyä... 

Ihan hyvää keskustelua meillä oli, mutta jotenkin hänen kommentointinsa kumosi kaiken sen "hyvän", mitä vuoden mittaan olin ravitsemusterapeutin ohjeilla saavuttanut. Jäi vähän paska fiilis vaikka samalla naurattikin.

(pixabay, Geralt)

Summasummarum:

En lähde crossfittiin enkä kuntosalillekaan.
En aio hylätä perunaa, pastaa enkä riisiä. 
Aion nauttia hyvästä ruoasta ilman huonoa omaatuntoa, MUTTA maltilla ja opetellen tunnistamaan syönkö syömisen ilosta vai nälkääni.
Aion edelleen käydä kävelyllä, tehdä pihatöitä ja tallata stepperiä.
Aion etsiä netistä kotiohjeita kehonpainoharjoitteluun ja tehdä sitä myös.

Aion käydä vielä ainakin kerran ravitsemusterapeutin vastaanotolla ja hänen tsemppauksellaan edetä tässä loppuelämän projektissa pitää itseni liikkuvana, toimivana ja myöskin elämästä nauttivana!

Ravitsemusterapeutti versus painonhallintalääkäri, part 1 (ravitsemusterapeutti)

Kävin joku aika sitten ravitsemusterapeutilla ja sainkin varsin oivallisia neuvoja ja silmiä avaavia havaintoja elintavoistani ja ruokailuistani. 

Asia jota vastaan ikuisen laihduttajan sieluni pyristeli eniten vastaan oli se, että muka söisin LIIAN VÄHÄN. 
Kuinka voin syödä liian vähän jos painoni ei liikahda kuin ehkä ylöspäin? Eikös tämä painonpudottaminen ole puhdasta matematiikkaa - syö vähemmän kuin kulutat niin laihdut.
That´s it.

Tai sitten ei.

Tilanne on tämä:
- olen kuusikymppinen.
- olen vaihdevuodet (toivon mukaan) ohittanut
- olen enemmän tai vähemmän tiukasti pitänyt ideaalisena energiamääränä kaltaiselleni istumatyöläiselle 1500 kaloria/pvä. 
- en pidä makeasta, sen enempää makeisista, suklaasta kuin leivonnaisista. Suola ja rasva maistuvat kyllä.
- syön mielialalääkettä (tosi pienellä annoksella, kun en uskalla luopua)
- olen elämäni aikana laihduttanut useita kertoja erilaisin lopputuloksin.

Ravitsemusterapeutin mukaan tavoittelemani 1500 kaloria on jumittanut elimistöni siihen kuuluisaan säästöliekkiin, koska se on liian alhainen kokoiselleni ihmiselle. Niinpä aina kun sallin itselleni vapaita päiviä, kituva kehoni varastoi kaiken ylimääräisen energian suoraan rasvaksi. Ja perse senkus levenee.

Myös ruokarytmissäni olikorjaamisen varaa. Syön aamupalan puoli kuuden maissa aamulla, työpäivinä vedän lounaaksi jotain nopeasti puoli 11 ja illallinen menee usein jonnekin seiskaan-kasiin ja silloinhan ruoka tosiaan maistuukin!

Jos tiesin illalla esim. meneväni ulos syömään, paastosin koko päivän, että olisi illalla "varaa" syödä mitä sattuu.

Söin/syön monipuolisesti ja pääasiassa itse tehtyä ruokaa, koska perheen ruoka-allergiat vähentävät einesten käyttöä tosi paljon. Tästä sain jopa kehuja!

Sain matkaani ravitsemukseen liittyvää materiaalia ja pari käytännön ohjetta/tehtävää:
* Pyri säännölliseen ruokarytmiin- aamupala, lounas, välipala ja illallinen sekä pieni iltapala, koska se helpottaa unta.  
* Yritä nostaa  kalorimäärää! Minun kokoiseni, minun aktiivisuustason naisoletetulla on päivän kulutus keskimäärin +2000 kaloria. Sain tehtäväkseni nostaa tuo 1500 kaloria 1900-2000 kaloriin, että saataisiin elimistö palautumaan säästöliekiltä. Ei kuulema tapahtuisi viikossa tai kuukaudessa...

RT varasi minulle myös ajan inbody-mittaukseen sekä painonhallintaan erikoistuneelle lääkärille mittauksen jälkeen, että nähtäisiin tarkemmin kehoni tilanne.

Kaiken kaikkiaan RT oli/on ihana tyyppi. Ei saarnaamista, ei jeesustelua, ei käskyjä vaan keskustelun lomassa ajatuksia ja ehdotuksia, vinkkejä ja vaihtoehtoja. Olen valitettavasti sellainen yksilö, kenellä nousee kaikki karvat pystyyn, jos joku yrittää heittää auktoriteettiä kehiin ja käskyttää. Tuloksena lapsellinen toimintavastaus "en tee, pidä tunkkis".

Ikuinen "anarkisti" siis :D

 

Paha kello kauas kantaa

 Johan minä nyt viljelen näitä sanontoja!

Mutta nyt kalkattaa paha kello aikamoisella mäikeellä, veetuttaa sen verran rankasti. Jaanpa siis kanssanne pienen tarinan auton korjaamisesta.

Joulukuussa

Martta hyytyi kesken työmatkan ja se hinattiin korjattavaksi paikalliselle pajalle Boko Motorsille.

Homma selvisi ja vika "löytyi": Puola oli rikki ja se sutjakkaasti vaihdettiin reilun 300 euron korvausta vastaan. Tässä vaiheessa olin vielä ihan Happy Customer.

Joulunpyhät auto sai seistä pihassa, koska kotoilimme ihan urakalla, mutta kun ekaa kertaa tienpäälle läksin, niin kas, eipä pelittänyt kuin "puoleen matkaan". Onneksi on vakuutus ja soittelin jo tutulle hinurihemmolle, joka hinasi auton takaisin Bokolle.
Aamulla soitin korjaamolle,  ja kehoitin kurkkaamaan parkkialueelle ja ihmettelin, josko tsekkaisivat työnsä uudestaan, koska ei toimi auto ei. 
Puhelimen toisessa päässä vastasi asentaja todella luottamustaherättävästi että "ai eikö se ollutkaan se puola, no katotaan..".

Löysivät viallisen puolan johdon ja vaihtoivat - kustannusta minulle n. 100 euroa.

Tammikuussa
Alkuvuoden kovat pakkaset ajelin T:n dieselillä, kun 3-päiväisen työviikon tähden en pihinä halunnut lunastaa pistokepaikkaa, eikä Martta lähtenyt ilman sitä käyntiin mikäli pakkanen oli parinkymmenen hiippareilla.
 

Kun kelit taas leutonivat, hyppäsin Martan rattiin ja heti ekalla reissulla sain ihailla hälyvalojen loistetta kojelaudassa.

Auto sai jäädä pihaan.

Helmikuussa

Joulusta räjähtänyt Budjetti salli viimein auton korjauksen, mutta tällä kertaa en vienyt Marttaa enää Bokolle vaan varasin ajan patonkiautoihin erikoistuneesta Auto-Francesta.

Hiihaahoo - auto syynättiin suurennuslasilla ja kas, PUOLA oli viallinen. 

Viedesssäni auton sanoin kolmelle eri ihmiselle -  ja jätin vielä rattiin post it-lapun - että älkää tehkö mitään remppaa, ennenkuin soitatte ja varmistatte minulta. Olin nimittäin siinä pisteessä, että jos remppa olisi yhtään hintavampi, pitäisi laskeskella tiukkaan, että alanko sitä enää teettämäänkään. No moninkertaisesta muistuttamisesta huolimatta, ei mennyt asia perille ja vaihtoivat puolan.  Kustannus +400 euroa.

 
Koska aiemmin asennettu puola oli viallinen, niin Bokollehan vastuu korjauksesta olisi kuulunut ja minä olisin säästynyt rahanmenolta. Auto-Francesta kyllä ehdottivat, että voivat vaihtaa rikkonaisen puolan takaisin ja voisin ajella Bokolle, mutta turhaa pyllistää kun paskat on jo housussa. Auto kuitenkin pelitti viimein ongelmitta.

Menin viallisen osan kanssa Bokolle ja "vaadin" edes sen viallisen osan hinnan palautusta tämän hupailun kustannuksista. Pyynnöstä liitin mukaan Auto-Francen laskun ja työselvityksen.
Firmasta myönnettiin, että "tottakai olen oikeutettu korvaukseen", mutta he laittavat osan tukkurille ja palataan asiaan kun sieltä vastataan.

 

Nyt eletään

toukokuuta ja edelleen odottelen vastausta/korvausta, jonka oikeudenmukaisuuden Boko siis kyllä myöntää, mutta ei korvaa mitään ennenkuin saa vastauksen tukkurilta. 

"Osa on lähtenyt tehtaalle lisätutkimuksiin ulkomaille. Tukkuri ei osannut sanoa aikataulua tuloksista mutta näissä menee yleensä aikaa 2-10kk."

 

Onko aivan oikeasti minun odotettava tämän tukkurin vastausta?? Eikö se ole korjaamon kontolla maksaa korvaus minulle ja hakea sitä sitten toimittajalta??

Onko kokemusta asiasta?

 

Kissa vieköön!

Foxey on hallinnut Vonkista tasan 5 kk tänään ja voin vain ihmetellä miten noin pieni, omapäinen ja karvojaan pölistelevä otus tuokin hyvää mieltä ihan vain olemassaolollaan.

Neidin vienot miukumiset ovat musiikkia korville ja saavat hyvänolonhormonit kohisemaan aivoissa, puhumattakaan kehräyksestä kun se kömpii viereen/syliin/naamalle ilman pienintäkään epäilystä siitä, etteikö olisi tervetullut juuri siihen ja silloin. Olin sitten tekemässä mitä hyvänsä.

Ja oikeassahan karvakorva onkin. Enemmän kissaneiti saa vapauksia kuin lapset aikoinaan, moninkertaisesti enemmän!

Eipä taida olla kuin yksi sääntö, jonka kanssa olemme tiukkoja olleet: 
ruokapöydälle ei ole asiaa vaikka miten mieli tekeekin. 
Ei kissa tyhmä eläin ole - hyvin on Foxeylle mennyt perille, että olkkarin pöydät on sallittuja, kuten myös työpöydät ja yöpöydät, keittiössä hän istuskelee ikkunalaudalla ja joskus etutassulla koskee ruokapöytää, muttei nouse siihen kuitenkaan (paitsi yöllä varmaan vetää kissanpolkkaa päästä päähän ja taas uudelleen).

Foxey rakastaa vuoteemme päiväpeittoa ja siitä tehdäänkin hänelle oma pesä yöksi pöydälle. Siihen neiti aina asettuu iltavilliensä jälkeen.
Mutta eihän sitä nuori ja villi kissaeläin jaksa yötä putkeen maata - jossain vaiheessa aamyötä jompi kumpi tai molemmat heräämme säikähtäen kun reilut kolme kiloa eloisaa kissaneitoa tumpsahtaa seuraksi parisänkyymme.

Leikkiaika!

Katti mylttäytyy peittojen alla, tyynyjen alla, peittojen päällä ja tyynyjen päällä. Minä ja Turjake muodostamme Foxeylle ikioman temppuradan, missä on nautinnollista vetää kierroksia. Välillä hän käy tassuttelemassa kropan päällä tai tassuttamassa kasvoja ja vaatii huomiota. Erityisesti neiti rakastaa T:n CPAP-laitetta ja sen tuhinaa ja puhinaa, joten jahka on aika asettua, useimmiten hän kiertyy kehälle T:n kasvojen eteen.

Jos meille uni maistuisi pisempään kuin viiteen aamulla, niin ehei, ei onnistu. Silloin on Foxeyn aamupalan aika ja aamupalahan on päivän tärkein ateria myös pienillä kissoilla! Tassulla töpsytellään kasvoja ja tehdään myös miukumalla, mouruamalla ja säksättämällä selväksi että orjien on aika nousta ja palvella talon kuningatarta!

Ja mehän palvelemme parhaamme mukaan <3 

Rypyt kuuluvat elämään!

Feedini täyttyy jos minkämoisista mainoksista, missä minua kannustetaan ellei suorastaan käsketä

ostamaan kollagenijauheita
                    tehoseerumeita
                            ihmeitä tekeviä naamaharjoja
                                    JUURI minulle sopivia antiagedeepmoisturize-extrafirmin etanananusaukkovoiteita.

Tai sitten saan alennuskuponkeja botoxille, mesolankaamiselle, mikroneulaukseen tai face-liftiin.

Mitä v**tua! 

Minä blokkaan, poistan ja deletoin mainoksia ja tarjouksia, mitkä eivät voisi vähempää kiinnostaa, mutta niiden tulvaa ei näköjään voi pysäyttää. Mainostulva on ehtymätön.

Olen ennenkin ihmetellyt, kuinka tänä päivänä saa olla ylipainoinen, alipainoinen, tatuoitu, tatuoimaton, keho lävistyksiä täynnään tai aivan neitseellinen ja mediassa vakuutetaan kuinka meillä kaikilla on oikeus kehorauhaan eikä kenenkään ulkonäköä saa kommentoida.

Mutta.

Minä haluan kehorauhan lisäksi ja ylitse IKÄÄNTYMISRAUHAN.

En halua pyristellä hampaat irvessä sitä totuutta vastaan, että eletyt vuodet muuttavat habitusta. Miksi maailma/media/some/mainokset tekevät kaikkensa vakuuttaakseen varsinkin naiset siitä että ikääntyminen ei saa näkyä ja että meidän on tehtävä kaikkemme pysyäksemme aina oikeita vuosiamme nuoremman näköisinä??

Sääli on sairautta, mutta henkilökohtaisesti en voi muuta kuin sääliä niitä onnettomia ihmisiä, joiden ihmisarvo määräytyy ulkonäöstä, kauneudesta ja "ikuisen nuoruuden" ylläpidosta. Taistelu joka on hävitty kauan ennen sen aloittamista.

Oma peilikuva ei pelota tai ahdista ja nautin suunnattomasti siitä, että olen 62-vuotias. Jokainen naamani rypyistä on tullut naurusta, itkusta, koetuista tunteista ja eletystä elämästä. Olen niistä ylpeä.
Toki jos/kun katson vanhoja kuviani, nään että (vähänkö itserakas?) olen ollut varsin kaunis nuorena, mutta ajatus että yrittäisin epätoivoisesti säilyttää lookin, joka vuosien mittaan on muuttunut ja muuttanut muotoaan (kuten kroppakin, hahahhahahah) on suorastaan groteski. 
Ikääntyminen on kaunista kun sitä ei vääristä liiallisilla apukeinoilla. 

Luettuani avautumiseni lävitse huomaan, että mihänän Olen ITSEKIN jonkinsortin ikääntymisrauhan rikkoja, kun märisen ja säälin ihmisiä jotka eivät halua/uskalla ikääntyä luonnollisesti! Joten laitetaanpa loppuun pakollinen lievennys malliin

SUOTAKOON KAIKILLE KUITENKIN OMAN VALINTANSA MUKAINEN IKÄÄNTYMINEN.
Tämä kirjoitus on vain ja ainoastaan minun mielipiteeni ja väistelkää herneitä, jos niitä yrittää nenuliin sinkoutua.

Huhtikuun kirjoista

Vaikka lukeminen/kuuntelu on ihanaa, niin kun on koko ikänsä sitä turbovaihteella tehnyt, on harvinaista herkkua löytää kirjoja, jotka oikeasti sykähdyttävät. Niinpä noista 24 kirjastakaan ei nouse erottumaan kuin nämä muutamat:

Minna Härmä: Loma

tämä oli lukupiirimme huhtikuun kirja ja mikä kirja se olikaan. Raastavan todentuntuisen kammottava kertomus ylisuorittavan äidin lomailusta 3 lapsen ja puolison kanssa. 
Sain ihottumaa lukiessani kirjaa ja kiemurtelin tuskissani mitä pitemmälle kirja eteni. Aivan järkyttävän karsea "loma" tällä perheellä ja menin kyllä niin tunteella mukaan, että oksat pois. Teki mieli potkia kirjan tossukka kertoja-äitiä ja viskoa isähahmoa terävillä kivillä sekä pistää penskatrio ojennukseen perusteellisesti.

Susanna Makaroff: Piiri pieni pyörii

30 vuotta sitten 15 vuotias isäänsä pelkäävä Karen  keksi hätävalheen, jonka yhtenä seurauksena katosi pienestä rivitaloyhteisöstä nuori poika.
Nykyhetkessä Karen on Suomen ulkoministeri, joka suunnitelmissa on tulevaisuudessa olla Suomen presidentti, mutta nuoruuden muistot eivät pysy pinnan alla.
Hyvinkin sisäsiittoiseen rivitaloyhtiöön muuttaa journalisti Anna Meri perheineen ja ilmapiiri muuttuu aina vain nihkeämmäksi, kun Anna alkaa reagoida asunnon sisäilmaan ja haluaa tutkia asiaa.
Menneisyys avautuu takautumina ja nykypäivän rumba on aikamoista, ihmisluonnosta paljastuu kaikenmoista ja tarina pistää miettimään mitä itse olisi valmis tekemään itsensä ja läheistensä takia.

Laura Sola: Sadannella sivulla kuolee koira

Hervoton, ei liian vakavasti otettava kertomus työttömästä Ellasta, joka voitettuaan kymmeniä miljoonia Eurojackpotissa löytääkin suunnan ja merkityksen elämälleen mielenkiintoisesta suunnasta. Ella päättää parantaa maailmaa murhauttamalla ökyrikkaita joiden moraalissa on reippaasti parantamisen varaa.
Ei tiukkapipoisille.

Emma Alftan: Syteen tai saveen

Tästä kirjasta jäi mieleen eniten varsin perusteellisehkosti selostettu saventyöstäminen ja sen välineet. Keramiikka tuntui päähenkilöltä ja siinä sivussa räpeltävät henkilöt jäivät sivuosiin.
Joku tässä kirjassa kuitenkin kutkutti ja jään odottelemaan jatko-osia.

Markku Haussila: Miehet joita luulin rakastaneeni

Ehdottomasti huhtikuun upein lukukokemus.
Miten voikin jokin mikä on niin rumaa ja rosoista olla niin koskettavaa ja ajatuksia & tunteita herättävää. Ja niin hiton hienosti kirjoitettu!
Pari lehtijuttua: ykkönen, kakkonen.

 

 

 

Vapunko väliä

 ei ole yhtään "vappu-fiilis".

Tokihan olen kymmeniä ilmapalloja pumpannut sekä viritellyt niitä sinne sun tänne. Serpentiinirullat odottavat purkautumistaan ja vapultahan tämä näyttää ulospäin tämä huusholli.

Mutta kun ei huvita juhlia.

Olen siis tullut VANHAKSI!

Tämä aatto vietetään varmaankin katsoen joku splatter-kauhuleffa silitellen kissaneitiä, jos se sattuu sille päälle että tulee syliin. Lasillinen viiniä ja joku pasta siinä sivussa.

Voisihan se olla huonomminkin. Sentään tupa täynnä rakkaita <3 

Pimpin' my car

Doris on kuljettanut minua ympäriinsä nyt parisen viikkoa ja nyt kun muutama aurinkoinen kevätpäivä suostui sulostuttamaan elämäämme pääsin aloittamaan auton tuunaamisen.

Kaksi edellistä autoani olen koristanut erivärisin pallokuvioin, mutta Doriksesta tulee kaunis kuin kukkaniitty. Niin sisältä kuin ulkoakin!

Esittelenpä ensin sisäpuolen.

 

Pieni breikki Puolassa

Vietin pitkän viikonlopun Gdanskissa ystävättäreni kanssa - minä lensin Joensuusta Helsingin kautta sinne ja ystäväni taas Brysselistä Varsovan kautta.

Lentomatka Joensuusta Gdanskiin pöristeltiin molemmilla pätkillä potkurikoneella ja pakko sanoa, ettei se ole kaikista miellyttävin tapa lentää. Molemmilla pätkillä sain sardiinipurkki-istuimilla vieruskaverikseni todennäköisesti Puolalaisen painijan tai ehkäpä vahvin mies-kisaajan, koska kokoa oli heillä sen  verran runsaasti, että minulle jäi ehkä 1/3 penkkiä käyttööni. Grääh.

Mutta päämäärä kuittasi ahtaan matkanteon.

Gdansk on ihana kaupunki. 

Vanha kaupunki on yksi kauneimmista mitä olen nähnyt, tahti kaupungissa on seesteinen, ainakin huhtikuussa kun suurin turistiryntäys vielä edessäpäin, ruoka hyvää ja edullista ja kaupungissa sopiva määrä nähtävyyksiä sekä tutkittavaa pitkäksi viikonlopuksi.

Suosittelen lämpimästi visiittiä Gdanskiin! 

May I introduce you: Doris

Hän, uusi autoni, siis saapui kotiin viime perjantaina, iltapäivällä ajeli siirtokuski kulkimen pihaamme ja pikaisen wc-tauon jälkeen lähti paluumatkalle vaihdokillani, Fiat Pandalla. 
Poikarukka (saan sanoa poika, koska oli hän varmaan just 18vee) katseli Hania epäuskoinen ilme kasvoillaan ja totesi, että ei ole koskaan ajanut "tuollaisella autolla". 
Kun kysyin, että onko hänellä minkämoinen oma auto, kertoi hän asuvansa yhä vanhemmillaan ja käyttävänsä heidän sähkö-Audiaan.
Vähänkö nauratti. 

Monia nimiä makusteltuani, Doris maistui loppujen lopuksi parhaalle suussani, joten auton nimi on siis Doris. Ei haittaa, vaikka joka kerta kun nimen sanoo, alkaa päässä soida J. Karjalaisen samanniminen biisi, sehän on oikein hyvä rallatus!

Verrattuna Citroen Xsaraani (joka siirtyy jälkikasvuni autoksi) on Doris uskomattoman kevyt ja ketterä!
Bensaakin se kuluttaa lähes puolta vähemmän, joten kukkaro kiittää!

Auton mukana tullut käyttöohje on viitisen senttiä paksu opus, jota olen lukenut hartaudella, mutta luulenpa joutuvani selaamaan sitä vielä kymmeniä ja kymmeniä kertoja, niin paljon on uutukaisessani erilaisia toimintoja ja säätöjä tarjolla. Tässä vaiheessa olen tyytyväinen kun auto kulkee ja osaan ottaa pois päältä pimputuksen nopeusrajoituksista. 
On muuten äärimmäisen ärsyttävä pimputus - vaikka miten pyrin noudattamaan nopeusrajoituksia, niin Doris aloittaa pimputtelun jo about siinä vaiheessa kun edes ajattelen painavani kaasua hieman yli rajoituksen. Ainahan mittarissa muutaman kilsan heitto on, eikös vaan??

Ensimmäisessä risteyksessä häröilyä ja hengenahdistusta aiheutti itselle tuntematon Start-Stop-järjestelmä, mutta siitäkin selvisin ja seuraava "sammuminen" ei aiheuttanutkaan isopia väristyksiä.
Puhelut auton systeemin kautta toimivat hyvin ja Siriäkin laitteet ymmärtävät, Cruise pelittää myös pienillä nopeuksilla (30km/h>) ja muutkin toiminnot varmaan pelittävät jahka vain niihin tutustun.

Doris on ulkoisesti varsin paljon puolison Picasson näköinen, värikin mätsää lähelle, mutta odottelen tilaamiani tuunaustarroja, niin alkavatpa pian erottua toisistaan!
Nyt pystyin laittamaan vain ratinsuojuksen ja vaihdetangon & käsijarrun kaunistukset, mutta 
oi että nekin ovat kauniita.



Olo on kuin pikkulapsella uuden lelun kanssa.