Viikko kipeenä, korona 2026

 Napattiin pari viikkoa sitten ärhäkänsorttinen koronavirus Kuopion reissulta, ekaksi sairastui Turjake ja minä sairastuin viime lauantaina. 

Minulla ei yleensä nouse kuumetta helposti, biologinen lääke kun kuulema vaimentaa tai estää kuumereaktion. Jos kuume kuitenkin nousee, niin olen yleensä jo todella kipeä.

Lauantain vastaisena yönä heräsin totaalisen kauheaan oloon ja palelemiseen, tunsin hyvinkin olevani todella kipeä ja niinpä nappasin kuumemittarin tsekatakseni tilanteen.

Kuumettahan olikin ihan riittävästi ja sitä riitti koko viikoksi.

Kuumeen lisäksi kattaus täydentyi helvetillisellä päänsäryllä, salamoinnilla ja jomotuksena jokaikisessä nivelessä, mitä kropastani löytyi ja kokonaisvaltaisella pahoinvoinnilla. 
Jiihaa, ihanaa!

2020 olisin saanut Paxlovid-viruslääkityksen heti positiivisen testin jälkeen, mutta koska virus on muuttunut ja tavallaan normalisoitunut vuosien mittaan, ei lääkitystä enää aloiteta kuin esim. syöpä- ja leikkauspotilaille, eli ihmisille joille mikä tahansa rankempi infektio voisi olla fataali.  

Eli minä raato sairastin ihan perinteisesti ja hoidin tautia unella ja Panadol Hotilla. Lauantaista keskiviikkoon en oikeastaan muuta tehnytkään kuin nukuin ja heräsin neljän tunnin välein imaisemaan taas yhden lasillisen Panadolia. Jotain söinkin vaikka ruoka ei maistunut eikä nälkäkään vaivannut, mutta hereillä horistessani join vettä kuin autiomaa sadekaudella.

Panadolin iskiessä valot päälle, selasin somea, päivitin ystäville hengissäolemiseni ja rapsuttelin Foxeyta joka tuli purisemaan vatsani päälle kun tajusi minun olevan hereillä. 
Kissat on parhautta <3

Jossain vaiheessa jaksoin huvittua Faceen tekemäni Koronatestipäivityksen aiheuttamasta kommenttitulvasta ah, normaalisti niin seesteiseen feediini. Voi äiti ja siskopuolet saappaineen, kuinka feedini oli täynnä toinen toistaan hullumpia foliopipoääliöitä, jotka halusivat tuoda tietooni kuinka feikki koko covid-tauti on. 
Niin ja tietysti siinä sivussa sitten myös todettiin, ettei kuussakaan ole koskaan käyty. 
Onneksi tajusin, että olin pösilö jossain vaiheessa jättänyt profiilini julkiseksi ja kun poistin asetuksen, asettui myös ääliökommentointi.

Nyt mennään perjantaita - eka aamu kun ei ollut enää kuumetta vaikka olo onkin täysin puolikuntoinen edelleen. Toisaalta mitäpä muuta voisi odottaakaan, kun on viikon maannut kuin roadkill pientareella? 

Biologinen lääke ja Metoject käskettiin tauottamaan kuumeen ajaksi, joten seuraavaksi odottelen milloin niiden poisjättäminen alkaa tuoda tuntemuksia polviin-lonkkiin-olkapäihin, ranteista ja sormista puhumattakaan. Ehkäpä nivelet eivät edes ehdi oireilemaan, pistämään pääseen heti ensi viikolla taas!

Mutta arvatkaapas mikä oli "kauheinta" tässä tautimisessa?

No mulla oli SYNTYMÄPÄIVÄ tiistaina ja EKAA kertaa 33 vuoteen en saanut aamupalaa vuoteeseen laulun ja halausten kera! Ei sillä, että se aamupala olisi edes maistunutkaan, mutta jotenkin melkein pää kuumehuuruissa kyynelehdin, että täällä minä kurjan YKSIN kärsin eikä KUKAAN minua onnittele ja muista.

Kuinka lapsellinen voikaan olla 63-vuotias! 

 

 

Viimeiset hitaat

 Ajelin iltapäivällä töistä kotiin ja auton radiosta alkoi kuulua Kitaron Caravan - PAM - olin mielessäni muinaisessa Madonnassa ja illan viimeiset hitaat alkoivat soida...

Tässä kohtaa voin ottaa täti-ihminen ilmeen, suoristaa nutturaani ja oikaista villatakin nappilistaa ennen kuin totean ääni väristen, että 
voi voi, te nuoret ette tiedä tästä ihanuudesta y h t ä ä n  mitään.

KUN MINÄ OLIN NUORI (kylläpä onkin kutkuttavaa aloittaa lause näillä sanoilla), niin bileiltoinahan sitä jopa paritanssahdeltiin, oli musiikki sitten räimettä tai slovareita. 
Eli siellä ravintolassa kun naukkailtiin Sinistä Enkeliä, Mustaa Ryssää ja Bacardi Colaa tyttöporukassa, niin ravintolassa iltaa viettävät hemulit tulivat ihan asiakseen hakemaan tanssimaan! 
Miettikääpä sitä!

Ja sitten kun oli menty tanssilattialle, siellä rokattiin/rollattiin/hytkyttiin/heiluttiin pakolliset kaksi biisiä, jonka jälkeen hemuli saatteli takaisin noutopaikkaan. Jos oli oikein herkullinen pakkaus, niin sitä saattoi useammankin biisin tanssia saman tyypin kanssa putkeen.
Joskus sitä jämähti loppuillaksi saman miekkosen seuraan ja joskus siitä tyypistä tuli jopa poikaystävä, joillekin jopa puoliso.

Että sillälailla ennenvanhaan pariuduttiin.

Mutta niistä illan viimeisistä hitaistahan minun piti horista enemmän!

Eli viimeiset puoli tuntia anniskelupaikan aukiolosta soitti DJ pelkkiä hitaita biisejä. Ja se olikin kuulkaas sellaista karjamarkkinameininkiä, että oksat pois! 
Ne uroot, (niin, nyt kyllä rohkeasti heitän stereotypian että miehiä ne oli kaikki!) jotka eivät olleet  illan mittaan kainaloista löytäneet alkoivat epätoivoisen naisenmetsästyksen. Valitettavasti samat uroot olivat illan mittaan ehtineet nautiskella nestemäistä itseluottamusta sen verran runsaasti, että heikot oli mahdollisuudet viimeisten hitaidenkaan aikaan unelmien emäntää käsivarsilleen saada...
Jos taas oli itselleen mieluisan seuralaisen löytänyt, niin mikä onni ja auvo olikaan hiihdellä sylikkäin pitkin tanssilattiaa toinen toistaan hienompien slovareiden helliessä korvia. Ilta saattoi päättyä sitten yhteiseen kotimatkaan tai lämpimiin halauksiin ovella, joskus vaihdettiin puhelinnumeroita tai sovittiin suoraan uudet treffit.

Oi niitä aikoja (hahahahhaha). 

Itselläni oli muutama biisi, jotka loppuillasta oli aivan pakko kuulla ja tanssia silloin kun liikenteessä oltiin. Paikallisessa kantiksessa DJ tiesi jo minun tiskiä lähestyessäni huutaa, että JOO JOO, soitan ne siun biisis kyllä!
Samaisessa paikassa portsari kysyi minulta ja ystävältäni, että olettekos olleet kipeinä, kun ei pariin päivään ole teitä näkynyt. Että taidettiin olla aika tuttuja naamoja!

Minun Must-slovarini olivat ja ovat kyllä edelleenkin
Kitaron Caravan
Eric Clapton Wonderfull tonight
George Michael: Careless Whisper
Scorpions: Still loving You

Toki noiden itselle tärkeiden biisien kanssa oli se ongelma, ettei niitä voinut pilata vääränlaisen tanssittajan kanssa...mutta ratkaisin ongelman sillä, että hain itse tanssimaan niitä yksilöitä, jotka omaa silmää miellyttivät, enkä jäänyt odottamaan noutajaa.
Ja en muuten saanut pakkeja kertaakaan! 

Miettikääs tähän loppuun sellaista ihmettä, että kasarilla oltiin liekeissä jo iltakahdeksalta ja valomerkki tuli viikolla 23.30, viikonloppuisin 01.30.
Hienosti jaksoi seuraavana aamuna töihin tai opiskelemaan, vaikka olisi ilolientä tullut litkittyä enemmänkin.

Homma toimii kun on hyvät työkalut

 Omakotitaloasujat, tehän tiedätte sen alueen joka ulottuu omasta aidasta ajotien varteen? Joka on siis kaupungin/kunnan omistamaa, mutta asujan vastuulle jää ruohonleikkaus ja siistinä pitäminen?

Meidän kotimme on kadun viimeinen talo ja tontti rajautuu kahdelta sivulta metsään, yhdellä tonttia rajaa naapurin kanssa yhteinen orapihlaja-aita ja yhdellä sivulla on sitten tämä ylläpidettävä, mutta ei oma alue.

Jotenkin se onnistuu ärsyttämään minua, että meidän tulee pitää alue siistinä, mutta pykälien mukaan emme saa siihen kolata esim. lumia talvella! 
Ihan yks hailee, tottakai minä sille alueelle ajoluiskan lumet kolaan ja kaikkea muutakin alueelle kehittelen...

Joskus säännöt ovat kuin luotuja kierrettäviksi, niin tämäkin: 

"Liikenneturvallisuuden vuoksi tällä alueella olevat istutukset, pensasaidat tai rakennelmat eivät saa ylittää 1,1 metrin korkeutta, jotta kuljettajien näkyvyys tiealueelle säilyy esteettömänä." 

Tai eihän tämä mitään sääntöjen kiertämistä ole, koska eihän näistä kukkasipuleista nousevat kukkaset mitään jättiläisiä ole, pieniä ja sieviä vain. Eli ihan pienenpientä kapinointia sääntöjä vastaan vain. Kurppa-anarkiaa!

Tänä syksynä viimein ostin itselleni puutarha-apurin, jota aikaisemmin olen vain epäillen katsellut, että 
"eihän tuosta nyt mitään apua", 
"taas yks ei-toimiva apuväline", 
"höpö-höpö, kyllä ne sipulit maahan saa ihan perinteisesti kaivamalla".

Mutta niin tuo SIPULINISTUTIN vain tarttui käteen Prisman puutarhaosastolta.

Ostin samalla 90 kukkasipulia, vaikka niitä samoja oli jo varastossa satakunta. 

Sipulinistutin pääsi oitis tositoimiin, kun sateettoman päivän aamuna päätin kaikki pari sataa sipulia könytä maan alle. Just sille postauksen alussa mainitulle tiealueelle.

Ja siis olipas kuulkaas HELPPOA hommaa! Kerrankin kädessä oli apuväline, joka oikeasti helpottaa kyseessä olevaa toimintaa. 

Se oli yks hujaus kun kaikki 200 sipulia oli istutettu sinne ja tänne ja tuonne. 
Nyt on mitä odottaa ensi keväänä. 

Toki aina on mahdollista että talven aikana vyöryy paikalle pelottava myyräarmeija ja tekee tyhjäksi työpanokseni syömällä joka ainoan lupauksen kevään loistosta.

Pidetään hei kaikki peukkuja että myyränperkeleet pysyvät poissa!

 

Uniapneatutkimuksiin

 Olen viime aikoina saanut kuulla läheisiltäni, että pidän mielenkiintoista "meteliä" öisin, heräilen öisin myös useita (10-15 krt/yö) kertoja ja vaikka unitunteja kertyy periaatteessa asiallinen määrä, niin väsyttää väsyttää väsyttää.

Kilppariarvot ja muut on testattu ja hyviltä näyttävät, joten työterveyslääkäri täytätti muutaman arviointilomakkeen, mittasi kaulanympäryksen ja pim! Laittoi lähetteen uniapneatutkimukseen kunnalliselle puolelle, koska eihän tuommoinen asia kuulu työterveytemme soppariin. 

Mitäpä väliä sillä mihin kuuluu, kunhan kuuluu johonkin ja eilen tipahti Suomi.fi-osoitteeseen lähete tutkimusinfoon ja -laitteen hakuun marraskuun alussa.

Miehillähän uniapnean oireet ovat varsin helposti myös läheisen huomattavissa, äänekäs kuorsaus ja kammottavat hengityskatkokset ilmaisevat tilanteen varsin selvästi.

Naisilla taas oireet ovat/voivat olla  hiukkasen erilaiset:
- Uupumus ja saamattomuus, päiväväsymys vaivaa ja tekee olon vetämättömäksi jne.
- Heräily öisin, nukahtamisvaikeudet
- hengitys voi olla kuorsauksen sijaan ähisemistä ja puhisemista, vaivalloista hinkumista ilman katkoksia
- aamupäänsärky, yöhikoilu ja suun kuivuminen

Näistä voin itse rastitaa jokaisen :D

Puolison vuosi sitten todennettu uniapnea ja sen myötä perheeseen liittynyt CPAP-laite ovat pelastaneet niin miehen kuin minunkin yöunet. Ei enää extravaimentavia korvatulppia tai pakenemista toiseen huoneeseen unen perässä.
Foxey-kissa rakastaa miehen CPAP-laitetta ja tykkää nukkua hänen maskitettujen kasvojensa edessä. Jos minulle sama masiina tulee, niin kissarievulla onkin sitten valinnan vaikeus, kumman naamalla yönsä viettää!

Uusi lelu: Tunturi Cardio Fit V40 - nesteet liikenteeseen!

Mulla on synttärit nyt syyskuussa ja päätin ostaa itselleni synttärilahjaksi TÄRINÄLEVYN.

Ei saa nauraa! 

Näistäkin laitteista löytyi testi jos toinenkin ja niitähän tutkiskelin tiukalla silmällä ennenkuin päädyin valitsemaan Tunturin V40 vempainen. T. innostui maksamaan puolet kustannuksesta, että säästyisi pähkäilemästä mitä hankkia mulle synttärilahjaksi, joten sijoitus ei ollut lopulta suuren suuri kummallekaan :)

Saan "nauttia" usein erivahvuuksisista nilkkojen ja jalkojen turpoamisesta ja kun luin artikkelin, missä mainittiin tärinälevyn pistävän nesteet liikkeeseen, innostuin mahdollisuudesta kotona tapahtuvaan hoitoon.
Olen tähän asti käynyt lymfassa ja vyöhyketerapiassa pahimpina aikoina, mutta ulkopuolisten hoitojen ongelma on siinä, että niihin on varattava aika ja eihän noita turvotuksia mitenkään pysty aikatauluttamaan. Tulevat kun tulevat.

Olen testaillut tärinöitä nyt muutaman viikon ja kylläpä kuulkaa neste liikkuu! Ekan kokeilukerran erheydyin tekemään illanpielessä ja arvatkaas vain, nukuinko seuraavana yönä miten hyvin? Ihan oikein, en nukkunut kun juoksin vessassa vähän väliä ja uudelleen.

Laudalla täristessä tehdyt kyykyt vaikuttavat mielenkiintoisesti TAKAreisiin enemmän kuin etureisiin, ainakin minulla. Koska V40 tärinä on 3D-mallia, tulee siinä sivussa harjoitettua tasapainoaistiakin, mikä tunnetusti on meikäläisellä harjoituksen tarpeessa. 
Ei ihme että käyttöohjeessa kielletään harjoittelu alle 10-vuotiailta ja yli 60-vuotiailta ILMAN VALVONTAA. HAHAHAHAHHAHAHAH.  
Poikani ohjeistikin minua, että kypärä päähän ja vähintään rannesuojat käyttöön...no en todellakaan ohjetta noudattanut, mutta kyllähän tuo täysillä kierroksilla voipi heikkopäistä huipatakin!

Masiina on ihanan hiljainen siihen asti, kunnes siihen kiinnittää mukana tulevat vastuskuminauhat eikä käytä niitä. Hirrrmuinen helinä ja kilinä kun metallirenkaaseen kiinnitetyt metallilukot alkavat tahdissa pitää meteliä. 
Vastuskuminauhat ovat oiva lisä laudalla tytinään, tulee liikettä hartioihin ja vähän rasituksenpoikasta  käsivarsiinkin.

So far kokemus on ollut erittäin positiivinen ja olen joka päivä lautaillutkin - aion pinnistellä saadakseni tästä uudesta jutusta rutiinin sinnittelemällä pari kuukautta putkeen vaikka hampaat irvessä. Tutkimuksien mukaan uudesta asiasta tulee rutiini 66 päivässä ja sama tutkimus suosittaa myös jakamaan tavoitteen 3 viikon jaksoihin, aloittaminen, sitoutuminen ja lopuksi juurruttaminen. 

Katotaas kuinka kurpan käy.

 

 

Inbody-mittaukset 26.3. - 10.6. - 3.9.2026

Maaliskuussa kävin elämäni ensimmäisessä InBody-mittauksessa ja kyllähän minä osasin arvata tuloksen suunnan. Huonoja asioita liikaa ja hyviä asioita liian vähän. Plösö mikä plösö.
Oras-kuntoutuksen ekalla jaolla kävin toisen kerran, koska halusin nähdä onko tekemilläni pienillä muutoksilla ollut minkäänlaista vaikutusta ja ylläripyllärinä tulosta oli muutamassa kuukaudessa jonkin verran tullutkin!

Ekan jakson jälkeen tein lisää tietoisia muutoksia, en alkanut hillitöntä salirumbaa tai hölskytellyt lenkkipoluilla naama irveessä, mutta otin arkeen esim. kyykkäämishetkiä töissä (kyykkäsin sillä aikaa kun kone tulosti todistuksia jne.) Koska mittauksesssa selvisi, että toissa vuoden lonkan rasitusmurtuman jälkeen jalkojen lihastasapaino oli kovasti epäasuhdassa, tein porrasnousuja heikommalla jalalla ja hampaita pestessä pikkukyykkyjä myös sillä heikommalla jalalla. 

Heinäkuussa aloin pistää Ozempik-laihdutuslääkettä ja sitä myöten laitoin proteiinien petrausprojektin päälle. Ruokahalu on tippunut, protskun määrää olen onnistunut lisäämään, vaikka edelleenkin on tosi vaikea päästä tarvittaviin määriin/päivä.
Hyvällä tiellä olen siis kulkenut, näin ajattelen ja mielenkiinnolla meninkin kolmanteen mittaukseen keskellä kuntoutusviikkoa.

 

Sain yllättyä iloisesti! 

 

Visceral Fat level on tippunut hienosti, vaikka edelleen onkin liian korkealla, silti luvun putoaminen 22:sta 15:een!  

 

Percent Body Fat on myöskin edelleen plösöluvuissa, mutta hei, tiputus 45,3 prosentista 36, 2 prosenttiin lämmittää kyllä mieltä. (Average / Acceptable: 25% to 31% (typical and healthy for non-athletes))

Painokehitys pistää hymyilemään. Vaikka BMI onkin varsin kyseenalainen määrite ihmisen hyvälle ja huonolle painolle, en senkään mukaan ole enää lihava vaan ylipainoinen.

 

 Body Fat Mass on myös tippunut omaan silmääni huimasti: lähtötilanne 42,7kg ja nyt 31,7 kg. Yli 60-vuotiailla naisilla terveellisenä rasvaprosentin ylärajana pidetään usein noin 33–35 % rajaa, mutta komppaan kyllä mittaajaa siinä, että vielä kannattaa pudottaa.

 Liekö Ozempicin vaikutusta ja protskua yrityksestä huolimatta liian vähän, koska Skeletal Muscle Mass on tippunut ekan mittauksen lukuihin. Voimaharjoitteluun on siis pakko kehittää inspiraatiota jostain vaikka väkisin! Tämä on se ainoa luku mittauksessa, jonka toivoisi kasvavan eikä pienentyvän! 

Paino on pudonnut tasaisesti, maaliskuun päätä huimaavasta lukemasta 94,3 kg tippuminen 87,5 kiloon nosti hymyn kasvoille. 

Näillä tuloksilla on hyvä fiilis jatkaa "taistelua". Yritän vielä saada itseni oikeasti potkittua kuntosalille, että saisin lihasmassaa lisää. Pistäkääs henkisiä potkuja tähän suuntaan, että luuska saisi itsensä salille!

 

ORAS-kuntoutus, toinen ja viimeinen viikko

 Palasin sunnuntaina ORAS-kuntoutuksen toiselta ja samalla viimeiseltä jaksolta ja vaikka olo on varsin väsynyt, niin olipa taasen mahtava kokemus!

Tuo meidän kurssimmehan oli tarkoitettu työuupumuksesta kärsiville/kärsineille, mutta Kela järjestää maksuttomia kuntoutuskursseja suurinpiirtein ihan mihin vain keksii katsoa. Moni meidän ryhmästämme pohtiikin varmaan, että mihin kuntoutukseen hakisi seuraavaksi. 

ORAS-kurssi toteutetaan kahden viisipäiväisen lähijakson ja niiden välissä olevan etäkuntoutuksen avulla, mutta toteutusmalleja varmasti erilaisia riippuen minkämoinen syy on taustalla.

Meidän ryhmällämme kävi uskomaton onni osallistujien suhteen. Naksahdimme heti ensimmäisestä päivästä modeen "kaiken voi ja uskaltaa jakaa" ja vaikka juttu pyörikin toinen toistaan raskaammissa aiheissa, nauroimme myös varmasti makeammin kuin pitkään, pitkään aikaan.

Ohjelmassa oli monenmoista henkistä ja fyysistä ohjelmaa, iltaisin pää oli väsynyt ja niin oli kroppakin, mutta väsymys oli kuitenkin jotenkin hauskasti "hyvää väsymystä" ja kevensi kokonaisvaltaista oloa.

Lunastin heti saapumispäivänä kahdellakympillä kylpylän käytön koko viikoksi ja kävinkin siellä neljänä iltana viidestä nautiskelemassa infrapunasaunasta, trooppisista suihkuista ja jopa KYLMÄaltaasta! Virallisessa ohjelmassa meillä olikin vesijumppaa, joka on ehdottomasti yksi lemppareistani liikunnan saralla.

Vesi on kyllä äärimmäisen ihana elementti ja päätinkin, että kotiuduttuani käyn viimeinkin ostamassa vuosikortin uimahalliin ja myös käytän sitä!

Viikkoon sisältyi myös etukäteen varaamani InBody-mittaus. Minähän kävin ekalla jaksolla mittauksessa ja vaikka en nyt himona olekaan liikkunut tai salilla hikoillut, kiinnosti varmistaa ettei Ozempicin painonpudotus ole täysin lihaksista lähtenyt. Tästä teen ihan oman postauksen kunhan sopiva rako istahtaa alas löytyy.

Aika monelle ryhmäläiselle oli kuntoutus ensimmäinen lajiaan ja jokainen ihmettelikin, miksei aikaisemmin ole osannut tällaiseen hienouteen tarttua.

Minä olen aikaisemmin ollut psoriasisliiton kuntoutuksissa (Kanariansaaret!) ja reumaliiton kuntoutuksissa, joten tuttua asiaa itselleni ja jatkossakin aioin hakea ja osallistua niin moneen kuntoutukseen kuin vain onnistun sisään pääsemään.

Irtautuminen arjesta ja keskittyminen itseensä voimauttaa uskomattoman paljon ja se vertaistuen määrä, mitä vastaavassa tilanteessa olevilta kuntoutuksen aikana saa vastaanottaa on todella korvaamatonta! Pää kevenee kun pääsee juttelemaan ja jakamaan kokemuksia sellaisten ihmisten kanssa, jotka jo puolesta sanasta tajuavat  mistä puhut eikä tarvitse miettiä rasittaako samasta asiasta "jauhaminen" ystäviä tai puolisoa. 

Kuntoutuksia järjestää Kela, työeläkelaitokset, hyvinvointialueet ja vakuutusyhtiöt, sekä monet eri järjestöt ja sairauskohtaiset liitot - kannattaa ehdottomasti tutustua tarjontaan ja miettiä josko sieltä löytyisi itselle sopiva!

 

6 viikkoa Ozempicin aloittamisesta, tuloksia?

  Olen välttynyt Ozempicin kirjatuista sivuvaikutuksista, 

Pahoinvointi ja oksentelu

Ripuli tai ummetus

Vatsakipu, turvotus ja ilmavaivat

Väsymys, päänsärky ja huimaus 

Koska Ozempic on alkujaan tarkoitettu diabeteksen hoitoavuksi, sivuvaikutuksiin on listattu myös ruokahaluttomuus ja painon lasku, mutta laihdutuslääkkeenähän tämä "sivuvaikutus" on juurikin se toivottu vaikutus.

Ruokahaluni on todellakin vähentynyt ja annoskoko sitä myötä pienentynyt, syön myös edelleen aika pitkälti kellon mukaan, koska nälkä ei vain "tule".  Punaviinikään ei maistu edes tulisten pataruokien kanssa, joten sitäkin myötä on elimistöni hyötynyt tästä piikittämisestä. 

Pistin neljä viikkoa alimmalla annoksella o,25 mg ja sen jälkeen annos nostettiin 0,5 mg, "lopullinen" annos lienee minun tapauksessani 1,0 mg parin viikon päästä.

Olen punninnut itseni joka aamu ja paino on laskenut hiljalleen, joskin heiluriliikettä on selvästi näkyvissä. Jos syön paljon hiilareita, aamulukemat ovat nousseet muutaman sata grammaa ja jos päivän energiat koostuvat reippaasti protskuista, lukema on pienempi. 

Vauhti ei ole päätä huimaava, en huomaa eroa vaatteissa tms., mutta keskiarvo per viikko on inauksen vajaa 500g, kaikkiaan 2kg 900g.

Hullua - vauhti on ideaalinen, mutta jotenkin olen pettynyt. Järki sanoo, että näin on just niinkuin pitää, mutta tunnepuolella olisin toivonut suurempaa pudotusta.

Hölmö minä.                                                                             

 

Uniapneaa ja jalkojen turvotusta

 Olen ollut todella väsynyt jo jonkin aikaa ja reumakontrollissa lääkäri kehoitti ottamaan yhteyttä työterveyteen lisätutkimuksia varten. Jalkojen turpoaminen polviin astikaan ei kuulu nivelpsorin oireisiin, joten sitäkin voisi tt-lääkäri tutkailla.

Niinpä varasin ajan työterveydestä ja kävin sydänfilmissä, kilpparilabroissa ja erikseen vielä ProBmp- verikokeessa, joka paljastaa sydämen vajaatoiminnan ja/tai sepelvaltimotaudin.

Ei ongelmia sillä saralla. Hiiohoi :D

Lääkäri epäili vahvasti, että kyseessä on syvien laskimoiden vajaatoiminta (pintalaskimoiden vajaatoiminta on epätodennäköista, koska sääreni ovat sileät kuin vauvan peppu, ei suonikohjuja) ja sillehän sitä ei voi muuta kuin kiskoa tymäkät tukisukat jalkaan ja pistää menemään entisenmoisella tahdilla.

Mutta se väsymys.

Lekuri teetti minulla Uneliaisuuskyselyn ja teki Uniapnean todennäköisyyskyselyn ja pimpelipom, kirjoitti lähetteen kunnalliselle puolelle uniapneaklinikalle.
Nyt siis odottelen kutsua hakemaan ohjeistusta ja kotitestilaitteen, yöpolygrafialaitteen.

Yöpolygrafia on yön aikana tehtävä tutkimus, jossa mitataan unenaikaista hengitystä ja jalkojen liikkeitä, sen avulla voidaan selvittää unenaikaisia hengityshäiriöitä, eli miten hengitys yön aikana sujuu. Laitetta pidetään yön yli ja tutkimuksen voi tehdä ihan omassa sängyssä nukkuen. 

Uniapnean tunnusmerkkinähän on pidetty hengityskatkoksia, mutta naisilla katkoksia on harvemmin, kyse on pikemminkin hengityksen osittaisesta ahtautumisesta.
Minä kuulema olen alkanut kuorsata, mutta ainakaan T. ei ole havannoinnut varsinaisia hengityskatkoksia, mitä itse aikanaan hänen tapauksessaan havannoin TOSI paljon.
Tuon hengitysteiden ahtautumisen olen huomannut esim. hammaslääkärillä kun pöydän pääpuolta lasketaan alemmaksi. Hengitys ei onnistu ollenkaan!

Toivottavasti lähete tulee pian, koska tämä jatkuva väsymys tekee kärttyiseksi. Töiden jälkeen haluaa vain päiväunille ja loppupäivä menee öllöttäessä. Haluan jaksaa tehdä kaikkea mitä pää haluaisi touhuta, mutta kroppa ei tällä hetkellä pysy perässä.

 

Kun ystävyys haaltuu satunnaisiksi viesteiksi tai loppuu kokonaan

Järjestelin päivänä eräänä tuhansien ja taas tuhansien valokuvieni kansioita ja kuvat nostivat muistoista eläviksi monta tapahtumaa, hetkeä ja ihmistä.

Päädyin mietiskelemään kuinka elämästä on kadonnut monia ihmisiä, ketkä omana aikanaan olivat todella tärkeitä ja tiivisti mukana niin arjessa kuin juhlassa. 

Kuinka ihminen, jonka kanssa on jakanut syvimpiä tuntojaan ja viettänyt vuosien mittaan satoja ja taas satoja hetkiä yhdessä joskus vain "katoaa"?

Parikymppisenä solmituista ystävyyssuhteista läheisin haaltui selkeästi siinä vaiheessa kun molemmat löysivät tahoillaan (asuimme aivan eri puolilla Suomea) poikaystävän ja jäljelle jäi tuttavuus ja laimeasti silloin tällöin ilmaan heitetyt suunnitelmat "meidän pitää kyllä tavata!". Tuskin kuitenkaan koskaan näin tapahtuu enää. Ellei ihan vahingossa.

Seuraavan aikuisiällä löytämäni todella läheisen ystävän sain synnytyslaitokselta, kun lähennyimme viereisessä sängyssä maanneen äidin kanssa hyvinkin nopeasti. Hänen tyttärensä, kolmas lapsi, oli syntynyt edellisenä päivänä oman tyttäreni, esikoiseni syntymästä ja hän jaksoi vastailla todella tyhmiinkin kysymyksiini kokeneen äidin kärsivällisyydellä.
Jatkoimme yhteydenpitoa ja tapaamisia kotiuduttuamme synnäriltä ja jaoimme vuosia kokemuksia lapsista ja elämästä yleensäkin. Hän tuli esikoisen lapsenvahdiksi kun läksin kaksi vuotta tapaamisestamme synnyttämään junioria.
Muutettuani Joensuuhun, näimme aina kun vierailin Tampereella, vähintään kerran vuodessa ja luulin oikeasti että ystävyytemme kestäisi lopun ikäämme.
Mutta sitten hän lopetti viesteihini ja puheluihini vastaamisen, aivan yht´äkkiä. 
Lopulta, kuukausien vastaamattomien kontaktiyritysten jälkeen laitoin hänelle sähköpostia, että tulkitsen tämän hiljaisuuden niin, että ystävyytemme on päättynyt enkä enää häiritse häntä. Kiitin mukavista vuosista ja toivotin hyvää jatkoa. En saanut vastausta tähänkään ja yhä vielä joskus mietin mitä oikein tapahtui.

Joensuuhun muutettuamme ja lasten aloitettua iltapäiväkerhon tutustuin naiseen, jonka lapset olivat saman ikäiset kuin omamme. Aloimme sopia leikkitreffejä, vietimme yhteisiä synttäreitä, koska lasten syntymäpäivät olivat vain muutaman päivän toisistaan jne jne. 
Lapset aloittivat koulun samaan aikaan, harrastivat yhdessä ja pidimme ahkerasti yhteyttä & tapasimme milloin missäkin. Ehkä kuuden vuoden kuluttua ystäväni alkoi odottaa vauvaa ja he pyysivät minua kummiksi, pyyntö johon suostuin mielelläni. Kaksi vuotta siitä olin kuvaamassa heidän nuorimmaisensa ristiäisiä ja säännöllisesti touhuilin kummipojankin kanssa sitä sun tätä.
Jossain vaiheessa kun soittelin ystävälleni hänellä alkoi olla kaikenlaista muuta tekemistä kuin tavata meitä eikä uusia tapaamisia saatu sovittua oikein mihinkään. Seuraavaksi en saanut enää kutsua kummipojan synttäreille ja lopulta yhteydenpito katkesi tyystin. Ei vastauksia viesteihin tai puheluihin, lopulta annoni periksi ja mietin että olkoon.
Rippikouluikäiseksi asti lähetin kummipojalle synttäri- ja joululahjan, mutta en varmaan tuntisi häntä jos hän vastaan kävelisi.

Parikymmentä vuotta sitten aloitin uudessa työpaikassa ja tiimistämme löytyi pari naiseläjää, kenen kanssa hyvinkin äkkiä ystävystyimme ja vietimme aikaa yhdessä myös työajan ulkopuolella.
Silloin ei-perheellinen ystävä heistä oli ihanasti apunani esim.  lasteni rippijuhlissa,  kävimme terasseilla ja ravintoloissa kahdestaan ja jaoimme niin hyvät kuin huonotkin jutut elämänmenostamme. 
Kun hän löysi puolison ja sai esikoisensa, näimme semisäännöllisesti ja kun hän aikanaan sai toisen lapsensa, menin minä esikoisen seuraksi heidän kotiinsa, että isäkin pääsisi mukaan synnärille.
Pikkulapsiarki vie aikaa ja voimia, joten itsestäänselvästi tapaamisemme vähenivät kun he vetivät arkea kahden pienen kanssa, mutta edelleenkin pidimme yhteyttä säännöllisesti, vaikka emme enää liehuneetkaan Joensuun yössä niin usein vaan enimmäkseen kahvittelimme joko meillä tai heillä :D 
Viimeisten parin vuoden aikana olemme nähneet pikaisesti ovella tai sattumalta kaupungilla, mutta vakaista aikeista ja lupauksista huolimatta kahdestaan emme ole edes kahvitelleet. 
Kyllähän me edelleen olemme ystäviä, mutta en oikeastaan tiedä yhtään mitä hänelle tai hänen perheelleen oikeasti kuuluu ja kuinka hän voi.

Time waits for nobody, ihmiset ja elämäntilanteet muuttuvat eikä ystävyyksien haaltuminen ole mitenkään harvinaista, mutta jotenkin entisten "sydänystävien" menettäminen jää vain kaihertamaan mielenpohjalle ja herättelee tunnepuolella kysymyksiä, josko kuitenkin _minä_ tein jotain minkä takia etääntyminen tapahtui.

Ehkä minä olenkin se voimia enemmän vievä kuin antava ystävä, jonka niin monet viisaat mediassa neuvovat hylkäämään!

Että olisi jotain odotettavaa

 Minä rakastan merkkailla asioita ja tapahtumia niin fyysisiin kuin digitaalisin kalentereihin.

Nyt olenkin aktiivisesti järjestellyt loppuvuodeksi kaikkea kivaa ja kalenteri näyttääkin oikein mukavalle!

Tavoitteeni oli, että joka kuukaudelle joulukuuhun asti olisi jotain odotettavaa ja sanonpa vain, hyvälle näyttää!

Elokuussa olen ehtinyt jo viettää mukavan viikonlopun Savon sydämessä jälkikasvun kanssa, mutta odottettavaa vielä  parin viikon päästä järjestettävä Lempi-festivaali.
Tarjolla mm.  Goldielocks, Samuli Putro ja iki-ihana Litku Klemetti. Tietysti myös hyvää ruokaa ja juomaa. Kaikki tämä tarjoillaan sydäntäriipivän kauniissa ympäristössä Pielisjoen rannalla.

Syyskuu alkaa Punkaharjulla, kuntoutuksen toinen jakso vietetään Kruunupuiston maisemissa jo tutuksi tulleessa ja mukavassa seurassa.
Punkaharjulta ajelen ystävän luokse Akaalle <3
Kulttuuripläjäys tulee Kuopin Addams Family musikaalista, mistä menemme nauttimaan puolison kera.

Lokakuussa vietän ehkä viikon 42 lomaillen tai sitten en. Mutta 16.10. suuntaamme Joensuun kaupunginteatterin tiloihin nautiskelemaan Mariskan keikasta. Mariska on ollut sekä minun että Turjakkeen lemppari ihan ekasta soololevystään (2002) asti. Myös Halloweenin rakentaminen kuisti-ihmisille tuo iloa kuukauteen.

Marraskuussa matkaan entiseen kotikaupunkiini Tampereelle ja vietän ihan satavarmasti mahtavan viikonlopun ystävättären seurassa. Ohjelmassa on Wicked-musikaali ja +40-discoilua sekä hervotonta shoppailua (tai ainakin kaupoissa kiertelyä).

Joulukuu ei tarvitse mitään erillistä ohjelmasuunnittelua, synttäreitä piisaa (tytär 8.12., poika 13.12. ja Turjake 17.12.). 
JA JOULUKUUSSAHAN ON JOULU.

Joulu juhlista jaloin!

Pelkästään nämä "kohokohdat" kantavat syksyn läpi, mutta optimistina uskon että kaikkea muutakin kivaa elämään tipahtelee matkan varrella. Ainakin sen verran että pakollinen paskasade tasapainottuu :D

Kyykäärme, ystävä vai vihollinen?

Tässä eräänä kauniina kesäiltana Foxey säntäsi suurinpiirtein kissanluukku kaulassaan olohuoneeseen ja kun menimme katsomaan mikä ihme neidin oli säikäyttänyt, kuului kuistin nurkasta sähinää.

Ja kas, siellähän oli varsin komea musta kyykäärme!

Eipä hätiä mitiä, meillä on kesämökin peruja jo varsin hyvin asettuneet käytänteet ja kun T. vetäisi kumpparit jalkaansa, otti "kädenjatkeen" eli sellaiset pitkävartiset ottimet, jotka sain apuvälineeksi reumapolilta, minä hain kannellisen muoviboxin valmiiksi. 

Kärmesparka oli varsin jähmettynyt ja näin ollen helppo nostaa ottimilla boxiin. Kansi päälle ja sielläpä oli kauhia petoeläin :D 
Ilta-ajelumme suuntautui pois tiheämmältä asuinalueelta, varsinaisesti kyyn reviiri on parisen kilometriä, mutta jouduimme ajamaan lähemmäksi 10 kilsan päähän ennenkuin löytyi sellainen paikka missä luikerolla olisi paremmat elinolosuhteet eikä ihan tykönä taloja.

Sinällään käärmeet ovat minusta oikein oivallisia otuksia (syövät myyriä!!), mutta tämä kuistille ilmestyminen varsinkin kun kuisti on Foxeyn lempipaikkoja aiheutti yksilön häädön pihapiiristämme. 

Kyyhän on muuten varsin hyödyllinen isommassakin mittakaavassa. Se hidastaa välillisesti puutiaisten kantaman borrelioosin ja puutiaisaivokuumen leviämistä. Syödessään pienjyrsijöitä, se vähentää puutiaisen toukkien isäntäeläimiä. Sekä borrelioosi että puutiaisaivokuumehan leviävät aikamoista vauhtia nykyisellään!

Jos pitäisin pihani millin ruohosängellä ja raivaisin kaikki "pöheiköt" ja puskat, niin eihän käärmeet kauheasti pihassa edes viihtyisi, mutta kun tarkoituksella "ylläpidän monimuotoisuutta" puutarhassani ja niitä pöheikköjä ja pitkää nurmea löytyy, niin tokihan siellä kyytkin vierailee.

Ja syö niitä myyriä :D

Tein operaatiosta postauksen Faceen ja olen saanut nyt ihmetellä asian herättämää keskustelua. Yllättävän moni kommentoijista nimittäin hetioitisuoraan oli huutelemassa että henki pois mokomalta. 

Mielessäni heräsi iso kysymys että MIKSI??? Miksi se kyyparka olisi pitänyt tappaa? Ei se otus pahat mielessä ja tahallaan  kuistillemme luikerrellut.

Johtuuko tuo "tapa se"-asenne pelosta vai inhosta? 
- iljettävä otus
- ei uskalla metsään enää mennä, kun kyitä joka paikassa
- koirat kuolee
- ei kuulu minun asuinalueelleni 
- jne jne

Vuosittain Suomessa on 50-150 kyyn puremaa ja kyyn puremaan on kuollut ihminen viimeksi vuonna 1998. Sitä edellinen kuolema tapahtui vuonna 1984.

Ihan vertailun vuoksi: Suomessa tieliikenteessä kuolee nykyään vuosittain noin 170–200 ihmistä. Mutta eipähän autoja vastaan herää samanmoista vihaa (okei, vähän nyt saivartelen, mutta on niin herkullinen mahdollisuus!).

Mitäs sinä olet mieltä tästä luikertelevasta kaverista? 

 

 

Heinäkuun luetuista poimittuja

 

Tatiana Elfin kirjojen Huijari ja Mestari päähenkilö on Rebekka Nurmi, sosiopaatti. Alan olla varsin kyllästynyt tähän trendiin, että kirjojen päähenkilöt ovat aina jollakin lailla rikki, kirjolla, alkoholisteja, nistejä tai ainakin _todella_ vaikean lapsuuden omanneita yksilöitä, mutta Elfin Rebekka on jollakin tasolla piristävä yksilö ja molemmat kirjat on helppo ahmaista yhdeltä istumalta.

Outi Hongiston uuden Halmeenkivi-sarjan aloitusosa Hylätyt Lapset on hienosti rakennettu ja yllättävä tarina. Pääosissa ovat juuri poliisikouluun hyväksytty Tuukka Halmeenkivi ja hänen neurokirjolla (HAH!) oleva veljensä Miikka, joka on virtuoosi tietoverkoissa.
Tottakai on ruumis, epäiltyjiä ja lisäksi vielä Laura, kuka pyytää Tuukalta apua kokemiensa uhkaavien tilanteiden selvittämisessä, kun poliisi ei asiaa ota tosissaan.
Laura, Tuukka ja Miikka alkavat tutkimuksensa, jotka jopa limittyvät toisiinsa...
Hyvin kirjoitettu ja koukuttava tarina, hienolla tvistillä.

Carla Kovachin Valheiden talo on neljäs osa Gina Harte-sarjaa. Harte alkaa tutkia kotimatkallaan kadonneen Samathan kuolemaa ja juttu laajenee yllättäviin sfääreihin.

Harte ei ole suosikkipersoonani kirjallisuudessa, mutta Kovach kirjoittaa niin hyvin, että näitä lukee ilokseen.

Kati Routa ja Vihanpitäjät tutustuttaa Rosi Tikkuriin, uljasta uraa poliisivoimissa aloittelevaan Lapintyttöön, joka kuitenkin lähes alkusivuilla saa saapasta takalistoon tumpeloituaan sen verran reippaasti, ettei asiaa voinut jättää seurauksitta. Potkuista huolimatta Rosi sotkeentuu omatoimisesti kadonneen 14-vuotiaan pojan tapaukseen ja tutkimuksissa paljastuukin yhtä sun toista mielenkiintoista!
JA!! Minähän inhoan "spicy" kirjojen juoneen kuulumattomia hikisiä seksikohtauksia ylikaiken, pehmoporno on ok, mutta kuten jostain luin, ei se kuulu pääosaan muuhun kuin juurikin pehmopornoon.
MUTTA! Yksi kirjan päähenkilöistä, vanha rouva Lilja selvännäkijäkykyineen on sen verran reteä täti, että hihitellen luin jopa T:lle  ääneen hyvinkin mausteiset seksikohtaukset! Seksi todellakin kuuluu kaikille, iästä riippumatta!

Laila Brendenin Tunturisaaga on hillittömän koukuttava hyppy historiallisen Norjan vuorille ja vuonoille. Luulin että tarjolla olisi romanttinen lällyällysarja, mutta sain yllättyä iloisesti!1860-luvun Norjan maaseudulle sijoittuva historiallinen sarja tarjoilee toki romantiikkaakin, mutta sarja esittelee upeasti 1800-luvun lopun elämää ja yhteiskuntaa Norjassa. Sisarukset Anna ja Rise jäävät sarjan alussa orvoiksi ja sarja seuraa heidän selviytymisen ja itsenäistymisen tietä. Koukuttava!

Freida McFadden on takuuhyvä kirjailija, mutta hänen kirjojaan ei pidä lukea montaa peräkkäin. Vaikka itse tarinat ovatkin erilaisia, ovat tyyli ja juonenkäänteet niin samanmoisia, että jo kaksi peräkkäistä kirjaa alkaa tuntua toistolta.
Vuokralainen on oiva ja hienosti rakennettu kostotarina.

Aurora Sainion Älä anna syntejäni anteeksi - kirjaa hehkutin jo Instassa ja Facessa. Ruma ja jopa vastenmielinenkin kirja, mutta silti lukemisen arvoinen ja hyvä!

Kesäloma ja Ozempic

Pistin tänään neljännen pistoksen Ozempicia vahvuudella 0,25 mg, eli kolme viikkoa takana laihdutuslääke-elämää.

Ensi viikolla annos nousee 0,5 mg / viikko.

Kolmen viikon aikana olen selkeästi huomannut, että annokset ovat pienentyneet reilusti. Vatsa tulee paljon nopeammin täyteen ja lautasen täyttämistä harjoittelen vieläkin ahkerasti. Usein joudun jättämään osan annoksestani syömättä, kun on tullut olo, että jos jatkan (suu vetäisi, mutta...) lopputuloksena on vain huono olo.

Makea ei ole koskaan ollut minun heikkouteni, mutta näköjään lääke vaikuttaa myös minun paheeseeni, rasvaisiin herkkuihin. Ei tee mieli pizzaa, friteerattua kanaa, karjalan piirakoita tai mitään muutakaan aikaisemmista herkuistani. Omituista!

Yritän tehdä lihaskuntoliikkeitä pitkin päivää: odotellessani kahvin uuttumista, kyykkään sen minkä ehdin ja kun puuro on mikrossa, teen pystypunnerruksia jne jne. Ehkäpä tässä oikeasti innostun salillekin suuntaamaan syksyn mittaan!

Painoin lähtötilanteessa 10.7. 90,7 kg. 
Tänä aamuna 31.7. painoin 88.7 kg.
Kolmen viikon saldo siis tasan 2 kg - pitää tarkentaa syömistä hiukkasen ylöspäin, koska viikkopudotus tuon mukaanhan olisi pelottava luku 666 g/vko.
Pirullista menoa todellakin :D

Kahden kilon pudotus ei vielä tunnu eikä näy missään, mutta onnistumisen kokemus kantaa kuitenkin eteenpäin. Reilun vuoden kestänyt ruokaremontti + ravitsemusneuvojalla käynnit tuottivat tulokseksi +-0 ja pakko myöntää että olihan se masentava fiilis kun mitään ei tapahtunut vaikka "kaikkensa teki".

Ehkä nuo farkut jonakin tulevana päivänä puristavat vähän vähemmän.

 

 

 

Eka viikko Ozempicilla - 18.7.2026

Ei tullut ainakaan mitään isompia sivuoireita ensimmäisen Ozempic-pistoksen myötä, vaikka niitä hieman uumoilinkin.

Jos ei negatiivisia kokemuksia tullut, niin tulikos sitten positiivisia?

Vaakalle en ole päässyt, kun olemme koko viikon olleet kesämökillä ja täällä kyseinen laite on kiellettyjen laitteiden listalla. Täällä _rentoudutaan_!
Mutta ainakin psyykkisiä muutoksia olen huomannut paljonkin. Perinteinen "mökillä herkutellaan joka ilta"-mentaliteetti ei ole nostanut päätään kertaakaan vaan olen puolisoparan kauhuksi miettinyt etukäteen mitä milloinkin syödään ja torpannut jopa hänen "haetaan Saaristonpuodista pizzat"-ehdotuksensa kuin seinään.
Ei ole haettu pizzaa vaan on syöty uusia perunoita, salaattia ja kanaa tai lohta. Grillimakkaroitaan ei ole kuistilla tirissyt kertaakaan!

Ei tee mieli.

Ehkä tuon pistoshoidon aloittaminen buustaa pysymistä paremmissa valinnoissa, vaikka muutenkin kyllä ravitsemusterapeutin läpikäymien ruokapäiväkirjojen mukaan syömme pieniä (ja suunniteltuja) kebab-iltoja mukaanlukematta lähes kiitettävän terveellisesti ja monipuolisesti.

Tunne siitä, että nyt riittää, tulee paljon nopeammin kuin aikaisemmin. Jos ennen söin 300g pakastepizzan ja sen jälkeen vielä jäätelöä tai salmiakki jälkkäriksi, nyt hyydyn jo puolessa välissä pizzaa. Ei vain jaksa! 
Normaali aamupalani on ollut 2 x ruisreal, keijua, hummusta ja tomaattia kahvin kera, nyt kun olen proteiinimäärää nostaakseni lisännyt siihen 2dl kananmunanvalkuaismunakkaan, niin toinen leipäpala on jätettävä pois tai tulee huono olo.
Eli annoskoko on selkeästi pienentynyt.

Toinen, ei välttämättä niin hyvä asia terveyden kannalta on se, että nälkä melkeinpä katoaa.

Joudun syömään kellon mukaan, koska jos odottaisin varsinaista näläntunnetta, aamupalan jälkeen seuraava ateria olisi joskus seitsemän aikaan illalla. 
Ei ehkä se kaikkein paras rytmi.
No, kellon mukaan syöminen ei ole maailman hankalin asia, joten mennään sen mukaan kunnes elimistö alkaa tottua uuteen tilanteeseen.

Ja näin neulakammoisena voin ylpeänä kertoa, että toisen piikin pistäminen meni SILMÄT AUKI!  

Uniongelmia ja ärtymystä

 Lomallahan sitä nukkuu ja lepää aina täydellisesti. Teoriassa siis.

(pixabay)

Jostain kumman syystä kun viimeisen vuoden aikana olen saanut nukkumisen ainakin useimpina öinä tasaantumaan lepoa antavaksi ja virkistäväksi, nyt lomalla on tapahtunut romahdus.

En nukahda illalla oikein millään, heräilen yöllä 5-8 kertaa ja näen unipätkien aikana mitä omituisempia unia ja painajaisia.

Suoraan sanoen vituttaa. 

Ja ei, unen huono laatu ei johdu siitä että lomalla lipittäisin sidukkaa tai viiniä joka päivä ja vetäisin grilliruokaa kaksin käsin sohvalla maaten.

Olen ulkoillut, liikkunut, syönyt tasapainoisesti ja kyllä, olen nyt kaksi viikkoa lomalla oltuani nauttinut myös alkoholia - kaksi kertaa kaksi lasillista ruoan yhteydessä. Että ei känniunia tai krapulaväsymystä tämä laisinkaan.

 Liekö sitten huonot unet syynä kasvavaan ärtymyksen määräänkin. Huomaan että asiat jotka olen aiemmin ohittanut ilman minkään moisia tunne-elämän tasohyppyjä nostavat (sinällään liian alhaista) verenpainettani varsin nopsaan.
Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun tiedostan että olen ärähtämässä puolisolle täysin tyhjänpäiväisestä asiasta ja huultani purren siirtänyt itseni toiseen tilaan etten olisi alkanut avautumaan.

Sinällään hyvä, että ainakin useimmiten ymmärrän noissa tilanteissa itsekin olevani aivan ylireagoiva ja poistun ennen kuin kehittelen pikkuseikasta kolmannen maailmansodan. 

Ajoin kevään aikana alas mielialalääkitykseni, tt-lääkäri kannusti tähän myös ja tunsin olevani sen verran vahvalla pohjalla, että tällä kertaa lopetin napit tyystin. Vähän kerrallaan tietysti, ei cold turkey-metodilla. 

Maailma on täynnä ihania asioita, tykkään ihmisistä ja innostun vanhaan malliin nollasta sataan 2 sekunnissa. Ei itketä maanantaina eikä muinakaan viikonpäivinä eikä elämän väri ole harmaa. 
Mutta.

Onko tämä unettomuus ja ärtyily ensimmäisiä oireita alkavasta masiksesta?  Ensimmäisellä kerralla en itse edes tajunnut uupumistani/masennustani ja siksi olen aika herkillä tässä hetkessä. 
Toisaalta jos alan miettiä ja diagnosoida itselleni ties mitä härojä, niin sittenhän siinä on helppo tie alkaa toteuttaa omia ajatuksiaan. Että kyllä nyt varmaan olen taas masentumassa ja uupumus kolkuttaa jo nurkan takana.

Ei huvittaisi sellainen lainkaan, mutta vähän ottaa päähän että LOMAlla alan kehitellä itselleni ongelmia. Pitää nyt yrittää odottaa edes töiden alkamiseen asti ja sitten oireilla.
Kuka sitä nyt lomaansa viitsii käyttää uupumiseen.

Tai sitten koko ongelmana on se, että päätettiin olla suunnittelematta mitään kesälomalle - "ollaan vaan ja öllötetään". 
Ehkä mie en vain ole sellainen ihminen, joka jaksaa "olla vain". 

Onneksi on tuo rakas terapiakissa, karvainen lapsemme Foxey Lady. Sitä kun silittää, on kaikki vain rakkautta, vaahtokarkkeja ja sydämiä.