Perjantai 10.7.2026, Ozempicin aloitus

 
Kyselin Facen naistenhuoneella positiivisia käyttökokemuksia Ozempicistä, netti kun on tulvillaan niitä negatiivisia ja tarvitsin pikkuisen rohkaisua ekan piikin pistämiseen.

Ja tulihan niitä onnistumisen kokemuksia eikä jokaisella käyttäjällä ollut helvetillisiä sivuoireita, eikä kukaan ollut oikeasti oksennellut kuukautta putkeen, paskonut peräsuoltaan pönttöön tuskissaan kiemurrellen tai menettänyt kaikkia hiuksiaan tämän myrkyn takia.

Joten tadam!, uskalsin siis minäkin nostaa jääkaapista piikkipaketin ja aloittaa tämän kokemuksen. Pakkauksessa oli kynän lisäksi neljä neulaa, eli uusi neula jokaiselle pistoskerralle. 
Tässä vaiheessa olin vielä aivan tyyni ja jopa vähän innoissanikin hommasta.

Ruiskun päällä oli useampikin suoja ja kun ne oli poistettu, päästiin avaamaan yksittäinen neulapakkaus ja liittämään se nesteruiskuun.

Ja tässä vaiheessa olin hyytyä koska kauhukseni huomasin, että siinähän on ihan oikea PIIKKI! 

Piikki.
Neula.
PiikkineulapiikkineulaNEULA!

Minähän siis kammoan neuloja ja pistämistä ja ajatusta että minua pistetään, jos näkyvillä on tuo terävä esine eli neula.
Pistän kyllä nivelpsoriasikseen viikottain metojectin ja biologisen kerran kuussa, mutta ne ovat KYNIÄ! En siis näe neulaa, joka uppoaa lihaani, joten pystyn olemaan tyyni ja rauhallinen ja tuikkaan lääkkeen suitsaitsukkelaan vatsamakkaaraan. Nou big diil.

T. lupasi hoitaa pistämisen jos en mitenkään pysty hommasta selviämään, mutta minäpä tomerana täti-ihmisenä puristin vatsamakkaran toiseen käteen, suljin silmäni ja tuikkasin annoksen menemään.
Todella ohut oli neula, koska oikeasti en tuntenut minkäänmoista nipistystäkään!

Pistettyäni avasin pakkauselosteen ja aloin lukea ohjetta ja tuoteselostetta, koska kuka se nyt manuaalia tarvitsee, nössöt ja tumpelot vain!

Nyt odottelen mielenkiinnolla, onnistunko keräilemään minkämoisia sivuoireita vai olenko jo niin paatunut lääkenarkkari, ettei tarvitse kärsiä mitään ylimääräistä ikävää.

Ja kirjataanpa tähän nyt samalla lähtötilanne 10.7.2026: 90,7 kg. 
 

9.7.2026 retkellä Retretissä, Maan Pulssi sykkii!

Muistan kun kasarilla käytiin kesäisin Punkaharjun Retretin upeissa näyttelyissä. Jo luolasto yksinään oli kokemus isolla koolla ja tiloihin pystytetyt näyttelyt aivan oma ihanuutensa.

Sitten tapahtui sitä ja tätä ja tuota ja Retretin luolasto vaipui erinäisten ongelmien myötä unholaan. Tai eihän se mihinkään unholaan ainakaan itsellä vaipunut, mutta ovet pysyivät suljettuina ja luolastot alkoivat rapistuakin.

Kunnes tänä vuonna osa luolastosta avattiin taas ja  Marko Häkkisen valo- ja ääniteoksen Maan Pulssi myötä on taas mahdollista päästä ihailemaan niin luolia kuin taidettakin.

Varasin liput kierrokselle heti kun niitä myyntiin tuli. Kierrokset järjestetään tunnin välein ja yhdessä ryhmässä paikkoja on 25. Meillä on T:n kanssa vuosipäivä 9.7. ja ostin liput juurikin vuosipäivällemme (33. tänä vuonna) ja pyysin mukaan myös jälkikasvumme.

Joensuusta Punkaharjulle on matkaa 123 km, joten kohde on oiva päiväretken kohde. Ajelimme ilman isompaa kiirettä kohteeseen ja kokoonnuimme luolaston infon aulaan odottelemaan sisäänpääsyämme.
Jostain syystä väkeä näytti olevan rutkasti enemmän kuin se 25 mikä sivustolla mainittiin ja lopulta meitä olikin 39 ihmistä odottamassa sisäänpääsyä.

Ensin valitusta: 
- 39 hengen ryhmä on aivan liian iso! Koska vain osa luolastosta on avoinna ja reitti kuljetaan ryhmässä  oppaan ohjastamana, ei tunnelmasta pääse nauttimaan täysillä, koska jonottaminen on osa kaikkea. 
- Epäsuosittu mielipiteeni on myöskin se, ettei tuollainen luola-/taide-elämys ole paikka minne raahataan vaahtosammuttimen kokoisia ihmisenalkuja. Kivahan se on lapsille kokemuksia avata, mutta ei joku 3-4 vuotias muista tuosta kokemuksesta muuta kuin ehkä muutaman painajaisen verran ja kaikki kanssakulkijat taas joutuvat kuuntelemaan luolaston hienon akustiikan vahvistamaa kiljumista ja kailotusta (jota meidän kierroksellamme mukana olleet vanhemmat eivät edes yrittäneet hiljentää). 

Sitten hehkutusta:
Luolasto on maaginen. Akustiikka on hieno ja valoteokset ovat taianomaisia. Jykevät seinät, kostea kallio ja viileänkostea ilma luovat mahtavan tunnelman. Mietin alkuun, että 40 minuuttia kestävä kierros voi tuntua piiiiitkälle, mutta oi ja voi - olisin viihtyt maan alla vaikka toiset 40 minuuttia.


Koska virallisesti paikkoja per kierros on vain se 25, voi olla ettei lippua saa jos hetken mielenjohteesta päättää piipahtaa paikalle. Eli ehdottomasti sen verran kannattaa suunnitelmallisuutta lomallakin harrastaa, että etukäteen liput ostaa.

Jos et kasarilla käynyt Retrerissä sen mahtivuosina, niin käy ehdottomasti nyt. Ei tarvitse muistella mennyttä gloriaa vaan voit nauttia luolastosta täydellä sydämellä tässä ja nyt.

Infoa ja liput.

 

 

6.7.2026 - Pupu pöksyissä

 En ole vieläkään uskaltanut aloittaa Ozempicin pistämistä. Nössö minä!!

Käyttäjäkokemuksia lueskellessa on eteen tullut usein ikävä sivuvaikutus eli voimakas pahoinvointi & oksentelu. Kaikillehan ei tietenkään edes tule mitään sivuvaikutuksia, mutta koska pessimisti ei pety, olen aivan varma, että minähän oksentelen hyvinkin runsaasti ja antaumuksella!

Ensin en aloittanut pistämistä, koska Ilovaariviikonloppu oli tulossa ja eihän sitä nyt festareilla viitsi oksennella ja voida huonosti (paitsi jos nämä oireet olisi itse aiheuttanut nauttimalla alkoholipitoisia virvokkeita!).

Sunnuntai-iltana olin jo tökkäämässä ensimmäisen annoksen kehoni maisteltavaksi, kun 
yht´äkkiä muistin että herramanjeskandeerus, sehän on vuosipäivä tulossa ja ollaan lähdössä Retrettiä ihastelemaan.
Eihän sitä nyt VUOSIPÄIVÄNÄ ja vielä taiteen ääressä voi ryöpytellä sisuksiaan päivänvaloon.

Eli en pistänyt vieläkään.

T. totesi, että eihän minulla mikään kiire ole, ehdin ihan hyvin aloittaa vaikka vasta loman jälkeen. 

Mutta eihän sitä sittenkään voi, kun kukas se töissä oksentelee?

On tämä vaikeeta! 

Ilovaari 2026

 Ilosaarirockin "pikkuveikkana" alkanut Ilovaarirock, nykyisin pelkkä Ilovaari, on kuulunut lomanaloittajaisiini jo 20 vuotta, mutta ensimmäistä kertaa ikinä huomasin miettiväni tämän vuoden pippaloissa, että joskohan ensi vuonna jättäisin väliin.

Alkujaan Joensuun popmuusikoiden ja sitten Grand Old Rockersin pyörittämä hulabaloo toi Ilosaaren ihanaan ympäristöön bändejä ja suosikkeja 60-, 70- ja 80-luvuilta. Olen saanut heinäkuun hämärässä yössä nauttia esim. Suzi Quatrosta ja laulaa Sladen joululaulua tuhat päisen yleisön kuorossa ja tavata poismuuttaneita ystäviä sekä entisiä koulukavereita. 
Rennosti ja sellaisella piis an löööv-mentaliteetillä.
Ilovaariin on kokoontunut hiukkasen iäkkäämpää porukkaa kuin laulurinteellä raikaavaan Ilosaarirockiin, vaikka sielläkin on kävijäprofiili ikääntynyt! 

 

Vuonna 2018 Ilovaarirock siirtyi GORsiltä Kerubin järjestämäksi ja tapahtuma alkoi kehittyä uuteen suuntaan. 

Nyt ollaan minun mielestäni lopulliseti saavutettu se piste, että ennen niin originaali ja omaperäinen festivaali on muuttunut yhdeksi tapahtumaksi satojen muiden samanlaisten joukkoon. 
Festivaali on muutettu kaksipäiväiseksi, esiintyjäkattaus on mentaliteetilla kaikille jotain ja lavalle nousee uuden polven artisteja, joilla kalastellaan ne nuoremmatkin kävijät saaren porteista sisään. 
Toki yleisöstä edelleen iso osa on keski-iän ylittäneitä, mutta fiilis saaressa ei enää ole omanlaisensa vaan sitä samaa mitä se on Iskelmäfestareilla, Himoksella, SuomiPopissa, Viinijuhlilla jne jne jne.

Viinaa myydään joka kojusta, ruokatarjonnasta huolehtii vain ja ainoastaan Kerubi ja hinnat ovat helvetilliset.
Henkilökohtaisesti olen jo muutamat Ilovaarit mennyt vesilinjalla, koska en jumalauta suostu maksamaan 3 dl siiderista kymmentä euroa (9,50 +pantti).
Kourallinen bataattiransuja 12 euroa ja siihen joku ruokalusikallinen chilimajoneesia 3 euroa.
Jeesusmariajakaikkiapostolityhteensä.

Aiemmin festivaalin viehättävyyttä on lisännyt myös se, että se pääesiintyjäkin, mitä yleensä eniten on odottanut, on aloittanut kello 23:00 ja homma ollut paketissa heti puolen yön jälkeen. Mutta tänä vuonna oli näköjään haettu lisäaikaa viinanmyynille ja pääesiintyjät, perjantaina Maustetytöt ja lauantaina Eläkeläiset aloittivat vasta tuossa puoliltaöin ja keikka loppui 01:15.
Perseestä. 

Tämän vuoden Ilovaarin pelastivat itselleni huiman keikan heittänyt Saa Kiljua, tajuttoman kova Brittiläinen The Pineapple Thiefs ja Tuomari Nurmio. 

Mutta joo, ensi vuonna taidan tehdä jotain muuta Ilovaariviikonloppuna :D

 

 

 

 

2.7.2026, Loma ja kerrankin ei mitään isompia suunnitelmia

 Loman toinen päivä alkoi kahvikupillisen kera viikon Sykettä katsellen. 

Pää yrittää kehitellä kaikenmoisia suunnitelmia ja kalenterimerkintöjä, mutta pyristelen vastaan. Päätin ottaa kerrankin loman niin että en kellota mitään minuuttiohjelmaa ja suunnittele päiväohjelmia liian kanssa, mutta nähtäväksi jää.

Oma nuppi kun tuppaa tekemään mitä lystää.

Kuntoutuskurssilta saatiin tehtävänpoikasta rauhoittumis- ja stressinpoistoharjoituksien muodossa ja pakko myöntää että juurikin ne ovat itselle hankalia hallittavia. Niitäpä harjoituksia testailen tässä lomalla, kun en kerta kalenteroi mitään isompaa (hahahhaha).

Ja heti kun olen kehunut, miten menen tämän lomasen tajunnanvirtatekniikalla, niin kerron että tänä viikonloppuna ohjelmassa ompi Ilovaari :D
Perjantai-lauantain täyttää siis hyvä musiikki ja rento meninki.

Ja 9. päivä tehdään päivän reissu Retrettin Taideluolaan.

Näistä molemmista lisää myöhemmin :)

Mutta otanpa toisen kupposen kahvia ja vähän vaikka venyttelen. 
 

22.6.26, Mökillä Foxeyn kanssa

 Viime torstaina oli kevään viimeinen valmistumispäivä ja perinteisesti tämän jälkeen saamme etätyöskennellä lomaan asti ( lomani alkaa heinäkuun 1. ja jatkuu kuun loppuun)

Niinpä lauantaina pakattiin kimpsut ja kampsut autoon ja ajeltiin mökkimaisemiin Olotilalle. Matka taittui kahdella autolla, koska T. palaisi kotiin jo sunnuntaina, kun taas minä ja Foxey jäisimme mökille koko alkavaksi viikoksi.

Kissaneito sopeutui uuteen ympäristöön ongelmitta ja varsinkin etukuistilla olevaan ulkohäkkiin pitää hänen päästä heti aamusta tarkkailemaan tontin vilkasta linnustoa ja muita lenteleviä öttiäisiä.

Minulla on vähän kaksjakoinen fiilis - toisaalta ihana istua ja katsella järvelle, leikkiä kissan kanssa ja lueskella kirjoja, toisaalta olisi kauhea polte alkaa raivata vesakkoa, pilkkoa puita ja vaikka korjata kulkuteiden katkenneita lautoja. 
Mutta kun en JAKSA! 

Viikon makoilu/lepäily parannellen divertikuliittiä vei voimat ja kun suolenmutka edelleen kipuilee pitempään ylhäällä ollessa aktiivisuus on varsin heikkoa. 
Suututtaa ja ärsyttää.

Lisäksi lämpömittari hihhuloi päälle +25 asteessa ja se ny eivvaan ole mitenkään kannustava lämpötila alkaa vesurin tai kirveen kanssa heilua. INHOAN näin kuumaa.

Jokunen vuosi sitten hihkuin riemusta hellepäivinä ja raahasin aurinkotuolin rantatasanteelle grillatakseni itseäni joka puolelta about 8h päivässä kuin possupaistia vartaassa. "Kiltin" ihosyövän jälkeen tästä huvista oli luovuttava suosiolla, joten mitä iloa minulle on nyt näistä hellepäivistä? Ei mitään!

Kuljen hattu päässä ja pitkähihaisissa (toki kevyissä) paidoissa ja pitkähihaisissa housuissa ja lotraan aurinkosuojaa paljaaksi jääville ihokaistaleille.  Sitä paitsi +25 asteessa fyysinen työ ei ole kivaa vaan yletön rasite.

Joten suokaa anteeksi auringonpalvojat. Minä lähetän kaikille ylemmille tahoille toiveita ja anomuksia vähintään puolipilvisistä keleistä ja max 24 asteen lämpötiloista.

Onneksi Olotilan tontille ei isän hinkumisesta huolimatta ikinä laitettu nurmikkoa, joten luonnollinen varvikko on saanut pysyä paikoillaan ja sehän ei isommalti huoltoa vaadi. Paitsi että iloisen kiihkeästi levittäytyvät koivut ja pajut ja muut puskat peittäisivät koko mökin, jos ei niitä kiskoisi säännöllisesti pois. Tätä juurikin haluaisin tehdä, mutta nou kän duu, kun on niin KUUMA!

Luenpa siis taas yhden kirjan, leikitän kissaneitiä ja ehkä tiskaankin... 

Ozempic-resepti, olenko heikko, huijari vai ihan ok?

 Mie olen nyt puolisentoista vuotta taistellut läskikertymää vastaan ravitsemusterapeutin ja Foodvisorin avulla, mutta eipä ole eukon olemus pienentynyt, kolesterolitkin vain kilahteli kattoon vaikka miten ruokavaliota terveellistytin, onneksi kemia pelastaa siinä(kin) asiassa.

Niinpä pitkän ja hartaan vatvomisen jälkeen annoin ajatukseni kohdistua pitkän ja hartaan mediahulabaloon värittämiin laihdutuslääkkeisiin ja niistä ensisijaisesti Ozempiciin.

Työterveyslääkäri kertoi toimivansa painonhallintalääkärinä ja toivotti tervetulleeksi maksavana asiakkaana myös laihdutuslääkkeiden tiimoilta, mutta memillä ei kemiat oikein kohdanneet, niin en häneltä en edes harkinnut aikaa varaavani. Toisaalta hänen ehdoton periaatteensa siitä, ettei laihdutuslääkkeitä käytetä ilman jatkuvaa seurantaa soitteli minunkin mielessäni kireitä kieliä ja omin sen omaksi periaatteeksikin. 

Jostain syystä päädyin tutkiskelemaan netin tarjoamia vaihtoehtoja painonhallinnan saralta ja päädyinkin valikoimaan sieltä palvelun, jossa luvattiin jopa päivittäinen kontakti hoitohenkilöstöön.

Täytin netissä esitietolomakkeen ja mietin sitä tehdessäni, että tässähän olisi helppo kirjata painonsa vaikka miten suureksi, että "olisi oikeutettu laihdutuslääkkeeseen". Asiaahan ei mitenkään voi tuossa tilanteessa tarkistaa! Nettilääkärillä on kyllä pääsy kanta-tietoihin, mutta eihän siellä kaikilla painotietoja näy.
Maksoin vastaanottomaksun ja varasin chatti-ajan lääkärille.  Yllätyksekseni sain sen jo heti seuraavaksi päiväksi ja jännittynut odotus alkoi.

Kirjauduin teamsiin saamani linkin myötä ja lääkäri ilmestyi paikalle sovittuun aikaan.

Vähän tuli sellainen fiilis, että lääkäri ei ollut lukenut esitietoja, vaikka kiittelikin niiden tarkkuudesta. Olin liittänyt parin viikon takaisten verikokeiden tulokset esitietoihin ja hän mm. kysyi olenko milloin viimeksi käynyt verikokeissa ja olivatko arvot ok.
Kaikki perustiedot lääkehoidosta ja lääkkeiden esittelystä tulivat copypastena ja kysyinkin yhdessä vaiheessa, että juttelenko AI:n kanssa vai onko hän elävä yksilö :D

Lääkäri vastasi, että perusasiat on kaikille samat, miksi niitä aina uudestaan kirjoittamaan ja jos haluaisin, voisimme pistää kameran päälle. No en halunnut, joten jatkettiin chattiä. 

Asiat selvisivät ja valitsin kokeiluun juurikin Ozempicin. Jatkan ruokavalioremonttia ja liikuntaa ja katsotaan kuinka käy. Käyn syksyllä taas Inbody-mittauksessa varmistamassa, ettei lihasmassa ole se mikä katoaa vaan se ilkeä sisäelinten ympärille kertynyt rasva saa kyytiä!

Metotreksaattilääkityksen ja divertikkelien mukanaan tuomat suolisto-ongelmat vaativat extratarkkaa huomiointia, joten olen tyytyväinen tuohon mahdollisuuteen ottaa pienellä kynnyksellä yhteyttä lääkäriin, jos Ozempic alkaa suolisto-oireita enemmän kerryttää.

Voihan se olla, ettei koko lääke sovi minulle ja joudun palaamaan tervaiselle ja tikkuiselle LUOMU laihdutukseen. 
Mutta olenpahan sitten kokeillut tämänkin tien.

 

 

Inbody-mittaukset, kaksi kuukautta väliä

 Kävin elämäni ekassa Inbody-mittauksessa maaliskuussa ja tuloksethan olivat juurikin sellaiset kuin odotinkin. Ylipainoa ja sitä pahimmanlaatuista läskiä reippaasti yli oman tarpeen jne jne.

No, kävin sen jälkeen ravintoterapeutin luona ja sain päätehtäväksi lisätä proteiinin määrää ruokavaliossani. Asia jonka olin tiedostanut itsekin, mutta nyt päätin paneutua asiaan kunnolla.

Viime viikon kuntoutuksessa oli mahdollisuus käydä Inbody-mittauksessa ja hetken innostuksessa varasinkin ajan vaikka mietinkin, ehtiikö kahdessa kuukaudessa mitään isompaa edes tapahtua.

Surprise surprise! 

Hämmästyksekseni muutosta oli tapahtunut ja omasta mielestäni vielä oikein selvästi! Postaukseen liitetyissä kuvissa näkyy muutos 30.3. - 10.6.

Olen siis oikealla tiellä. Jos tekemilläni PIENILLÄ muutoksilla on kahdessa kuukaudessa selkeä vaikutus, niin kas kas, jos oikein innostun, niin muutostahan voi oikeasti tapahtua!

 

16.6.2026 Kesä ulkona, minä sisällä

Ulkona olisi mitä täydellisin ilma tehdä vaikka mitä kivaa - möyriä puutarhassa, käydä uimassa, huuhailla kaupungilla ja nauttia kahvi tai siideri terassilla katsellen ohikulkevia ihmisiä tai osallistua moninaisiin tapahtumiin, mitä kesä kaupunkiin tuo!

Mutta meikäläinen se vain makaa sohvalla ja napsii kipulääkkeitä ja odottaa, että nuo hemmetin divertikkelit toipuisivat mahdollisimman pian.

Avasin työkonetta sen verran, että lähetin sairauslomatodistuksen esihenkilölle ja palkkoihin. Laitoin myös opintotoimiston teamsiin viestin poissaolostani ja listasin tekemättömät työni, mitkä esihenkilö saisi jakaa töissäoleville. 
Voin vain kuvitella sitä noitumisen määrää, kun työt kaatuivat heidän niskaansa. Juuri ennen kesälomaa.
Pakko myöntää, että pikkuisen kurkkasin myös sähköpostiini, mutta kovetin mieleni enkä alkanut purkaa sinne kertynyttä viestiruuhkaa.

Miten voikin ihmiselle tulla huono omatunto sairauslomasta! Tätäkin käsiteltiin kuntoutuksessa, mutta niin ne vain "opit" jäivät tosipaikan tullen unholaan. Oppiminen jatkukoon siis, askel kerrallaan.

Eniten ärsyttää tässä se, että tekemistä olisi vaikka kuinka, mutta kun en jaksa/kärsi olla pystyssä kovinkaan kauaa kerrallaan, niin mitäpä teen? 
Luen, katson telkkaria, silittelen kissaa.

Kaikki ovat asioita, jotka ovat rentouttavia ja mukavia kun niitä tekee vapaaehtoisesti, mutta turhauttavia kun ne ovat ainoa vaihtoehto.

Kyllä tämä tästä. 

 

Päiväkirja 14.6.2026

 Kotiuduin ORAS-kuntoutuksesta perjantaina, Foxey Lady ei suonut minulle silmäystäkään, koska olin kehdannut "hyljätä" hänet viikoksi. Onneksi perhe edes otti minut vastaan avosylein.

Lauantain nautiskelin puutarhasta ja pihamaan siistimisestä, vaikka perjantai-iltana alkanut vatsan kipuilu häiritsikin kipulääkkeistä huolimatta.

Sunnuntain vastaista yötä en saanut nukuttua, koska vatsakipu ei asettunut millään. Seiskalta aamulla soitin päivystykseen ja puhelun jälkeen T.  kuskasi minut "mäelle".

Ehkäpä aikaisen aamun takia päivystyksessä ei ollut totaalista kaaosta ja ilmoittautumisesta kotiin pääsyyn kului aikaa inauksen vajaa 3h!

Tulehdusarvot olivat koholla, kuumeen tapaistakin mittari näytti, vatsa to-del-la kipeä ja kosketusarka ja pimpelipom tuttu ja aina yhtä vittumainen diagnoosi tipahti: divertikuloosi.

Lääkäri selitti ettei nykyään enää tähän vaivaan määrätä antibioottikuuria automaattisesti, vaan mennään ihan lepo + tulehduskipulääkkeet meiningillä ensin. Jos ei viikkoon asetu, niin tervetuloa takaisin ja katotaan sitten uusia hoitoja.

Viikko sairauslomaa. Perse.

 

Päiväkirja 12.6.2026, Oraskuntoutus loppu, kohti kotia

 Vähän oli haikea mieli kun alettiin pakkailla laukkuja ja tehtiin loppuhommia kurssilla. Vaikka viikko osasi olla väsyttäväkin, niin kurssilaiset olivat kyllä ihanimpia ikinä ja heitä ehtii tulla ikävä ennen toista lähijaksoa syyskuun alussa.

Menee varmaan muutama päivä, ennen kuin oikeasti sisäistää kaikki ne viikon aikana puhutut ja käsitellyt asiat ja sitten vasta pystyy asioita hyödyntämään jatkoa miettien.

Kotimatkan reitiksi valitsin suoran ja nopeimman reitin tulomatkan ralliteiden sijaan. Ihana oli kotiutua kun vastassa oli puoliso, lapset ja Foxey-kissa sekä pojan Hulifer-kollikin!

En jaksa pestä pyykkejä tai tehdä mitään muutakaan hyödyllistä, rentoilen sohvalla ja kömmin omaan ihanaan sänkyyni heti kun vain "ilkeän" :D

 

Päiväkirja 10.-11.6.2026, Oras-kuntoutusta yhä vain

 Keskiviikkona 10.6. oli rankka päivä.

Aamu alkoi kuntosalilla, jatkui vesijumpalla, välissä harjoiteltiin stressin säätelyä ja sitten lähdettiin retkelle puulajipuistoon sekä käytiin ihailemassa Suomen pisintä (??, miksei korkeinta?) puuta.
Se Suomen pisin puu on reilut 47 metriä korkea ja se on istutettu Punkaharjulle vuonna 1880. 
Ympäröivä metsä oli kaikin puolin komeaa muutenkin, joten itse retken kohde oli varsin suuri pettymys. Ei sen korkeutta jotenkin tajunnut.

Illalla lilluttelin itseäni vielä kylpylän puolella ennenkuin kaaduin punkkaan aivan reporankana. 

Torstaina 11.6. oltiin myös paljon ulkona, pelattiin hauskaa porraspeliä ja tietenkin oma joukkueeni voitti! 
Rentouduimme riippukeinuissa, jotka saimme itse kiinnittää valitsemiimme mäntyihin harjun kupeessa. Muuten oiva tunti, mutta hieman vilpoiseksi kävi olo siinä kelliessä.

Lisäksi veljeni soitti "hätäpuhelun", että äidin jalassa on tulehtunut kissanpurema. Ja mitähän minä asialle olisin voinut tehdä?? Aika paljonkin osoittautui.
Kerroin että lääkäriin on mentävä, kerroin mitkä vaatteet päälle, kerroin missä kukkaro & kelakortti jne jne. 
Pikkasen puhallutti joo.
Loppu hyvin kaikki hyvin - pääsivät lääkäriin, äiti sai jäykkäkouristusrokotteen, antibioottikuurin ja märkäinen haava avattiin sekä puhdistetttiin.

Riippukeinuilun jälkeen ohjelmassamme oli toimintaterapiaa ja saimme painaa haluamanlaisellamme sapluunalla kuvan kangaskassiin, jonka sitten saimme matkaan.
Hauskaa!

Ilta päättyi rantamakasiinin yhteislaulusessioon ja yhteen mustikkasiideriin. 
Ihana on jokainen tämän kurssiporukkamme jäsen.

Huomenna päätöspäivä tältä erää.

 

Päiväkirja 9.6.2026 - Foxey täytti 9kk

 Vähän parempi yö lämpötilan suhteen, mutta se ns. ilmastointilaite pitää ärsyttävää meteliä.

Aamulla onnittelut Foxeylle ja paluuviestissä sain kuvan karvakorvasta, jota pusuttelin puoli tuntia. On se ihana.

ORAS-kurssin ohjelmassa "Ryhmätoimintaa" aiheina
- uni ja palautuminen
- arvotyöskentely
- sosiaaliturva

 

Väliin ihana tunnin mittainen rentoutuminen aurinkotuolissa ulkoterassilla ilman ihmisääniä, minä nukahdin!

Päivän ohjelman päätti lääkärin pitämä
tietoa työuupumuksesta. Sessio vähän venähti, koska ryhmämme on tosi puhelias ja keskustelua syntyi enemmän kuin tarpeeksi. 

Olo oli tosi nuutunut, mutta koska kello ei ollut puolta viittä, mielessä pyöri että pitäisi lähteä vaikka kävelemään, mutta valitsimmekin visiitin Punkaharjun kirpparille mistä löysinkin lisää aina etsimiäni Ironstone ruokalautasia varsin edulliseen hintaan :) Ajoimme kämppiksen kanssa päästä päähän myös upeiden maisemien Harjutien, " Vuosisadan tien" arvonimen vuonna 2017 saaneen Punkaharjun päällä kulkevan tien. 

Johan siinä ohjelmaa yhdelle päivälle olikin. Vetäydyimme päivällisen jälkeen omaan huoneesemme ja höpöttelimme muutaman hetken ennenkuin uni voitti.

Rankkaa tämä kuntoutuminen.
 

Päiväkirja 8.6.2026, ORAS-kurssin eka päivä

 Yöllä oli tautisen kuumaa, joten uni ei ollut parasta mahdollista ja heräsimme aika aikaisin.

Kämppiksen kanssa löysimme kuin löysimmekin ravintolaan, missä tarjoiltu aamupala oli riittävä, muttei mitenkään erikoinen. Kahvi, mehu, sämpylä + leikkeleet. 

Kokoonnuimme ensimmäiseen sessioon, meitä oli 8 naisoletettua ja yksi miesoletettu tulossa myöhemmin päivällä. Kurssivastaava veti pikaisen infon tulevasta viikosta ja pidimme lyhyen esittelykierroksen. Ihan ok porukalta vaikutti ryhmämme. 
Ennen seuraavaa sessiota  oli pidempi tauko, että aamulla tulleet ehtivät viedä tavaransa huoneisiinsa ja asettua kurssimoodiin.

Ja syötiin tietty lounasta. Perusmaukasta kotiruokaa seisovasta pöydästä. Ei paha.

Päivä jatkui ryhmäytymisellä ja tavoitteiden asettamisen pohjustamisella, itsellä oli "tulokeskustelu" omaohjaajan kanssa ja se venähtikin hiukkasen, kun vastakkain sattui kaksi varsin puheliasta yksilöä. Omaohjaajamme on tosi mukava!

Päivän viimeinen virallinen ohjelma oli tutustuminen ulkoilureitteihin Kruunupuiston fyssarin johdolla. Lämpöä oli sellaiset + 28 astetta ja maasto varsin vaihtelevaa. JÄRKYTTÄVÄN kuumaa ja hikistä. Yäk. 
Kyllä on kunto päässyt romahtamaan. Ihan hävettää.

Lepäiltyäni tovin huoneessa, vetäisin kylpytakin päälleni ja suuntasin kohti kylpylää. Ostin kahdenkympin hintaisen oikeuden koko viikon kylpyläkäynteihin, joten pitäähän se korkata.
Sainkin koko kylpylän ihan omaan käyttööni! 
Paikka oli positiivinen yllätys, allas oli tilavahko, vesihierontapisteitä oli siellä sun täällä, kylmä-kuuma kävelyallas sekä +5 asteinen pulahdusallas löytyi myös ja vähän perinteisempiäkin poreita oli tarjolla.
Kylpylän puolella oli myös infrapunasauna ja "kelosauna" sekä elämyssuihku. 
Nautin suunnattomasti testatessani ne kaikki ylhäisessä yksinäisyydessäni.

Polskuttelun jälkeen koitti taas ruoka-aika, joten nälkää ei kuntoutuksessa tarvitse todellakaan nähdä. Päivälliseltä meitä suositeltiin ottamaan mukaan myös iltapala, koska sellaista ei erikseen tarjottaisi. Hedelmiä sujahtelikin taskuun jos toiseen.

Ehkä kuumuus tai sitten päivän intensiiviset avautumiset aikaan saivat totaalisen väsymyksen niin mieleen kuin kehoonkin, mutta jämähdimme kämppiksen kanssa höpöttämään vielä aivan liiaksi aikaa, unihiekka oli kadonnut silmistä kun sänkyyn lopulta kömmin.
Toinen pätkäuninen yö edessä siis.