Ei tullut ainakaan mitään isompia sivuoireita ensimmäisen Ozempic-pistoksen myötä, vaikka niitä hieman uumoilinkin.
Vaakalle en ole päässyt, kun olemme koko viikon olleet kesämökillä ja täällä kyseinen laite on kiellettyjen laitteiden listalla. Täällä _rentoudutaan_!
Mutta ainakin psyykkisiä muutoksia olen huomannut paljonkin. Perinteinen "mökillä herkutellaan joka ilta"-mentaliteetti ei ole nostanut päätään kertaakaan vaan olen puolisoparan kauhuksi miettinyt etukäteen mitä milloinkin syödään ja torpannut jopa hänen "haetaan Saaristonpuodista pizzat"-ehdotuksensa kuin seinään.
Ei ole haettu pizzaa vaan on syöty uusia perunoita, salaattia ja kanaa tai lohta. Grillimakkaroitaan ei ole kuistilla tirissyt kertaakaan!
Ei tee mieli.
Ehkä tuon pistoshoidon aloittaminen buustaa pysymistä paremmissa valinnoissa, vaikka muutenkin kyllä ravitsemusterapeutin läpikäymien ruokapäiväkirjojen mukaan syömme pieniä (ja suunniteltuja) kebab-iltoja mukaanlukematta lähes kiitettävän terveellisesti ja monipuolisesti.
Tunne siitä, että nyt riittää, tulee paljon nopeammin kuin aikaisemmin. Jos ennen söin 300g pakastepizzan ja sen jälkeen vielä jäätelöä tai salmiakki jälkkäriksi, nyt hyydyn jo puolessa välissä pizzaa. Ei vain jaksa!
Normaali aamupalani on ollut 2 x ruisreal, keijua, hummusta ja tomaattia kahvin kera, nyt kun olen proteiinimäärää nostaakseni lisännyt siihen 2dl kananmunanvalkuaismunakkaan, niin toinen leipäpala on jätettävä pois tai tulee huono olo.
Eli annoskoko on selkeästi pienentynyt.
Toinen, ei välttämättä niin hyvä asia terveyden kannalta on se, että nälkä melkeinpä katoaa.
Joudun syömään kellon mukaan, koska jos odottaisin varsinaista näläntunnetta, aamupalan jälkeen seuraava ateria olisi joskus seitsemän aikaan illalla.
Ei ehkä se kaikkein paras rytmi.
No, kellon mukaan syöminen ei ole maailman hankalin asia, joten mennään sen mukaan kunnes elimistö alkaa tottua uuteen tilanteeseen.
Ja näin neulakammoisena voin ylpeänä kertoa, että toisen piikin pistäminen meni SILMÄT AUKI!



Pärjäät kyllä, onnea matkalle!
VastaaPoistaKiitos. Kova on yritys :D
PoistaKannattaa lopettaa heti. Itsellä vatsa jäi hitaalle ja sainkohan aivovaurion koko lääkkeestä.
VastaaPoista