tiistai 17. marraskuuta 2026

"Tulokset sopivat vaikeaan uniapneaan"

 Omakantaan kilahti unioksimetrian tulokset ja hupsistaheijaa, diagnoosihan sieltä napsahti.


Tylyä tekstiä:

AHI (täydellisten ja osittaisten hengityskatkojen määrä tunnissa) koko ajalta 47, selinmakuulla 77 ja muissa asennoissa 33.
OD13 (merkittävien veren happipitoisuuden laskujen määrä tunnissa) koko ajalta 36, selinmakuulla 58 ja muissa asennoissa 36. 
Happikyllästeisyys on keskimäärin ollut 91% ja pienimmillään 75%, 25% ajasta se oli pienempi kuin 90%.
Hengityskatkoja näkyy kylkimakuullakin, ne ovat obstruktiivisia. 

Ensisijainen hoito on CPAP-laitehoito, jonka aloitukseen nyt odottelen sitten kutsua uniapneahoitajan vastaanotolle. 

Sit meillä on perheessä kaksi koneen kanssa nukkujaa, Foxey Ladylle tulee valinnan vaikeus kumman kasvojen edessä nukkuu, kun kisu tuntuu rakastavan laitteen puhinaa.

Sinällään diagnoosi ei hetkauta suuntaan eikä toiseen, mutta olisihan se hienoa, jos sen avulla saisin nukuttua läpi yön ilman katkoksia ja heräisin ilman päänsärkyä ja päivätkin kulkisivat ilman jäätävää väsymystä ja nuokkumista!

Vähän jännittää osaanko naamarin kanssa nukkua, kun tuo yön yli kestänyt tutkimuskin oli niin hankalan oloista. Turjaketta ei kyllä tunnu haittaavan minkään vertaa, joten vahvasti uskon ja toivon, että omalla kohdallakin käyttöönotto onnistuu.





 

sunnuntai 15. marraskuuta 2026

Musikaali Wicked!

Käytiin perjantaina katsomassa TTT:n musikaali Wicked. 


Olin tarkoituksella jättänyt katsomatta elokuvan, koska en halunnut leffaversion aiheuttavan niitä ärsyttävän turhauttavia tuntemuksia siitä, että eihän se nyt noin leffasa mennyt jne.
Halusin olla avoimin mielin ja kirkkain silmin valmiina nauttimaan Tampereen versiosta ja ai että minä kyllä nautinkin!

 Onneksi en ole nillittävä kriitikko, ettei minun tarvinnut natista ja keskittyä esityksen lavastuksen osioihin,  joissa oli hyödynnetty AI:tä vaan sen sijaan saatoin hypätä estoitta mukaan Wickedin satutarinaan ja ihailla upeita roolisuorituksia, hienoja biisejä ja todellakin mahtavia "tehosteita". Live-orkesterille on ihan pakko antaa erityismaininta, soitanta oli äärimmäisen nautinnollista. 

Esityksen ikäraja on 8-vuotta ja tämä ehkä ihan asiallinen, koska ainakin herkimmät kahdeksanvuotiaatkin voivat pelästyä joitakin esityksen elementtejä ja kohtauksia. Pari kertaa itsekin hyppäsin rivin reunimmaisella istuimellani, kun yllättäviä asioita tapahtui! 

TTT:n esitykset ovat aina olleet hyviä, mutta nyt on pakko hehkuttaa, että Wicked ylitti kaikki aikaisemmin näkemäni hienot musikaalit/näytelmät ja kyllä - voisin koska vain lähteä katsomaan sen uudestaan!

En sen tarkemmin avaa juonta/tarinankulkua, koska suurin osa todennäköisesti tietää elokuvan tai lehtijuttujen pohjalta mistä on esityksessä kyse. Ja jos ei tiedä, niinkuin minä, on riemastus ja kokemuksesta nauttiminen sitä suurempaa.




Menkää katsomaan!
 

 

perjantai 13. marraskuuta 2026

Tampere kutsuu

 Siitä saakka kun vuonna 2000 muutimme pois Tampereelta, olen matkannut kerran vuodessa Manseen viettämään viikonloppua entisessä kotikaupungissani (Suomen paras kaupunki). Vuosien varrella ystävät, kenen kanssa siellä asuessani eniten aikaa vietin, ovat hekin muuttaneet pois kaupungista, mutta aina löytyy viikonloppu, jolloin rantaudumme vanhoille "hoodeille" viettämään aikaa yhdessä.

Hillitön bilettäminen ja krapulaiset aamut ovat vaihtuneet hillitympään menoon, vaikka kyllä se päänsärky on yhä silloin tällöin onnistunut seuraksi ilmestynyt! 

Tänä viikonloppuna ohjelmassa on kulttuuria ja discoilua.
Tänään perjantaina menemme nauttimaan TTT:n Wicked-musikaalista, huomenna kierrämme KAIKKI keskustan kaupat (joo joo, sorry älä-osta-mitään-marraskuu, Joulu on tulossa!) ja illaksi meillä on liput sekä +40 että +50 discoihin.

Yli viisikymppisten pippalot alkaa jo kahdeksalta ja toivottavasti hämeet hitaat on yhtä nopeasti lämpiäviä kuin Helsingissä, että menoa riittää heti kasin jälkeen. Disco loppuu jo puoliltaöin, joten wanhat pääsee unille ihmisten aikaan. Tosin pahoin pelkään näiden Wanhojen eksyvän kyllä kotimatkalla johonkin pubiin ja venyvän siellä ihan turhaan pitkään...

Mutta jos + viisikymppisten seurassa tuntuu vähän turhan rauhalliselle, niin onneksi meillä on liput myös +40 discoon! Siellä ovet avautuvat "vasta" kymmeneltä, joten mikäli Juhlatalolla ei kannat alla potkia kattoon, siirrymme Tavara-asemalle vähän notkeampaan seuraan.

Näiden kellotettujen toimintojen lisäksi luvassa hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja aivan parasta seuraa <3 


Jos bongaat kaupungilla jotain oranssia, se voin olla minä. Nykäise hihasta ja moikkaa! 

 

 

sunnuntai 8. marraskuuta 2026

Päivitys painonhallintaan (Ozempic)

 

Olen nyt painossa, jossa olen elänyt moninaisia vuosia, ennen reipasta massan lisääntymistä ja kroppani tuntuu viihtyvän näissä lukemissa erinomaisesti. 
Painoa on pudonnut kymmenisen kiloa, eli se ei vielä ulospäin paljoa näy, mutta farkkujen vyötärössä tuntuu oikein mukavasti. 
 
Seuraan makroja Foodvisor-apilla ja edelleen saan ponnistella päivittäisen proteiinimäärän tavoittamiseksi. Myös Foodvisorin esittämä  päivän energiamäärä oli saavuttamattomissa useimpina päivinä, joten omatoimisesti alensin sitä viikko sitten 1900 kalorista 1700 ja tällä viikolla olen onnistunut ainakin joka toinen päivä!

Ruoka-annosten koko on pienentynyt roimasti, uskallan väittää että vatsaan uppoaa nykyään per ateria noin puolet siitä määrästä, mitä ennen Ozempicia. Stoppi tulee melkein kesken haarukallisen ja olen kylmästi lopettanut syömisen siihen paikkaan. Suu vetäisi, mutta vatsa tuntuu niin täydelle, että en halua ylensyömisen tuomaa pahaa oloa!

Kaikki maistuu myös tosi makealle. En ole aiemminnkaan ollut mikään sokerihiiri, mutta nykyään ei tee mieli karkkia tai leivonnaisia ollenkaan. Yksi pala suklaata saa sulaa suussa hartaasti ja hitaudella enkä saata edes kuvitella ottavani toista. 
Miten käy jouluperinteeni!!! Perinteisesti joulunpyhinä olen jumittanut sohvannurkkaan hyvän kirjan ja erikoissuklaarasian kanssa, molemmat olen nautiskellut yhdellä istumalla, mutta kyllä ehtisi peräpukamat iskeä, jos nyt samaa yritän.

Proteiinin suhteen suostuin viimeinkin kokeilemaan puntteja nostelevan poikani suositusta ja ostin pussillisen proteiinijauhetta, jonka shampanjavispilällä surauttelen aamukahvini sekaan. Tulee muuten erinomainen "vaahto" kahviin ja saan nikottelematta juotua, vaikkakin vaihdan kyllä jauheen makeuttamattomaan tuosta suklaa+stevia-mausta. Koska se imelyys.

Painoni on nyt 83,3 kg ja 83 kg oli alunperin "the goal". Ikääntymisestä on joskus hyötyä ja niin tässäkin asiassa. 

BMI:ni on 27,1 ja vaikka BMI:tä kriteerinä käyttäessä se nuoremmilla merkkaisi lievää ylipainoa,  on se minun ikäiselleni suorastaan suositeltava lukema. Yli 60-vuotiailla naisilla terveellinen lukema on 23-29. Ikä-ämmillä pieni vararavinto on hyvästä sairauksien ja lihasmassan ylläpidon varalta. 

Lälläslää, repikää siitä nuoremmat!

Voisin olla tässä tilanteessa tyytyväinen jo nyt ja keskittyä opittujen asioiden ylläpitoon ja painon pysymiseen tässä lukemassa, mutta enhän minä tietenkään olisi minä, jos näin hienosti homman ottaisin.

Ehei, vielä pudotan viisi kiloa, että pääsen 78kg painoon. 
78 kg on ollut itselläni se paino, missä jaksamiseni ja suorituskykynni on parhaimmillaan ja kirsikkana kakun päällä se on myös paino, missä vaatteetkin ovat istuneet parhaiten.

Lopullinen tavoitteeni fyysisen hyvinvoinnin kruunaamiseksi on saada koko massiivinen vaatekaappiarsenaalini kokonaisuudessaan käyttöön. 
Hahahahhaha.

lauantai 7. marraskuuta 2026

Uniapneatutkimus

Koittihan se viimein sekin päivä, että istuin kuuntelemassa unihoitajan selvitystä kuinka kotiin annettavaa unianalyysilaitetta käytetään.

Sain masiinan kotiin ja illalla puin kiltisti t-paidan päälleni (yleensä nukun nakkena) ja puin analyysilaitteen ylleni:
Yksi mötikkä ripustettiin rintakehälle klipseillä t-paidan kaulukseen ja varmistettiin vyöllä, joka kiersi kainaloiden alta kropan ympäri
> siitä lähti piuha pienempään osaan, joka kiinnitettiin vyöllä about navan kohdalle. 
> korvien takaa vedettiin sieraimiin nenäosa ja se kiristettiin leuan alle.
> ranteeseen pujotettiin  sykemittari, josta piuhan päässä oleva happipitoisuutta mittaava tuppelo pujotettiin sormeen.

Ja tämä härvelöinti ei sitten kuulema häiritse nukkumista :D Jos todella näin on, niin minä olen sitten se poikkeus, joka varmistaa säännön. 

En muista koska olisin nukkunut niin huonosti kuin testiyönä. 

Aivan järkyttävää! 
Menin unille about kymmenen aikaan ja vaikka yleensä nukahdan nopeasti, niin nyt ehdin kuunnella päivällä aloittamani äänikirjan loppuun (n. 3h) ennekuin uuvahdin ja aloitin ikioman,  henkilökohtaisen Cinemaren (Joensuussa järjestettävä kauhu-, camp- ja genre-elokuviin keskittyvä elokuvafestivaali).

Niinä pätkinä kun nukuin, untani värittivät toinen toistaan iljettävämmät painajaiset ja joka kerta kun heräsin (11 kertaa yön aikana) katsoin kelloa ja toivoin, että se olisi niin paljon, että voisin jo nousta uuteen päivään.

Nousin lopulta puoli seiskan maissa ja riivin piuhat itsestäni nopeammin kuin maantiekiitäjä pakenee Kelju K. Kojoottia.

Palautin laitteen terveyskeskukseen ja odotan nyt kauhulla sieltä tulevaa viestiä, joka kertoisi, ettei mittaus onnistunut ja se pitää uusia... 


sunnuntai 25. lokakuuta 2026

Halloweenin huumaa


Kumma juttu, mutta ystävät jakavat minulle jostain syystä reelsejä otsikoilla "stop buying stupid things, 'cos you're xx years old"?

Mutta joo, kyllähän minä myönnän olevani juuri se hörhö, joko hankkii mitä ihmeellisimpiä vempaimia ja widgettejä varsinkin juhlapyhien koristeiksi.

 
Vuodessa on kolme juhlaa, pääsiäinen, halloween ja joulu, joiden aikana sisäinen somistajani riehaantuu isoille kierroksille. Ja ihan kohtahan se HALLOWEEN on äärellä.


Viime viikkojen aikana olen vähän kerrallaan etukuistille asetellut rekvisiittaa ja vaihtanut Lassen ja Maritan asusteita juhlaan sopiviksi. 
Valoja ja tämän vuoden uusi lisäys "kattaukseen" ääniefectit omaksi ilokseni ja pienten karkkikeppostelijoiden kauhuksi rikittelen tämän ja huomisen aikana paikoilleen.


Kyllä, minusta löytynee muutama sadistinen geeni, koska nautin siitä, kun pääsen säikyttelemään ihmistaimia! Viime vuonna jo pelkkä rekvisiitta aiheutti pieninpien kiertäjien jäämisen portille ja vanhemman käymisen ovella asti.
Tälle vuodelle hankkimani ääniefektilaite saattaa säikäyttää jo sen vanhemmankin. 
Ja minä kieroutunut yksilö hihittelen itsekseni oven takana.








 

 

keskiviikko 21. lokakuuta 2026

8 vuotta siitä kun elämä muuttui

 Onneksi en 8 vuotta sitten kesäkuussa tiennyt, minkälaiselle tielle vanhempieni kanssa lähdettiin askeltamaan.

Silloin isäni sai aivoverenvuodon ja minulle soitettiin sairaalasta, että häntä on lähdetty viemään Kuopioon leikkaukseen. Sieltä sitten soiteltaisiin kuinka on käynyt, mutta masiivisen aivoverenvuodon oli isä saanut. 
Kysyivät, että kerronko minä puolisolle eli äidilleni, vai yrittävätkö he vielä tavoittaa. 
Totesin, että minä kerron.Pyysin soittamaan minun numerooni kun jotain lisätietoja on jakaa.

Ajomatkalla kotikotiin soitin veljelleni ja kerroin tilanteen. Hän lupasi lähteä heti ajamaan, nähdään kotona!

Perille päästyäni pyysin äidin istumaan olohuoneeseen ja kerroin mitä on tapahtunut. Veljeni saapui myös paikalle. Olimme kaikki kuin ohuen jääkuoren sisällä, tunteet oli pakko sulloa jonnekin pois, ettei jalat pettäisi alta. Ei paljon puhuttu, odotettiin soittoa Kuopiosta.

Soitto tuli iltakymmeneltä, leikkaus oli mennyt hyvin, isä oli tajuissaan, mutta lääkäri raa'asti totesi, että nyt kannattaisi lähteä ajamaan, jos haluamme edes pienen mahdollisuuden elossa isää enää tavata.

Minä, tytär ja poikani lähdettiin ajamaan, veljeni perheineen hyppäsi toiseen autoon. Äiti sanoi, että hän ei lähde. Ei halua nähdä ihmistä, joka ei enää ehkä olisi isä.  Sanoi haluavansa muistaa isän sellaisena, kun hän oli aamulla mökille lähtiessään. Äiti jäi istumaan olohuoneen sohvalle kissa sylissään.

Olimme onnekkaita ja Isä tokeni leikkauksesta vähän kerrallaan. Oli kauheita jaksoja, kun hän oli jossain aivan muualla ja toisessa ajassa, oli päiviä, että kun soitin sairaalaan, takaa kuului sielua raastavia avunhuutoja, kun isä paniikissa huusi, huusi, huusi.

Aivot ovat ihmeellinen elin - isä pääsi pois teholta ja lopulta kotikaupungin kuntoutussairaalaan. Elämä alkoi voittaa.

Kun isä päivä päivältä kuntoutui, alkoi äiti päivä päivältä muuttua.
Geriatri kuvasi muistisairauden edistymistä loistavasti: järkytys voi pudottaa sairaan monta askelmaa alaspäin muistisairauden portaissa ja näin todellakin kävi.
Naureskelua aiheuttaneet juttujen toistot ja pienet unohdukset lisääntyivät räjähdysmäisesti, äiti ei enää vastannut ystävien soittaessa puhelimeen eikä avannut ovea kenellekään. Isän aivoverenvuodosta ei saanut kertoa kenellekään eikä hän halunnut lähteä käymään kuntoutusosastolla isää moikkaamassa.

Aikanaan isä pääsi kotiin ja siitä alkoi aikamoinen kiirastuli.

Äiti ei sisäistänyt eikä hyväksynyt isän toiminnallisia rajoituksia ja riitaa tuli joka päivä aivan kaikesta.
Vaatteiden pukemisesta ja  ripustamisesta, sängyn petaamisesta, ruoasta jne. Suurinpiirtein isän hengittäminenkin sai aikaan suhteettomia reaktioita.

Lopulta saimme äidin lääkärille ja Alzheimer todettiinkin nopeasti. 
Diagnoosin saatuaan rakas äitini, innostuva, energinen ja ihmisistä pitävä touhukas nainen asettui 
sohvalle ja lopetti elämisen.

Näin voi tosiaan sanoa. Hän ei enää halunnut lähteä minnekään tai tehdä mitään. Kun yritin saada häntä ymmärtämään, että edessä on vielä monia vuosia, jolloin hän voisi elää (lähes)  normaalia elämää, hän katsoi minua tyynesti silmiin ja totesi, että hän tietää mikä on hänen tulevaisuutensa ja se on toivoton. Hänen kuntonsa ei enää ikinä tulisi paremmaksi, vaan huononisi päivä päivältä.

Tekee kipeää katsoa taaksepäin ja muistella kaikkia niitä ovia, mitkä ovat äidiltä sulkeutuneet näiden vuosien aikana. 
Onnellinen voi olla vain siitä, että tänä päivänä hän ei enää sure ja itkeskele sitä mitä hänelle on tapahtunut ja tapahtuu. Ne ajat ovat ohi.
Hän kellii sohvallaan, telkkari tuo ääntä ja värejä päivään, kissavanhus käy välillä sylissä pyörähtämässä ja hän ilahtuu aina suuresti kun menemme käymään. Äiti tykkää halauksista ja läheisyydestä ja vielä tänään hän tuntee meidät vaikka moni ihminen ja ystävä on jo uponnut unohdukseen usvaan.

Isän aivoverenvuodon "jälkioireet" ovat myös vahvistuneet vuosi vuodelta. Tänä päivänä ollaan tilanteessa, että hänkin välillä on olemattomissa paikoissa ja tapaa ihmisiä, joita ei ole olemassakaan.
Puhelin on suurin vihollinen, koska se on niin vaikea että hän haluaisi uuden ja helpomman...eikä hän ymmärrä, että se vaikeus ei ole puhelimessa vaan hänessä itsessään. Aivoverenvuoto vahingoitti eniten sitä osaa aivoissa, missä hoituu uuden oppiminen ja isä ei suostu hyväksymään sitä, että uuden puhelimen hankinta ei poistaisi ongelmia vaan lisäisi niitiä vain. 
Mikään ei kiinnosta, ei edes visiitti Puuiloon, joka oli vuosia aina suosikkikohde.
Maailman tasaisin, rauhallisin ja ystävällisin mies, oikea Rantakylän oma Ahtisaari hermostuu heti, kun hänen sanojaan kyseenalaistaa. Jokunen kuukausi sitten, ensimmäistä kertaa elämässäni kuulin isäni suusta toteamuksen Haista Paska, kun en suostunut uskomaan, että kotikotona oli vieraillut parikymmen henkinen päiväkotiryhmä ja epäilin hänen nähneen unta.

Minulla on ikävä isää ja äitiä, vaikka kotikotona käynkin useamman kerran viikossa ja heidät tapaan.

Minulla on ikävä äitiä, jolle saatoin soittaa ja soitinkin, joka kerta kun pohdiskelin arjen askareiden toimintatapoja. Äiti oli parempi kuin Google.
Minulla on ikävä äitiä, joka soitti minulle ja intosi jostain löytämästään tarjouksesta, että nyt heti lähdetään katsomaan! 
Minulla on ikävä äitiä, jonka kanssa teimme hulvattomia kirpputorikierroksia ja höpötimme tuntikausia enemmän ja vähemmän syvällisiä juttuja.
Minulla on ikävä äitiä.

Minulla on ikävä isää, jolta löytyi aina neuvot ja käytännön apu kun halusin rakentaa pergoilan tai maalata autotallin tai vaihtaa autonrenkaat sekä moottoriöljyt.
Minulla on ikävä isää, jonka kanssa pistettiin asiat ojennukseen ja selvitettiin kaikki virallisten asioiden kiemurat.
Minulla on ikävä isää, jonka tukeen ja vahvaan olkapäähän saatoin luottaa missä vain ja mihin aikaan vain.
Minulla on ikävä isää, joka halasi ja vakuutti, että kyllä asiat aina järjestyy.
Minulla on ikävä isää.

Minulla on ikävä, mutta nyt on minun vuoroni olla se vahva ja tuki ja apu. 
Silti joskus itkettää.

    








"Tulokset sopivat vaikeaan uniapneaan"

 Omakantaan kilahti unioksimetrian tulokset ja hupsistaheijaa, diagnoosihan sieltä napsahti. Tylyä tekstiä: AHI (täydellisten ja osittaisten...