perjantai 15. toukokuuta 2026

Paha kello kauas kantaa

 Johan minä nyt viljelen näitä sanontoja!

Mutta nyt kalkattaa paha kello aikamoisella mäikeellä, veetuttaa sen verran rankasti. Jaanpa siis kanssanne pienen tarinan auton korjaamisesta.

Joulukuussa
Martta hyytyi kesken työmatkan ja se hinattiin korjattavaksi paikalliselle pajalle Boko Motorsille.
Homma selvisi ja vika "löytyi": Puola oli rikki ja se sutjakkaasti vaihdettiin reilun 300 euron korvausta vastaan. Tässä vaiheessa olin vielä ihan Happy Customer.

Joulunpyhät auto sai seistä pihassa, koska kotoilimme ihan urakalla, mutta kun ekaa kertaa tienpäälle läksin, niin kas, eipä pelittänyt kuin "puoleen matkaan". Onneksi on vakuutus ja soittelin jo tutulle hinurihemmolle, joka hinasi auton takaisin Bokolle.
Aamulla soitin korjaamolle,  ja kehoitin kurkkaamaan parkkialueelle ja ihmettelin, josko tsekkaisivat työnsä uudestaan, koska ei toimi auto ei. 
Puhelimen toisessa päässä vastasi asentaja todella luottamustaherättävästi että "ai eikö se ollutkaan se puola, no katotaan..".
Löysivät viallisen puolan johdon ja vaihtoivat - kustannusta minulle n. 100 euroa.
Tammikuussa
Alkuvuoden kovat pakkaset ajelin T:n dieselillä, kun 3-päiväisen työviikon tähden en pihinä halunnut lunastaa pistokepaikkaa, eikä Martta lähtenyt ilman sitä käyntiin mikäli pakkanen oli parinkymmenen hiippareilla.
 
Kun kelit taas leutonivat, hyppäsin Martan rattiin ja heti ekalla reissulla sain ihailla hälyvalojen loistetta kojelaudassa.
Auto sai jäädä pihaan.

Helmikuussa
Joulusta räjähtänyt Budjetti salli viimein auton korjauksen, mutta tällä kertaa en vienyt Marttaa enää Bokolle vaan varasin ajan patonkiautoihin erikoistuneesta Auto-Francesta.

Hiihaahoo - auto syynättiin suurennuslasilla ja kas, PUOLA oli viallinen. 

Viedesssäni auton sanoin kolmelle eri ihmiselle -  ja jätin vielä rattiin post it-lapun - että älkää tehkö mitään remppaa, ennenkuin soitatte ja varmistatte minulta. Olin nimittäin siinä pisteessä, että jos remppa olisi yhtään hintavampi, pitäisi laskeskella tiukkaan, että alanko sitä enää teettämäänkään. No moninkertaisesta muistuttamisesta huolimatta, ei mennyt asia perille ja vaihtoivat puolan.  Kustannus +400 euroa.
 
Koska aiemmin asennettu puola oli viallinen, niin Bokollehan vastuu korjauksesta olisi kuulunut ja minä olisin säästynyt rahanmenolta. Auto-Francesta kyllä ehdottivat, että voivat vaihtaa rikkonaisen puolan takaisin ja voisin ajella Bokolle, mutta turhaa pyllistää kun paskat on jo housussa. Auto kuitenkin pelitti viimein ongelmitta.

Menin viallisen osan kanssa Bokolle ja "vaadin" edes sen viallisen osan hinnan palautusta tämän hupailun kustannuksista. Pyynnöstä liitin mukaan Auto-Francen laskun ja työselvityksen.
Firmasta myönnettiin, että "tottakai olen oikeutettu korvaukseen", mutta he laittavat osan tukkurille ja palataan asiaan kun sieltä vastataan.
 
Nyt eletään
toukokuuta ja edelleen odottelen vastausta/korvausta, jonka oikeudenmukaisuuden Boko siis kyllä myöntää, mutta ei korvaa mitään ennenkuin saa vastauksen tukkurilta. 
"Osa on lähtenyt tehtaalle lisätutkimuksiin ulkomaille. Tukkuri ei osannut sanoa aikataulua tuloksista mutta näissä menee yleensä aikaa 2-10kk."
 
Onko aivan oikeasti minun odotettava tämän tukkurin vastausta?? Eikö se ole korjaamon kontolla maksaa korvaus minulle ja hakea sitä sitten toimittajalta??

Onko kokemusta asiasta?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

2.7.2026, Loma ja kerrankin ei mitään isompia suunnitelmia

 Loman toinen päivä alkoi kahvikupillisen kera viikon Sykettä katsellen.  Pää yrittää kehitellä kaikenmoisia suunnitelmia ja kalenterimerkin...