lauantai 23. toukokuuta 2026

Dc-fixillä väriä keittiöön

 Jos olet silloin tällöin vieraillut blogissani, olet varmaankin huomannut viehtymykseni oranssiin, vihreään, keltaiseen ja mihin vain kirkkaaseen väriin. Olen suorastaan allerginen valkoiselle, harmaalle, beigelle ja muille olmimaisille väreille. Toki ymmärrän niiden "tyylikkyyden" ja "neutraaliuden", joita esim. sisustuksessa on rakastettu jo vuosikausia, ellei peräti -kymmeniä - eli tätä skandinaavista sisustusmaailmaa.
Ymmärrän, mutta henkilökohtaisesti inhoan sydänjuuriani myöten.

Niinpä ymmärrän myöskin sen, että oma kotimme käy monelle katsojalle sielun ja silmän päälle, mutta onneksi omansa saa tehdä juuri sellaiseksi kun haluaa - joko värittömäksi tai värilliseksi!

Viimeisimmän inspiraationi  herättivät keittiömme välitilan olmikaakelit. Siis valkoiset.
Täyspyökkiset (tylsät) kaapinovet keittiössä maalautimme jokunen vuosi sitten vihreiksi ja se oli täyden kympin valinta, koko keittiön ilme muuttui kuin taikaiskusta. Eikä kustannuksetkaan olleet kuin muutaman sata euroa.

Välitilan valkoisia kaakeleita olen katsellut inhoavalla silmällä pitemmän aikaa, pikakorjauksia asiaan olen tehnyt erilaisilla kaakelikoristeilla, mutta valkoinen seinä sieltä kuitenkin on silmään pistänyt.

T. lähti mökille ja minä päätin hyödyntää oman aikani hieman tuunamalla juttuja...

Kaivoin pohjattomasta askartelukaapistani muutaman rullan DC-fixiä ja annoin palaa.

Parempi överit kuin vajarit, joten nyt välitilassa riittää värejä!


Saatuani kaakelien valkoisuuden peittoon, mikromme valkoisuus nauroi minulle päin naamaa ja eihän sellainen käy laatuun mitenkään.
Eli takaisin penkomaan kaappeja ja sieltähän löytyikin iloisen ja kirkkaan keltainen rulla sisustuskalvoa.


Vähän se kalvo loppui kesken, mutta siitäs sait, penteleen Panasonic!










 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Dc-fixillä väriä keittiöön

 Jos olet silloin tällöin vieraillut blogissani, olet varmaankin huomannut viehtymykseni oranssiin, vihreään, keltaiseen ja mihin vain kirkk...