Heinäkuun luetuista poimittuja

 

Tatiana Elfin kirjojen Huijari ja Mestari päähenkilö on Rebekka Nurmi, sosiopaatti. Alan olla varsin kyllästynyt tähän trendiin, että kirjojen päähenkilöt ovat aina jollakin lailla rikki, kirjolla, alkoholisteja, nistejä tai ainakin _todella_ vaikean lapsuuden omanneita yksilöitä, mutta Elfin Rebekka on jollakin tasolla piristävä yksilö ja molemmat kirjat on helppo ahmaista yhdeltä istumalta.

Outi Hongiston uuden Halmeenkivi-sarjan aloitusosa Hylätyt Lapset on hienosti rakennettu ja yllättävä tarina. Pääosissa ovat juuri poliisikouluun hyväksytty Tuukka Halmeenkivi ja hänen neurokirjolla (HAH!) oleva veljensä Miikka, joka on virtuoosi tietoverkoissa.
Tottakai on ruumis, epäiltyjiä ja lisäksi vielä Laura, kuka pyytää Tuukalta apua kokemiensa uhkaavien tilanteiden selvittämisessä, kun poliisi ei asiaa ota tosissaan.
Laura, Tuukka ja Miikka alkavat tutkimuksensa, jotka jopa limittyvät toisiinsa...
Hyvin kirjoitettu ja koukuttava tarina, hienolla tvistillä.

Carla Kovachin Valheiden talo on neljäs osa Gina Harte-sarjaa. Harte alkaa tutkia kotimatkallaan kadonneen Samathan kuolemaa ja juttu laajenee yllättäviin sfääreihin.

Harte ei ole suosikkipersoonani kirjallisuudessa, mutta Kovach kirjoittaa niin hyvin, että näitä lukee ilokseen.

Kati Routa ja Vihanpitäjät tutustuttaa Rosi Tikkuriin, uljasta uraa poliisivoimissa aloittelevaan Lapintyttöön, joka kuitenkin lähes alkusivuilla saa saapasta takalistoon tumpeloituaan sen verran reippaasti, ettei asiaa voinut jättää seurauksitta. Potkuista huolimatta Rosi sotkeentuu omatoimisesti kadonneen 14-vuotiaan pojan tapaukseen ja tutkimuksissa paljastuukin yhtä sun toista mielenkiintoista!
JA!! Minähän inhoan "spicy" kirjojen juoneen kuulumattomia hikisiä seksikohtauksia ylikaiken, pehmoporno on ok, mutta kuten jostain luin, ei se kuulu pääosaan muuhun kuin juurikin pehmopornoon.
MUTTA! Yksi kirjan päähenkilöistä, vanha rouva Lilja selvännäkijäkykyineen on sen verran reteä täti, että hihitellen luin jopa T:lle  ääneen hyvinkin mausteiset seksikohtaukset! Seksi todellakin kuuluu kaikille, iästä riippumatta!

Laila Brendenin Tunturisaaga on hillittömän koukuttava hyppy historiallisen Norjan vuorille ja vuonoille. Luulin että tarjolla olisi romanttinen lällyällysarja, mutta sain yllättyä iloisesti!1860-luvun Norjan maaseudulle sijoittuva historiallinen sarja tarjoilee toki romantiikkaakin, mutta sarja esittelee upeasti 1800-luvun lopun elämää ja yhteiskuntaa Norjassa. Sisarukset Anna ja Rise jäävät sarjan alussa orvoiksi ja sarja seuraa heidän selviytymisen ja itsenäistymisen tietä. Koukuttava!

Freida McFadden on takuuhyvä kirjailija, mutta hänen kirjojaan ei pidä lukea montaa peräkkäin. Vaikka itse tarinat ovatkin erilaisia, ovat tyyli ja juonenkäänteet niin samanmoisia, että jo kaksi peräkkäistä kirjaa alkaa tuntua toistolta.
Vuokralainen on oiva ja hienosti rakennettu kostotarina.

Aurora Sainion Älä anna syntejäni anteeksi - kirjaa hehkutin jo Instassa ja Facessa. Ruma ja jopa vastenmielinenkin kirja, mutta silti lukemisen arvoinen ja hyvä!

Huhtikuun kirjoista

Vaikka lukeminen/kuuntelu on ihanaa, niin kun on koko ikänsä sitä turbovaihteella tehnyt, on harvinaista herkkua löytää kirjoja, jotka oikeasti sykähdyttävät. Niinpä noista 24 kirjastakaan ei nouse erottumaan kuin nämä muutamat:

Minna Härmä: Loma

tämä oli lukupiirimme huhtikuun kirja ja mikä kirja se olikaan. Raastavan todentuntuisen kammottava kertomus ylisuorittavan äidin lomailusta 3 lapsen ja puolison kanssa. 
Sain ihottumaa lukiessani kirjaa ja kiemurtelin tuskissani mitä pitemmälle kirja eteni. Aivan järkyttävän karsea "loma" tällä perheellä ja menin kyllä niin tunteella mukaan, että oksat pois. Teki mieli potkia kirjan tossukka kertoja-äitiä ja viskoa isähahmoa terävillä kivillä sekä pistää penskatrio ojennukseen perusteellisesti.

Susanna Makaroff: Piiri pieni pyörii

30 vuotta sitten 15 vuotias isäänsä pelkäävä Karen  keksi hätävalheen, jonka yhtenä seurauksena katosi pienestä rivitaloyhteisöstä nuori poika.
Nykyhetkessä Karen on Suomen ulkoministeri, joka suunnitelmissa on tulevaisuudessa olla Suomen presidentti, mutta nuoruuden muistot eivät pysy pinnan alla.
Hyvinkin sisäsiittoiseen rivitaloyhtiöön muuttaa journalisti Anna Meri perheineen ja ilmapiiri muuttuu aina vain nihkeämmäksi, kun Anna alkaa reagoida asunnon sisäilmaan ja haluaa tutkia asiaa.
Menneisyys avautuu takautumina ja nykypäivän rumba on aikamoista, ihmisluonnosta paljastuu kaikenmoista ja tarina pistää miettimään mitä itse olisi valmis tekemään itsensä ja läheistensä takia.

Laura Sola: Sadannella sivulla kuolee koira

Hervoton, ei liian vakavasti otettava kertomus työttömästä Ellasta, joka voitettuaan kymmeniä miljoonia Eurojackpotissa löytääkin suunnan ja merkityksen elämälleen mielenkiintoisesta suunnasta. Ella päättää parantaa maailmaa murhauttamalla ökyrikkaita joiden moraalissa on reippaasti parantamisen varaa.
Ei tiukkapipoisille.

Emma Alftan: Syteen tai saveen

Tästä kirjasta jäi mieleen eniten varsin perusteellisehkosti selostettu saventyöstäminen ja sen välineet. Keramiikka tuntui päähenkilöltä ja siinä sivussa räpeltävät henkilöt jäivät sivuosiin.
Joku tässä kirjassa kuitenkin kutkutti ja jään odottelemaan jatko-osia.

Markku Haussila: Miehet joita luulin rakastaneeni

Ehdottomasti huhtikuun upein lukukokemus.
Miten voikin jokin mikä on niin rumaa ja rosoista olla niin koskettavaa ja ajatuksia & tunteita herättävää. Ja niin hiton hienosti kirjoitettu!
Pari lehtijuttua: ykkönen, kakkonen.

 

 

 

Maaliskuun kirjoista, osa 3

Åsa Liabäck: Siirtolapuutarhaunelmia, Unelmanrönsyjä siirtolapuutarhassa 
Minulla on teinistä asti ollut joku omituinen rakkaussuhde näihin siirtolapuutarha-alueisiin ja kesäelämiseen niissä. Ruotsissa asuessani kälyn perheellä olikin Sommarstuga, jolla vietin mahdollisimman paljon aikaa. Siirtolapuutarhat ovat kuin omia pienoismaailmoitaan ja Liabäckin kirjat kuvaavatkin alueita ja elämää sellaisessa kauniisti. Yltiöromanttisesti, mutta kauniisti.
Hyvänmielen hömppää nämä, puutarhassa luettavaksi loistavia, tai rospuuttokaudella kaunis pako todellisuudesta. Itselläni nämä äänikirjat olivat "unikirjoina".
2,5/5


Hanna-Riikka Kuisma: Maaperä
Sokerina pohjalla tämä Hanna-Riikka Kuisman Maaperä! 
Maaperä on ei ole tarinassa pelkästään konkreettinen asia, vaan myös abstrakti kasvualusta ihmismielen kiemuroille. 
Yhteinen tekijä romaanin henkilöille on asuinympäristö. Ensisilmäyksellä erilaisissa elämäntilanteissa ja vaikutusasemissa olevilla ihmisillä ei tunnu olevan mitään yhteistä, mutta tarinan edetessä henkilöt silmukoituvat toistensa lomaan jo kaukaa lapsuudesta ja nuoruudesta. 
Kirja on jollain tavalla jopa ahdistava, mutta samalla niin upeasti kirjoitettu kuvaus näistä ihmisistä ja elämän raadollisuudesta, että tekstiä oikein ahmii.
Tähän mennessä lukemistani kirjoista ehdoton ykkönen!
5/5

 

Maaliskuun kirjoista, osa 2

 
Moa Herngren: Sisaruskateutta
Moa Herngren osoitti ainakin minulle taitonsa kuvata ihmissuhteita ja elämää tv-sarjassa Bonusfamiljen, edelleen yksi mielestäni parhaita sarjoja omassa genressään.
Kirjan aloitustilanteessa sisarusten Andrea, Ulrika ja Rasmus kokoontuvat äitinsä luo pian isänsä kuoleman jälkeen.
Sisaruksista se ratkaisukeskeisin, arkkitehti Andrea, järjestää isän hautajaiset suurinpiirtein ennen kuin muut ehtivät sisäistää koko poismenoa. 
Vanhin sisaruksista Ulrika, yksinhuoltaja ilman vakituista työtä tai osoitetta suhtautuu elämään huomattavasti rennommin. Ulrikan elämäntapa ärsyttää Andreaa, jonka mielestä Ulrika on äidin suosikki ja jättää hänet ulkopuolelle. Ulrikan mielestä taas edesmennyt isä suosi Andreaa.
Nuorimmainen Rasmus yrittää olla ottamatta kantaa isommin mihinkään ettei jäisi pahasti siskojen erimielisyyksien väliin, mutta on kuitenkin lopulta lojaalimpi Andrealle.

Tarina avaa tapahtumia jokaisen sisaruksen sanoin ja kuvaa hienosti miten todellakin jokaisella asialla ja tapahtumalla on eri puolia ja kokemuksia. Ottaannuin pariinkin kertaan henkilöiden persooniin varsin tulisesti ja puhisin ja ähisin turhautumistani tai ärsyyntymistäni milloin kenenkin kokemuksiin.

Aivan mahtava, tunteisiin käyvä, hienosti kirjoitettu kurkistus sisaruskateuden maailmaan! 
4,5/5

 

 

 

 

 

 

Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla, Lääketieteen sanakirja 

Näin kissaihmisenä ilahdun aina kirjoista, joista löytyy persoonallisia karvakorvia.
 
Varsinkin Mäkisen esikoisessa Ei saa mennä ulos sauhaiholla maailmanmenoa kommentoiva hurmaava Kyllikki vei sydämeni. Myöskin kirjan toiset päähenkilöt, +30v häähullu Sini ja hautajaisiaan (mutta ei kuolemaansa) suunnitteleva  iäkkäämpi Eeva ovat herkullisia hahmoja. Tarina kypsyy hitaasti, mutta hitaus sopii tarinaan ja antaa lukijalle aikaa makustella tapahtumia.  Herttainen kirja!
3,5/5

Lääketieteen sanakirja esittelee lukijan iloksi keuhkolääkäri Hilpan, taiteilija tyttären Helmin,  tyttärentyttären Usvan ja kissan nimeltään Musti. Tämänkin kirjan kerronta on rauhallista ja antaa tilaa ajatuksille lukemisen edetessä. Erityishurraa e-kirjan lukija Kaija Pakariselle. Hänen lukutyylinsä sopii kirjan tunnelmaan täydellisesti.
3,5/5

Maaliskuun kirjoista, osa 1

Jenny Colgan: Pariisin ihanin suklaakauppa
Lukupiirimme maaliskuun kirja oli taattua Colgan-laatua. 
Sujuvasti kirjoitettu suklaalla kuorrutettu tarina, jossa plussana varsin herkullisen oloisia reseptejä. Romantiikkaa tietenkin, draamaa tottakai!
Kevyttä ajanvietettä ja hyvää mieltä tämä opus tarjoaa, niiden suklaareseptien kera, joten eikun lukemaan!
3/5


Johanna Hasu: Roihu
Hykerryttävän hyytävä psykologinen trilleri Sinistä, joka päättää toteuttaa täydelliseksi hiomansa rikoksen eli surmata ex-puolisonsa, kenen pelkää hakevan heidän tyttärensä yksinhuoltajuutta. Ajatus tyttären menetyksestä pistää tapahtumapallon pyörimään.
Kirjassa on hienosti kuvattu Sinin valmistautuminen surmaan, mutta vielä hienommin kuvaus lähtee kulkemaan surman jälkeen kun tarina keskittyy tunteisiin ja pelkoihin mitä Sini teon jälkeen kokee.
4/5

Asako Yuzuki: Voita

 

Lukupiirimme helmikuun kirja oli Asako Yuzukin Voita.

"Japanilainen kulttikirja gourmet-kokki-sarjamurhaajanaisesta"

"Gourmet-kokki Manako Kajiin väitetään hurmanneen varakkaita poikamiehiä herkullisella kotiruoallaan – ja sitten myrkyttäneen heidät. Tapaus on vanginnut koko kansan huomion, mutta Tokion tutkintavankilassa istuva Kajii ei suostu puhumaan lehdistölle. Ei ennen kuin toimittaja Rika Machida keksii pyytää häneltä kirjeessään naudanlihapadan reseptiä.​"

Reseptit ja ruoka ovatkin isossa roolissa läpi kirjan ja suoraan sanoen kirjaa lukiessa ja kuunnellessa iskee ähky. Kerroksia tarinassa on yltäkyllin ja vaikka kertomus imaiseekin mukaansa, niin puolessa välissä viittäsataakuuttatoista sivua iskee turtumus. Pienen väkisin kahlauksen jälkeen imu alkaa jälleen vetää, mutta loppu on aivan kuin toista tarinaa.

Kirja on kirjoitettu vuonna 2017, läpi tarinan korostuu todella vahvasti naisen rooli, asema ja niin ulkoiset kuin sisäisetkin vaatimukset mitä japanilainen yhteiskunta naiseen kohdistaa. Tuntemus Japanin kulttuurista olisi ehkä helpottanut ymmärrystä monessa kohtaa, mutta ilman sitäkin lukukokemus oli mielenkiintoinen ja piristävän erilainen verrattuna länsimaiseen kirjallisuuteen. 

Voita on hyvä, lukemisen ansaitseva  kirja - vaikka itselleni jäi hieman ristiriitaiset fiilikset tarinasta, olen iloinen että teoksen luin. Se ikäänkuin puhdisti makunystyrät lukemisen suhteen ja seuraavan kirjan aloitan "puhtaalta pöydältä".

Asako Yuzuki: Voita (バター 2017) 
Kääntäjä Kosti Vanninen
516 sivua/20h 16m

Alison Espach: Hääväkeä

 

Valitsin Alison Espachin Hääväkeä kirjan unikuunneltavakseni, kun oletin jotenkin sen olevan hattarahömppäosastoa, koska häät jne.

Ilokseni sain huomata olleeni väärässä ja kirja siirtyi unikuunneltavasta hereillä luettavaksi!

Brontën sisarusten henkeen kirjoitettu Hääväkeä on kepeä, mutta silti syvällinen ja  hauska, mutta samalla melankolinen kertomus ihmisien muuttumisesta ja satunnaisten tapaamisten myötävaikutuksesta siihen muutokseen.

Phoeben ja hänen miehensä Matt ovat vieraantuneet useiden epäonnistuneiden keinohedelmöitysten ja yhden keskenmenon jälkeen. "Täydellinen avioliitto" päättyy puolison rakastuttua heidän yhteiseen ystäväänsä (tai kenties tämän äitiyteen?) ja kun pariskunnan suuresti rakastama kissakin kuolee, tulee Phoeben mitta täyteen.

Phoebe varaa itselleen loistokkaan kattohuoneiston hienosta hotellista, jonne hän oli haaveillut matkustavansa Mattin kanssa yhdessä. Lomasta ei kuitenkaan ole kysymys, vaan Phoeben tarkoitus on lopettaa kurja elämänsä (kissan kipulääkkeillä) nautittuaan täydellisestä viimeisestä illasta.

Saavuttuaan hotellille Phoebe huomaa joutuneensa keskelle infernaalista häähypetystä. Miljonäärimorsio Lily on varannut viikoksi koko kartanon häävierailleen (miinus Phoeben saama kattohuoneisto!) ja kun nämä kaksi naista kohtaavat ja alkavat avautua toisilleen, on edessä mielenkiintoinen viikko niin lukijalle kuin naisillekin.

Hääväkeä on taiturimaisesti kirjoitettu kirja joka vie mukanaan kuin vuorovesi. Loistavaa dialogia ja ihmiskuvauksia, pinnalta keveää mutta pinnan alta mukaan lähtee ajateltavaakin ja kirjan lopussa kädessä on hyvä mieli ja hinku lukea uudestaan Brontën sisarusten kirjat!

Alison Espach: Hääväkeä (Wedding People)
Kääntäjä Tuulia Tipa
480 sivua/15h 32 min
Äänikirjan lukija Rosanna Kemppi
Kustantaja Bazar

Lukemisen hurmaa

Mie olen lukenut koko ikäni. Nelivuotiaana opin Aku Ankasta lukemaan ja sen jälkeen minusta tuli vakio-asiakas pieneen lähikirjastoomme. Minä olin se pullea pikkutyttö, joka istui aina ja jokapaikassa nenä kiinni kirjassa, ei ollut väliä oliko kyseessä lastenkirja, aikuisten kirja, varaosaluettelo tai maitopurkin kylki - luin koko ajan.

Ala-asteelle mennessä olin lukenut pikkukirjaston lastenkirjat läpi ja vanhempien lupalapun kanssa pääsin tutkiskelemaan aikuisten osaston saloja - toki kirjastotäti tsekkasi haluamani opukset ja käytti sensuurioikeuttaan silloin tällöin.

Lukuinnostus on jatkunut läpi elämäni, jopa läpi nuoruuden rillumarei-vuosienkin. Olen ollut kaikkiruokainen lukemieni teosten suhteen ja suosikkeja löytyy joka genrestä. Olen myös kiltisti, vaikka sitten hampaat irvessä kahlannut ne mielestäni huonotkin kirjat loppuun asti.
Vasta viime vuosina olen sallinut itselleni jättää kirjan kesken, jos se ei lähde lentoon ja imaise minua matkaansa.

Luen parisen sataa kirjaa vuodessa ja tämän tahdin takia olenkin taittanut peistä parinkin e-kirjatarjoajan kanssa - Bookbeat lopetti rajattoman asiakkuuden ja Nextoryn rajaton osoittautuikin rajalliseksi. Nextoryn kanssa aloin pienen valitusviesteilynkin, siitä voit lukea täältä.  
Tällä hetkellä käytän Storytel- palvelua ja olen saanut lukea ja kuunnella sen verran kuin olen halunnut ja ehtinyt. Lukutahtini on kylläkin hidastunut, koska vapaahetkien määrä on vähentynyt yhdestä sun toisesta syystä, mutta edelleenkin luen/kuuntelen kirjoja kaikkina vapaahetkinäni.

Meillä on muutaman nykyisen ja entisen Lilyläisen kanssa whatsapp-lukupiiri, jonka myötä tulee luettavaksi kiitettävän erilaisia opuksia. Juuri sellaisia, mitä ei välttämättä itse lukulistalle laittaisi ja se tekeekin niistä mielenkiintoisia.

Viime vuonna teemana oli miespuoliset kirjailijat, koska jokainen meistä huomasi lukevansa enimmäkseen naiskirjailijoiden teoksia. Sain/saimme monta uutta tuttavuutta ja jokunen lukemistamme kirjoista oli jopa oikein hyvä (seksistinen näkemys, ettei miehet osaisi hyviä kirjoja kirjoittaa :D). Mutta itse ainakin selvästi huomasin eron sekä aiheissa, että kirjoitustyylissä ja asioiden käsittelytavoissa. Miehinen mikä miehinen. Eikä taaskaan miehinen ole yhtä kuin huonompi kuin "naisinen".

Tammikuun kirjana oli Beatrice Salmionen "En pelkää mitään".
Kirja sijoittuu 1930-luvun Italiaan, missä Mussolinia palvotaan ja maailma on muutenkin hyvin konservatiivinen. Ajankuvaus on mielenkiintoinen jo poliittisen tilanteen takia ja kuvaus naisten sekä tyttöjen roolista arjessa herättää monenlaisia, ei aina niin positiivisia, ajatuksia. Kuvaus päähenkilöiden, hyvän perheen tyttö Francescan ja hänen ihailemansa Maddalenan, Malnataksi, pahan omaksi kutsutun tytön ystävyyden kehittymisestä  on rehevä ja koskettava, jota ympäröivä maailma ja ihmiset kehystävät kaikki omalla tavallaan. 
Poliittisen kiihkon lisäksi uskon ja taikauskon läsnäolo elämässä tekee tarinasta mielenkiintoisen. Italialainen maailma ei ole kovinkaan tuttu itselleni, edes kirjallisuuden kautta, mutta tämä kirja saa kyllä tarttumaan toistekin Italialaisten kirjailijoiden teoksiin. 

Helmikuun kirjaksi olemme valinneet  Asako Yusukin "Voita", taas hyppy tuntemattomaan. Tästä kirjasta lisää myöhemmin.