Ja kas, siellähän oli varsin komea musta kyykäärme!
Eipä hätiä mitiä, meillä on kesämökin peruja jo varsin hyvin asettuneet käytänteet ja kun T. vetäisi kumpparit jalkaansa, otti "kädenjatkeen" eli sellaiset pitkävartiset ottimet, jotka sain apuvälineeksi reumapolilta, minä hain kannellisen muoviboxin valmiiksi.
Kärmesparka oli varsin jähmettynyt ja näin ollen helppo nostaa ottimilla boxiin. Kansi päälle ja sielläpä oli kauhia petoeläin :D
Ilta-ajelumme suuntautui pois tiheämmältä asuinalueelta, varsinaisesti kyyn reviiri on parisen kilometriä, mutta jouduimme ajamaan lähemmäksi 10 kilsan päähän ennenkuin löytyi sellainen paikka missä luikerolla olisi paremmat elinolosuhteet eikä ihan tykönä taloja.
Sinällään käärmeet ovat minusta oikein oivallisia otuksia (syövät myyriä!!), mutta tämä kuistille ilmestyminen varsinkin kun kuisti on Foxeyn lempipaikkoja aiheutti yksilön häädön pihapiiristämme.
Kyyhän on muuten varsin hyödyllinen isommassakin mittakaavassa. Se hidastaa välillisesti puutiaisten kantaman borrelioosin ja puutiaisaivokuumen leviämistä. Syödessään pienjyrsijöitä, se vähentää puutiaisen toukkien isäntäeläimiä. Sekä borrelioosi että puutiaisaivokuumehan leviävät aikamoista vauhtia nykyisellään!
Jos pitäisin pihani millin ruohosängellä ja raivaisin kaikki "pöheiköt" ja puskat, niin eihän käärmeet kauheasti pihassa edes viihtyisi, mutta kun tarkoituksella "ylläpidän monimuotoisuutta" puutarhassani ja niitä pöheikköjä ja pitkää nurmea löytyy, niin tokihan siellä kyytkin vierailee.
Ja syö niitä myyriä :D
Tein operaatiosta postauksen Faceen ja olen saanut nyt ihmetellä asian herättämää keskustelua. Yllättävän moni kommentoijista nimittäin hetioitisuoraan oli huutelemassa että henki pois mokomalta.
Mielessäni heräsi iso kysymys että MIKSI??? Miksi se kyyparka olisi pitänyt tappaa? Ei se otus pahat mielessä ja tahallaan kuistillemme luikerrellut.
Johtuuko tuo "tapa se"-asenne pelosta vai inhosta?
- iljettävä otus
- ei uskalla metsään enää mennä, kun kyitä joka paikassa
- koirat kuolee
- ei kuulu minun asuinalueelleni
- jne jne
Vuosittain Suomessa on 50-150 kyyn puremaa ja kyyn puremaan on kuollut ihminen viimeksi vuonna 1998. Sitä edellinen kuolema tapahtui vuonna 1984.
Ihan vertailun vuoksi: Suomessa tieliikenteessä kuolee nykyään vuosittain noin 170–200 ihmistä. Mutta eipähän autoja vastaan herää samanmoista vihaa (okei, vähän nyt saivartelen, mutta on niin herkullinen mahdollisuus!).
Mitäs sinä olet mieltä tästä luikertelevasta kaverista?



En tykkää yhtään ja olen ikionnellinen, ettei meidän kesämökillä ole käärmeitä. Yhtään ei ole nähty 20 vuoden aikana.
VastaaPoistaKyitä oli tosi paljon isovanhempieni talon pihalla, muistan aina sen tömistelyn, isän tai isoisän edellämeno viikatteen kanssa ja yhden väijyvän kyyn, joka oli menossa pistämään äitiäni ja tätiäni pihakeinuun.
Aika moni jakaa sinun mielipiteesi ja pelkoihin on tosi vaikea vaikuttaa. Kuitenkin suupielessäni käväisi kyllä hymy kun luin tuon "yhden väijyvän kyyn, joka oli menossa pistämään äitiäni ja tätiäni pihakeinuun.". Kyy ei metsästä ihmisiä :)
PoistaEn ymmärrä yhtään kyyvihaa. Kyy ei tosiaan ole mikään ammattitappaja. Enemmän haittaa aiheutuu punkeista, ja kyy osaltaan eliminoi niiden leviämistä. Mustikka-apajillani en ole onnistunut saamaan punkkeja nahkaani, ehkä juuri siksi, että käärmeitä on. Karkuun luikertavat, kun tömistelen näreikössä, toki kumisaappaat jalassa. Sitä paitsi:kyy on rauhoitettu eikä sitä saa tappaa. -Selja
VastaaPoistaVaikka en kyykäärmettä lemmikiksi ottaisikaan, niin juurikin tuo, että kyyt syövät myyriä ja muita jyrsijöitä tekee minusta niiden "ystävän". Kyy väistää ihmistä ja vain viimeisenä pakkona, puolustaakseen , itseään isompaa puree. Kyyn varoitussähinä on sen verran voimakas ääni, että jos ei poppi soi korvanapeissa, niin sen kyllä kuulee!
PoistaAlkuperäinen käärme-viha lienee tullut meille ja koko maailmaan lähes, Raamatun myötä. Tuossa satukirjassahan se on kaiken pahan alku ja juuri.
VastaaPoistaMutta kiitos Teille kun jaksoitte ottaa kärmeksen siististi koriin ja päästää se vapaaksi, oikea luonnonsuojelullinen teko mistä myönnän Teille Sujeksen hopeisen ansioristin, luokka III... . Olkaa hyvä! (kunniakomppania ampuu kolme laukausta, soittokunta soittaa Finlandian, vieraina kunnan isokenkäisiä ja metsästä kuuluu ulvontaa).
Ei muuten auta heittää faktoja kehiin, suden kanssa sama juttu, tai oikeastaan vielä pahempi. Susui on todistetusti tappanut ja syönyt ihmisen viimeksi 1884 (suunnilleen, mielessä välkkyy myös vuosi 1887), eli siis 150 vuotta sitten ja silti suden havaitessaan alkaa hirmu huuto että tappakaa se ennen kuin syö meidän koulumatkalla olevat lapset. Reagointi on puhteesti emotionaalista jolloin asiatiedot lentää ensimmäisenä ulos päästä, ajattelusta, keskustelusta.
Kyy on käsittääkseni Suomen ainoa myrkyllinen käärme ja senkin myrkky kokolailla laimeaa, toki jos saa ison annoksen ja on vaikkapa lapsi niin on myös pahin mahdollista.
Tätä koko ajatusta voisi laajentaa ja miettiä miksi ihmeessä me tapamme toisiamme niin hirmu hingulla, mitä hienoa siinä on?
*vetää käden lippaan ja iskee asennon kun Finlandia alkaa soida* Viisaita sanoja taas sinulta Sus´hukkanen. Mie jotenkin aavistelen, että se tappamisen hinkuminen on helpompaa kuin pelkojen työstäminen - tunteilla kun taitaa olla vahvempi kalusto kuin järjellä ihmisen elämässä...
Poista