Jäähyväiset Eppu Normaalille, Kuopio 20.2.2026

 
Eppu Normaalin musiikki on ollut osa elämääni ensimmäisestä julkaisustaan lähtien. Vuonna 1978 olin ärhäkkä 15-vuotias naisenalku ja Eppujen Aknepop oli silkaa hunajaa korvilleni. Poliisi pamputtaa, Rääväsuita ei haluta Suomeen, Kuka on Pertti Ström ja Teen sinusta muusia raikuivat niin kaiuttimien kautta kuin omana jolinana ilahduttaen suuresti lähipiiriäni.

Vuosien mittaan ykköslevyn "rääväsuisuus" on pehmentynyt ja Martti Syrjän taiturimaisuus lyriikoissa on korostunut aina vain enemmän, muiden Eppujen soittotaidon kehittyessä yhä vain huikeammaksi. 

Pystyisin helposti nimeämään jonkun Eppujen biisin jokaiselle merkittävälle tapahtumalle elämässäni, niin tiivisti on heidän musiikkinsa ollut osana olemistani ja elämäni "merkkipaaluja", mutta säästän teidän siltä piiiiiiiiiiiiiiitkältä jorinalta. Hah.

Palaan takaisin jäähyväiskonserttikiertueen Kuopion Musiikkitalon keikkaan.

Kuten suurin osa, ellei jopa kaikki kiertuneen keikoista, myös Kuopion keikka oli loppuunmyyty ja porukkaa olikin pilvin pimein. Mutta the more the merrier sanoo jo sananlaskukin.

Keikan alkamista odotellessa bongasin Iiron pianossa kiinni olevan settilistan ja nappasin siitä varsin epäselvän valokuvan. Istuimme kakkosrivillä ja olisin saanut paremmankin otoksen, jos olisin alkanut säätämään asetuksia, mutta en ollut kuvaamassa vaan nauttimassa konsertista, joten naps-naps otin kuvat ilman säätöjä. Kyllä tuon listan luettua sai silti :D 

Herrat astelivat lavalle aikataulussa ja koko sali nousi seisten aplodeeraten heidät vastaanottamaan. Aika komea aloitus oli se.                                                                                                                                                                                                                                                               

Martti heitti huulta rennon oloisesti ja varsinkin Torvisen pojalla paljainen varpaineen oli lystiä. Oli ilo katsella bändin keskinäistä yhteenpelaamista ja iloittelua, biisit saivat arvoisensa juonnot ja yleisö eli täysillä mukana.

Olen nähnyt Eput useampaan otteeseen (kas ihmettä!) mutta tämä keikka oli ensimmäinen, missä näin Iiro Rantasen pianossa. Aivan totaalisen herkullinen lisä musisointiin ja Martti Syrjä kanssa kemiat kohtasivat lavalla hienosti. 

Muutamien biisien kohdalla piti sulkea silmät ja kadota menneisiin hetkiin oikein kunnolla. Sävelet veivät milloin opiskeluaikoihin, milloin Ilosaarirockiin ja Ruotsin maallakin vietin muutaman tovin.

Konsertti kesti huimaavat kolmisen tuntia, väliajalla höystettynä tietenkin, mutta kertaakaan ei tehnyt mieli vilkaista kelloa ja huokailla että loppuisjotämä.

Akustisen kiertueen nimi Kaikki häipyy on vain tämä kuvaa varsin oikeellisesti illan tunnelmia, vaikka muistoihin hetkittäin katosinkin.
Läsnäolo oli kuitenkin se tunne, minkä konsertti toi pintaan isosti.
Tässä ja nyt.
Kiitos Eppu Normaali.