Eroon Escitalopramista

 

Olen syönyt mielialalääkettä, Escitalopramia parisen vuotta ja siitä suuresti apua saanutkin. Alkujaan oli ajatus, että napsisin lääkettä ainakin puoli vuotta, mutta tosiaankin lokakuussa tuli kaksi vuotta täyteen Ilopillerin kanssa. 
Nykyinen työterveyspalvelumme ei ota kantaa tähän lääkkeeseen, ei ole edes uusinut reseptiä, koska ei kuulema masennuslääkkeet kuulu heidän määrättäviinsä. Sinällään hassua, koska edellisen työterveyspalveluntarjoajan lääkäri reseptin minulle kirjoitti!

No, anyways päätin lokakuussa lopettaa lääkityksen ja tutkiskelin toimintaohjeita netin syövereistä - määrännyt lääkäri sanoi aikoinaan vain, että kun lopetat, niin muista että et saa lopettaa kuin seinään, vaan pitää annosta vähentämällä totuttaa pää lopettamiseen. 
Netistä olen lukenut yhden jos toisenkin kauhutarinan kamalaakin kamalammista vieroitusoireista ja ihmetellyt ettei asiaa mainintaa enemmän käsitelty lääkettä aloittaessani. En jotenkin osannut edes ajatella, että mielialalääke olisi vahvasti "koukuttava" lääke!

Luettuani subjektiivisia kauhukokemuksia ja objektiivisia lääkeohjeita sekä ihan faktapohjaisia artikkeleita päätin hypähtää rohkeasti luopumisen polulle, mutta kulkea sitä todella hitaasti ja hartaudella.
Niinpä lokakuun ajan puolitin tabletin enkä pienoista päänsärkyä suurempia fyysisiä oireita kohdannut. Henkinen puoli onkin toinen juttu...kyllä mielenrauha ja tyyneys ovat selkeästi hiipuneet ja pystyn taas kiihtymään nollasta sataan alle 5 sekunnin. Kääk.

Oltiin Turjakkeen kanssa kuuntelemassa Bob Dylania Helsingissä ja vietettiin siellä yksi ylimääräinen yö, vähän niinkuin minilomasella. Jo konsertin jälkeisenä aamupäivänä oli pakko todeta hänelle, että joko hän on todella ärsyttävä tai sitten fiilikset kimoilevat lääkityksen laimenemisen takia. TIETENKIN hän kiisti olevansa mitään muuta kuin ihana ja rakastava puoliso, että kyllä se vaan lääkityksestä johtuu minun ärtsyilyni. Taidan olla itse ihan muutatoista mieltä kuitenkin.

Marraskuun alusta otan puolikkaan tabun joka toinen päivä ja joulukuussa joka kolmas päivä, vuoden vaihteeseen tähtään totaalista lopetusta. Ellei sitten ala maailma kaatua uudestaan päälle, jolloin palaan päivittäiseen Ilopilleriin että elämä suht siedettävänä eteenpäin kulkisi.

Kolmipäiväinen työviikko on ihanaihanaihana! Sunnuntaisin ajatus vapaasta maanantaista kirkastaa päivän vaikka olisi millainen myräkkä. Tiistaina töitä aloitellessa melkein naurattaa ajatus siitä että ylihuomenna jo leimaan itseni pitkälle viikonlopulle. Taputan itseäni selkään kehuen itseäni loistavasta ratkaisusta ja lähetän kiitoksen lääkäreilleni sekä KEVAlle osatyökyvyttömyyseläkkeeni hyväksymisestä heti suorilta. 

Ärsyttävän Turjakkeen uskon kestäväni ilman Escitaloprameja, mutta huolestuttaa kuinka pärjään rakkaiden vanhempieni kanssa ilman isompia räjähdyksiä. Äidin Alzheimer on tällä hetkellä siinä vaiheessa, että hän on herttainen ja onnellinen aina kun kotikotona käyn heitä moikkaamassa. Mutta isäni, jolla ei siis diagnoosia ole, mutta jonka aivoverenvuodon jälkiseuraukset ilmenevät päivä päivältä enemmän muistisairauden oireet, tekevät hänen kanssaan elämisen hankalaksi. Tästä tilanteesta tulen varmasti kirjoittamaan vielä moneen otteeseen, uskokaa pois!

Mutta katsellaan katsellaan. Onko sinulla, mahdollinen lukija kokemuksia mielialalääkkeen lopettamisesta? Mielelläni kuulisin kokemuksia asian tiimoilta.