Eteenpäin elävän mieli

Aaton aatto Leivinuunin lämmitys alkaa aamupäivällä, että se saadaan tarpeeksi kuumaksi kinkkua varten. Heti kun hämärtyy, käyn jälkikasvun kanssa hakemassa isäni kyytiin ja käymme viemässä kynttilät isovanhempien haudoille. Tänä vuonna isän jalan nousu oli sen verran heikkoa, että ensimmäisellä hautausmaalla, joka on mäkinen, hän jäi istumaan autoon parkkipaikalle kun minä ja R&R kävimme sytyttämässä kynttilät äidin vanhempien ja isovanhempien haudalle. Tänä vuonna muualle haudattujen muistomerkille jouduimme sytyttämään kolme kynttilää, koska vuosia sitten kuolleen T:n isän lisäksi tänä vuonna menehtyi kaksi hyvää ystävää. Illalla laitoimme kinkun uuniin ja kömmimme unille suurin toivein saada nauttia valmiista joulukinkusta aamiaisen aikaan. Aatto Laskelmiemme mukaan kinkun olisi pitänyt olla valmista aamulla kahdeksan aikoihin, mutta arvatkaapa kaksi kertaa oliko se? Niinpä aaton aamupala koostuikin vain karjalanpiirakoista ja munavoista, vähän normaalia kevyemmin - kinkku kun ...

 Viikko sitten lauantaina haimme karvakorvan kotiin ja neiti otti tilan haltuunsa niin kuin itseoikeutettu kuningatar tekee. Pikkupallero ei pelkää mitään, ei edes imuria ja robotti-imurimme Romppanen on hänen mielestään vain mielenkiintoinen seurailtava, ei sen kummempaa! Ajattelimme, että pentu ei älyäisi korkeaa, "päältäkäytettävää" kissanvessaa hetioitis ja ostimme pentuhiekkalaatikon ison vessan viereen. Mutta mitä tekee öttiäinen? Kierii ja hyppii pentulaatikossa ja kiipeää tekemään tarpeensa isoon kissavessaan. Hah. Meillä on käytössä siis vain iso hiekkis ja homma pelittää kuin unelma.  Pentu on syönyt koko ikänsä Latzia (kissojen Mäkkäriruokaa)  ja totuttaminen vähän korkealaatuisimpaan eväisiin on työn alla - sotken siis Latzia uusiin eväisiin ja vähän kerrallaan olemmekin edistyneet homman kanssa. Eläinlääkäri tosin totesi, että ei se märkäruoka ole edes tarpeen, jos kuivaruoka maistuu, juopahan sitten enemmän jos muuten on laiskanlainen nestettä nauttimaa...

Lauantaista asti on jokainen päivä ollut täynnä iloa pienen kissaneidin kanssa touhuillessa. Tänään tarjottiin läheisille triplasynttärikahvit ja kirjaimelliset kissanristiäiskakut ja paikalle ehti pitkästä aikaa myös veljeni vaimoineen, toki pääasiassa moikkaamaan kisua, mutta saimme me kaksijalkaisetkin nauttia heidän seurastaan siinä sivussa. Lienee itsestään selvää, että tämä kaikki on iloa, aurinkoisia hetkiä arjen keskellä? Se suru sitten. Kävin hakemassa isäni kahvittelemaan, äitihän ei ole muutamaan vuoteen lähtenyt kotoa vapaaehtoisesti minnekään, enkä siis odottanutkaan sitä.  Isän pukiessa vaatteita päälleen, istuin äidin luona ja jutustelin niitä näitä, kerroin synttärikahveista ja kissaneidin kotiutumisesta ja mainitsin, että X (veljeni) ja Y(vaimonsa)  ovat myös tulossa kyläilemään. Äitini katsoi minua pitkään ja sanoi että nyt hän ei oikein ymmärrä, siis ketkä ovat tulossa ja minne? Kun toistin veljeni ja hänen vaimonsa nimet, ei äidin silmissä näkynyt pienintäk...

 Juhlittuamme aamulla juniorin 28-v synttäreitä hyppäsin autoon ja ajoin hakemaan pitkään ja hartaasti odotettua uutta perheenjäsentämme. Let me introduce you... FOXEY LADY   

6.9.2025 sain kuvaviestin, että 6 söpöistä kissanpentua oli pyörähtänyt maailmaan ja niistä yksi olisi minun! Haaveissani meidän perheen karvakorva olisi tyttö ja väriltään oranssi, joten innolla odoteltiin hännän alle kurkistusta, josko pesueesta narttukissaa löytyisi.  Ja voi sitä ilon määrää, kun koko pesueen ainoa tyttökissa oli yksi oransseista öttiäisistä. Ollaan parin viikon välein käyty moikkaamassa uskomattoman nopeasti kasvavaa katrasta, jotka on nimetty Muumien mukaan:   on harmaa Mörkö, valkomusta Tuutikki, yksi oranssi poika Nuuskamuikkunen, toinen oranssi poika Hemuli, oranssi tyttömme Pikku Myy ja Muuminimistä poikkeava musta-valkoinen Latsi. Pikku Myy ei ole neidin lopullinen nimi, meillä hänestä puhutaan Foxey Ladyna ( ei yhtään olla Jimi Hendrix-faneja, ehei ), mutta sekään ei välttämättä jää pysyväksi nimeksi, ellei öttiäinen sitten osoittaudu luonteeltaan juurikin Foxey Ladyksi. Innolla odotan, että pääsemme näkemään kisun kotona ja muodostamaan hänen ...

Välillä jotain positiivistakin! Jouluun enää 17 yötä ja tänään ohjelmassa perinteiset pasteijatalkoot.     Karjalanpiirakat kuuluvat tietysti jouluumme, mutta sanoisinpä että jos pasteijat jätettäisiin tekemättä, niin jälkikasvu kääntyisi ovelta pois! Tämä on pitkä perinne - kotikotona asuessa paistoin pasteijat äitini kanssa ja vaikka urakka olikin rankka, niin meillä oli aina tosi hauskaa yhdessä.  Tyttären kiinnostuttua leipomisesta ja äitini ikääntyessä homma siirtyi uudelle sukupolvelle ja nyt paistopäivä on minun ja tyttären perinne. Poika ja puoliso osallistuvat superinnokkainen "maistelemaan" paistoksia... Eli Joulurauma soimaan ja homma käyntiin!  Kokeiltuamme mitä moninaisempita täytteitä olemme palanneet alkuperäisiin kahteen, eli jauheliha-riisi-kananmuna ja tonnikala-riisi-kananmuna. Kokeilut ovat aina kivoja ja uusia makuja on mielenkiintoista maistella, mutta miksipä  sitä keksisi pyörän uudestaan?   Taikina tulee suoraan kaupan pakastea...

 Olen nyt useampana iltana ajellut asunnolle, jonka vuokralainen otti ja lähti muille maille vierahille vuokriaan maksamatta ja "testamenttasi" maallisen irtaimistonsa minulle velkojensa kuittaamiseksi. Ahdistaa, on paha mieli ja en oikein tiedä mistä aloittaisin. Asuntohan on sievästi sisustettu ja yleisilmeeltään siisti, mutta asukkaan arjen hallinan retkahdus näkyy sitten pienissä asioissa. Kaikki astiat ja keittiötarvikkeet ovat tahmaisia ja selkeästi vain huuhtaistu jos sitäkään ennen kaappiin laittoa. Kaapeista löytyy mitä ihmeellisempiä eineitä ja pikku kärpäset pölähtelevät esiin, kun laatikoita ja pusseja perkaan. Ainoa mitä oikeastaan olenkin saanut tehtyä, on ruokatavaroiden jätteisiin pussittaminen ja astioiden peseminen astianpesukoneessa. Muuten olen istunut ja huokaillut.  Mitä sellaista voi tapahtua, että ihminen lähtee ja jättää  kaiken  jälkeensä? Ei se missään tapauksessa mitään kivaa ole kuitenkaan. Tämä tuskin ikinä selviää. Minun murheeni ja o...

  Joulukuu on aloitettu ekojen kalenteriluukkujen avaamisella ja joulukorttien kuoriin pakkaamisella + postimerkkien kiinnittämisellä. On se muuten mahtavaa, että nykyään on valmisliimalla nuo postimerkit ja kirjekuoret, muistan yhä niskakarvat inhosta väristen miten pahalle se nuoltava liima maistui! Joulun odotus on ehkä vieläkin ihanampaa kuin itse varsinainen joulu. Tänä vuonna odotuksesta tekee tuplasti ihanaa, koska odotellaan myös kissaneidin kotiin saapumista! Koti on koristeltu, Joulurauma (on paras jouluradio!) soi taustalla koko ajan ja vaikka miten kynttilöiden polttamista demonisoidaan, niin jo aamiaispöydässä sytytän ihka oikeaan steariinikynttilään tulen. Olkkarin pöydällä on myös kynttilä, jonka lämpimästä valosta iltaisin iloitsen. Joulun odotuksen lisäksi joulukuu tuo meillä kunnon synttäriruuhkan. Esikoinen on syntynyt joulukuun 8 päivä, juniori joulukuun 13 ja isänsä joulukuun 17. Että kakkua piisaa koko kuukaudeksi. Jouluna ei sitten kauheasti makeat maistukaan...