Lukemisen hurmaa

Mie olen lukenut koko ikäni. Nelivuotiaana opin Aku Ankasta lukemaan ja sen jälkeen minusta tuli vakio-asiakas pieneen lähikirjastoomme. Minä olin se pullea pikkutyttö, joka istui aina ja jokapaikassa nenä kiinni kirjassa, ei ollut väliä oliko kyseessä lastenkirja, aikuisten kirja, varaosaluettelo tai maitopurkin kylki - luin koko ajan.

Ala-asteelle mennessä olin lukenut pikkukirjaston lastenkirjat läpi ja vanhempien lupalapun kanssa pääsin tutkiskelemaan aikuisten osaston saloja - toki kirjastotäti tsekkasi haluamani opukset ja käytti sensuurioikeuttaan silloin tällöin.

Lukuinnostus on jatkunut läpi elämäni, jopa läpi nuoruuden rillumarei-vuosienkin. Olen ollut kaikkiruokainen lukemieni teosten suhteen ja suosikkeja löytyy joka genrestä. Olen myös kiltisti, vaikka sitten hampaat irvessä kahlannut ne mielestäni huonotkin kirjat loppuun asti.
Vasta viime vuosina olen sallinut itselleni jättää kirjan kesken, jos se ei lähde lentoon ja imaise minua matkaansa.

Luen parisen sataa kirjaa vuodessa ja tämän tahdin takia olenkin taittanut peistä parinkin e-kirjatarjoajan kanssa - Bookbeat lopetti rajattoman asiakkuuden ja Nextoryn rajaton osoittautuikin rajalliseksi. Nextoryn kanssa aloin pienen valitusviesteilynkin, siitä voit lukea täältä.  
Tällä hetkellä käytän Storytel- palvelua ja olen saanut lukea ja kuunnella sen verran kuin olen halunnut ja ehtinyt. Lukutahtini on kylläkin hidastunut, koska vapaahetkien määrä on vähentynyt yhdestä sun toisesta syystä, mutta edelleenkin luen/kuuntelen kirjoja kaikkina vapaahetkinäni.

Meillä on muutaman nykyisen ja entisen Lilyläisen kanssa whatsapp-lukupiiri, jonka myötä tulee luettavaksi kiitettävän erilaisia opuksia. Juuri sellaisia, mitä ei välttämättä itse lukulistalle laittaisi ja se tekeekin niistä mielenkiintoisia.

Viime vuonna teemana oli miespuoliset kirjailijat, koska jokainen meistä huomasi lukevansa enimmäkseen naiskirjailijoiden teoksia. Sain/saimme monta uutta tuttavuutta ja jokunen lukemistamme kirjoista oli jopa oikein hyvä (seksistinen näkemys, ettei miehet osaisi hyviä kirjoja kirjoittaa :D). Mutta itse ainakin selvästi huomasin eron sekä aiheissa, että kirjoitustyylissä ja asioiden käsittelytavoissa. Miehinen mikä miehinen. Eikä taaskaan miehinen ole yhtä kuin huonompi kuin "naisinen".

Tammikuun kirjana oli Beatrice Salmionen "En pelkää mitään".
Kirja sijoittuu 1930-luvun Italiaan, missä Mussolinia palvotaan ja maailma on muutenkin hyvin konservatiivinen. Ajankuvaus on mielenkiintoinen jo poliittisen tilanteen takia ja kuvaus naisten sekä tyttöjen roolista arjessa herättää monenlaisia, ei aina niin positiivisia, ajatuksia. Kuvaus päähenkilöiden, hyvän perheen tyttö Francescan ja hänen ihailemansa Maddalenan, Malnataksi, pahan omaksi kutsutun tytön ystävyyden kehittymisestä  on rehevä ja koskettava, jota ympäröivä maailma ja ihmiset kehystävät kaikki omalla tavallaan. 
Poliittisen kiihkon lisäksi uskon ja taikauskon läsnäolo elämässä tekee tarinasta mielenkiintoisen. Italialainen maailma ei ole kovinkaan tuttu itselleni, edes kirjallisuuden kautta, mutta tämä kirja saa kyllä tarttumaan toistekin Italialaisten kirjailijoiden teoksiin. 

Helmikuun kirjaksi olemme valinneet  Asako Yusukin "Voita", taas hyppy tuntemattomaan. Tästä kirjasta lisää myöhemmin.