Uniongelmia ja ärtymystä

 Lomallahan sitä nukkuu ja lepää aina täydellisesti. Teoriassa siis.

(pixabay)

Jostain kumman syystä kun viimeisen vuoden aikana olen saanut nukkumisen ainakin useimpina öinä tasaantumaan lepoa antavaksi ja virkistäväksi, nyt lomalla on tapahtunut romahdus.

En nukahda illalla oikein millään, heräilen yöllä 5-8 kertaa ja näen unipätkien aikana mitä omituisempia unia ja painajaisia.

Suoraan sanoen vituttaa. 

Ja ei, unen huono laatu ei johdu siitä että lomalla lipittäisin sidukkaa tai viiniä joka päivä ja vetäisin grilliruokaa kaksin käsin sohvalla maaten.

Olen ulkoillut, liikkunut, syönyt tasapainoisesti ja kyllä, olen nyt kaksi viikkoa lomalla oltuani nauttinut myös alkoholia - kaksi kertaa kaksi lasillista ruoan yhteydessä. Että ei känniunia tai krapulaväsymystä tämä laisinkaan.

 Liekö sitten huonot unet syynä kasvavaan ärtymyksen määräänkin. Huomaan että asiat jotka olen aiemmin ohittanut ilman minkään moisia tunne-elämän tasohyppyjä nostavat (sinällään liian alhaista) verenpainettani varsin nopsaan.
Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun tiedostan että olen ärähtämässä puolisolle täysin tyhjänpäiväisestä asiasta ja huultani purren siirtänyt itseni toiseen tilaan etten olisi alkanut avautumaan.

Sinällään hyvä, että ainakin useimmiten ymmärrän noissa tilanteissa itsekin olevani aivan ylireagoiva ja poistun ennen kuin kehittelen pikkuseikasta kolmannen maailmansodan. 

Ajoin kevään aikana alas mielialalääkitykseni, tt-lääkäri kannusti tähän myös ja tunsin olevani sen verran vahvalla pohjalla, että tällä kertaa lopetin napit tyystin. Vähän kerrallaan tietysti, ei cold turkey-metodilla. 

Maailma on täynnä ihania asioita, tykkään ihmisistä ja innostun vanhaan malliin nollasta sataan 2 sekunnissa. Ei itketä maanantaina eikä muinakaan viikonpäivinä eikä elämän väri ole harmaa. 
Mutta.

Onko tämä unettomuus ja ärtyily ensimmäisiä oireita alkavasta masiksesta?  Ensimmäisellä kerralla en itse edes tajunnut uupumistani/masennustani ja siksi olen aika herkillä tässä hetkessä. 
Toisaalta jos alan miettiä ja diagnosoida itselleni ties mitä härojä, niin sittenhän siinä on helppo tie alkaa toteuttaa omia ajatuksiaan. Että kyllä nyt varmaan olen taas masentumassa ja uupumus kolkuttaa jo nurkan takana.

Ei huvittaisi sellainen lainkaan, mutta vähän ottaa päähän että LOMAlla alan kehitellä itselleni ongelmia. Pitää nyt yrittää odottaa edes töiden alkamiseen asti ja sitten oireilla.
Kuka sitä nyt lomaansa viitsii käyttää uupumiseen.

Tai sitten koko ongelmana on se, että päätettiin olla suunnittelematta mitään kesälomalle - "ollaan vaan ja öllötetään". 
Ehkä mie en vain ole sellainen ihminen, joka jaksaa "olla vain". 

Onneksi on tuo rakas terapiakissa, karvainen lapsemme Foxey Lady. Sitä kun silittää, on kaikki vain rakkautta, vaahtokarkkeja ja sydämiä. 

Perjantai 10.7.2026, Ozempicin aloitus

 
Kyselin Facen naistenhuoneella positiivisia käyttökokemuksia Ozempicistä, netti kun on tulvillaan niitä negatiivisia ja tarvitsin pikkuisen rohkaisua ekan piikin pistämiseen.

Ja tulihan niitä onnistumisen kokemuksia eikä jokaisella käyttäjällä ollut helvetillisiä sivuoireita, eikä kukaan ollut oikeasti oksennellut kuukautta putkeen, paskonut peräsuoltaan pönttöön tuskissaan kiemurrellen tai menettänyt kaikkia hiuksiaan tämän myrkyn takia.

Joten tadam!, uskalsin siis minäkin nostaa jääkaapista piikkipaketin ja aloittaa tämän kokemuksen. Pakkauksessa oli kynän lisäksi neljä neulaa, eli uusi neula jokaiselle pistoskerralle. 
Tässä vaiheessa olin vielä aivan tyyni ja jopa vähän innoissanikin hommasta.

Ruiskun päällä oli useampikin suoja ja kun ne oli poistettu, päästiin avaamaan yksittäinen neulapakkaus ja liittämään se nesteruiskuun.

Ja tässä vaiheessa olin hyytyä koska kauhukseni huomasin, että siinähän on ihan oikea PIIKKI! 

Piikki.
Neula.
PiikkineulapiikkineulaNEULA!

Minähän siis kammoan neuloja ja pistämistä ja ajatusta että minua pistetään, jos näkyvillä on tuo terävä esine eli neula.
Pistän kyllä nivelpsoriasikseen viikottain metojectin ja biologisen kerran kuussa, mutta ne ovat KYNIÄ! En siis näe neulaa, joka uppoaa lihaani, joten pystyn olemaan tyyni ja rauhallinen ja tuikkaan lääkkeen suitsaitsukkelaan vatsamakkaaraan. Nou big diil.

T. lupasi hoitaa pistämisen jos en mitenkään pysty hommasta selviämään, mutta minäpä tomerana täti-ihmisenä puristin vatsamakkaran toiseen käteen, suljin silmäni ja tuikkasin annoksen menemään.
Todella ohut oli neula, koska oikeasti en tuntenut minkäänmoista nipistystäkään!

Pistettyäni avasin pakkauselosteen ja aloin lukea ohjetta ja tuoteselostetta, koska kuka se nyt manuaalia tarvitsee, nössöt ja tumpelot vain!

Nyt odottelen mielenkiinnolla, onnistunko keräilemään minkämoisia sivuoireita vai olenko jo niin paatunut lääkenarkkari, ettei tarvitse kärsiä mitään ylimääräistä ikävää.

Ja kirjataanpa tähän nyt samalla lähtötilanne 10.7.2026: 90,7 kg. 
 

9.7.2026 retkellä Retretissä, Maan Pulssi sykkii!

Muistan kun kasarilla käytiin kesäisin Punkaharjun Retretin upeissa näyttelyissä. Jo luolasto yksinään oli kokemus isolla koolla ja tiloihin pystytetyt näyttelyt aivan oma ihanuutensa.

Sitten tapahtui sitä ja tätä ja tuota ja Retretin luolasto vaipui erinäisten ongelmien myötä unholaan. Tai eihän se mihinkään unholaan ainakaan itsellä vaipunut, mutta ovet pysyivät suljettuina ja luolastot alkoivat rapistuakin.

Kunnes tänä vuonna osa luolastosta avattiin taas ja  Marko Häkkisen valo- ja ääniteoksen Maan Pulssi myötä on taas mahdollista päästä ihailemaan niin luolia kuin taidettakin.

Varasin liput kierrokselle heti kun niitä myyntiin tuli. Kierrokset järjestetään tunnin välein ja yhdessä ryhmässä paikkoja on 25. Meillä on T:n kanssa vuosipäivä 9.7. ja ostin liput juurikin vuosipäivällemme (33. tänä vuonna) ja pyysin mukaan myös jälkikasvumme.

Joensuusta Punkaharjulle on matkaa 123 km, joten kohde on oiva päiväretken kohde. Ajelimme ilman isompaa kiirettä kohteeseen ja kokoonnuimme luolaston infon aulaan odottelemaan sisäänpääsyämme.
Jostain syystä väkeä näytti olevan rutkasti enemmän kuin se 25 mikä sivustolla mainittiin ja lopulta meitä olikin 39 ihmistä odottamassa sisäänpääsyä.

Ensin valitusta: 
- 39 hengen ryhmä on aivan liian iso! Koska vain osa luolastosta on avoinna ja reitti kuljetaan ryhmässä  oppaan ohjastamana, ei tunnelmasta pääse nauttimaan täysillä, koska jonottaminen on osa kaikkea. 
- Epäsuosittu mielipiteeni on myöskin se, ettei tuollainen luola-/taide-elämys ole paikka minne raahataan vaahtosammuttimen kokoisia ihmisenalkuja. Kivahan se on lapsille kokemuksia avata, mutta ei joku 3-4 vuotias muista tuosta kokemuksesta muuta kuin ehkä muutaman painajaisen verran ja kaikki kanssakulkijat taas joutuvat kuuntelemaan luolaston hienon akustiikan vahvistamaa kiljumista ja kailotusta (jota meidän kierroksellamme mukana olleet vanhemmat eivät edes yrittäneet hiljentää). 

Sitten hehkutusta:
Luolasto on maaginen. Akustiikka on hieno ja valoteokset ovat taianomaisia. Jykevät seinät, kostea kallio ja viileänkostea ilma luovat mahtavan tunnelman. Mietin alkuun, että 40 minuuttia kestävä kierros voi tuntua piiiiitkälle, mutta oi ja voi - olisin viihtyt maan alla vaikka toiset 40 minuuttia.


Koska virallisesti paikkoja per kierros on vain se 25, voi olla ettei lippua saa jos hetken mielenjohteesta päättää piipahtaa paikalle. Eli ehdottomasti sen verran kannattaa suunnitelmallisuutta lomallakin harrastaa, että etukäteen liput ostaa.

Jos et kasarilla käynyt Retrerissä sen mahtivuosina, niin käy ehdottomasti nyt. Ei tarvitse muistella mennyttä gloriaa vaan voit nauttia luolastosta täydellä sydämellä tässä ja nyt.

Infoa ja liput.

 

 

6.7.2026 - Pupu pöksyissä

 En ole vieläkään uskaltanut aloittaa Ozempicin pistämistä. Nössö minä!!

Käyttäjäkokemuksia lueskellessa on eteen tullut usein ikävä sivuvaikutus eli voimakas pahoinvointi & oksentelu. Kaikillehan ei tietenkään edes tule mitään sivuvaikutuksia, mutta koska pessimisti ei pety, olen aivan varma, että minähän oksentelen hyvinkin runsaasti ja antaumuksella!

Ensin en aloittanut pistämistä, koska Ilovaariviikonloppu oli tulossa ja eihän sitä nyt festareilla viitsi oksennella ja voida huonosti (paitsi jos nämä oireet olisi itse aiheuttanut nauttimalla alkoholipitoisia virvokkeita!).

Sunnuntai-iltana olin jo tökkäämässä ensimmäisen annoksen kehoni maisteltavaksi, kun 
yht´äkkiä muistin että herramanjeskandeerus, sehän on vuosipäivä tulossa ja ollaan lähdössä Retrettiä ihastelemaan.
Eihän sitä nyt VUOSIPÄIVÄNÄ ja vielä taiteen ääressä voi ryöpytellä sisuksiaan päivänvaloon.

Eli en pistänyt vieläkään.

T. totesi, että eihän minulla mikään kiire ole, ehdin ihan hyvin aloittaa vaikka vasta loman jälkeen. 

Mutta eihän sitä sittenkään voi, kun kukas se töissä oksentelee?

On tämä vaikeeta! 

Ilovaari 2026

 Ilosaarirockin "pikkuveikkana" alkanut Ilovaarirock, nykyisin pelkkä Ilovaari, on kuulunut lomanaloittajaisiini jo 20 vuotta, mutta ensimmäistä kertaa ikinä huomasin miettiväni tämän vuoden pippaloissa, että joskohan ensi vuonna jättäisin väliin.

Alkujaan Joensuun popmuusikoiden ja sitten Grand Old Rockersin pyörittämä hulabaloo toi Ilosaaren ihanaan ympäristöön bändejä ja suosikkeja 60-, 70- ja 80-luvuilta. Olen saanut heinäkuun hämärässä yössä nauttia esim. Suzi Quatrosta ja laulaa Sladen joululaulua tuhat päisen yleisön kuorossa ja tavata poismuuttaneita ystäviä sekä entisiä koulukavereita. 
Rennosti ja sellaisella piis an löööv-mentaliteetillä.
Ilovaariin on kokoontunut hiukkasen iäkkäämpää porukkaa kuin laulurinteellä raikaavaan Ilosaarirockiin, vaikka sielläkin on kävijäprofiili ikääntynyt! 

 

Vuonna 2018 Ilovaarirock siirtyi GORsiltä Kerubin järjestämäksi ja tapahtuma alkoi kehittyä uuteen suuntaan. 

Nyt ollaan minun mielestäni lopulliseti saavutettu se piste, että ennen niin originaali ja omaperäinen festivaali on muuttunut yhdeksi tapahtumaksi satojen muiden samanlaisten joukkoon. 
Festivaali on muutettu kaksipäiväiseksi, esiintyjäkattaus on mentaliteetilla kaikille jotain ja lavalle nousee uuden polven artisteja, joilla kalastellaan ne nuoremmatkin kävijät saaren porteista sisään. 
Toki yleisöstä edelleen iso osa on keski-iän ylittäneitä, mutta fiilis saaressa ei enää ole omanlaisensa vaan sitä samaa mitä se on Iskelmäfestareilla, Himoksella, SuomiPopissa, Viinijuhlilla jne jne jne.

Viinaa myydään joka kojusta, ruokatarjonnasta huolehtii vain ja ainoastaan Kerubi ja hinnat ovat helvetilliset.
Henkilökohtaisesti olen jo muutamat Ilovaarit mennyt vesilinjalla, koska en jumalauta suostu maksamaan 3 dl siiderista kymmentä euroa (9,50 +pantti).
Kourallinen bataattiransuja 12 euroa ja siihen joku ruokalusikallinen chilimajoneesia 3 euroa.
Jeesusmariajakaikkiapostolityhteensä.

Aiemmin festivaalin viehättävyyttä on lisännyt myös se, että se pääesiintyjäkin, mitä yleensä eniten on odottanut, on aloittanut kello 23:00 ja homma ollut paketissa heti puolen yön jälkeen. Mutta tänä vuonna oli näköjään haettu lisäaikaa viinanmyynille ja pääesiintyjät, perjantaina Maustetytöt ja lauantaina Eläkeläiset aloittivat vasta tuossa puoliltaöin ja keikka loppui 01:15.
Perseestä. 

Tämän vuoden Ilovaarin pelastivat itselleni huiman keikan heittänyt Saa Kiljua, tajuttoman kova Brittiläinen The Pineapple Thiefs ja Tuomari Nurmio. 

Mutta joo, ensi vuonna taidan tehdä jotain muuta Ilovaariviikonloppuna :D

 

 

 

 

2.7.2026, Loma ja kerrankin ei mitään isompia suunnitelmia

 Loman toinen päivä alkoi kahvikupillisen kera viikon Sykettä katsellen. 

Pää yrittää kehitellä kaikenmoisia suunnitelmia ja kalenterimerkintöjä, mutta pyristelen vastaan. Päätin ottaa kerrankin loman niin että en kellota mitään minuuttiohjelmaa ja suunnittele päiväohjelmia liian kanssa, mutta nähtäväksi jää.

Oma nuppi kun tuppaa tekemään mitä lystää.

Kuntoutuskurssilta saatiin tehtävänpoikasta rauhoittumis- ja stressinpoistoharjoituksien muodossa ja pakko myöntää että juurikin ne ovat itselle hankalia hallittavia. Niitäpä harjoituksia testailen tässä lomalla, kun en kerta kalenteroi mitään isompaa (hahahhaha).

Ja heti kun olen kehunut, miten menen tämän lomasen tajunnanvirtatekniikalla, niin kerron että tänä viikonloppuna ohjelmassa ompi Ilovaari :D
Perjantai-lauantain täyttää siis hyvä musiikki ja rento meninki.

Ja 9. päivä tehdään päivän reissu Retrettin Taideluolaan.

Näistä molemmista lisää myöhemmin :)

Mutta otanpa toisen kupposen kahvia ja vähän vaikka venyttelen. 
 

22.6.26, Mökillä Foxeyn kanssa

 Viime torstaina oli kevään viimeinen valmistumispäivä ja perinteisesti tämän jälkeen saamme etätyöskennellä lomaan asti ( lomani alkaa heinäkuun 1. ja jatkuu kuun loppuun)

Niinpä lauantaina pakattiin kimpsut ja kampsut autoon ja ajeltiin mökkimaisemiin Olotilalle. Matka taittui kahdella autolla, koska T. palaisi kotiin jo sunnuntaina, kun taas minä ja Foxey jäisimme mökille koko alkavaksi viikoksi.

Kissaneito sopeutui uuteen ympäristöön ongelmitta ja varsinkin etukuistilla olevaan ulkohäkkiin pitää hänen päästä heti aamusta tarkkailemaan tontin vilkasta linnustoa ja muita lenteleviä öttiäisiä.

Minulla on vähän kaksjakoinen fiilis - toisaalta ihana istua ja katsella järvelle, leikkiä kissan kanssa ja lueskella kirjoja, toisaalta olisi kauhea polte alkaa raivata vesakkoa, pilkkoa puita ja vaikka korjata kulkuteiden katkenneita lautoja. 
Mutta kun en JAKSA! 

Viikon makoilu/lepäily parannellen divertikuliittiä vei voimat ja kun suolenmutka edelleen kipuilee pitempään ylhäällä ollessa aktiivisuus on varsin heikkoa. 
Suututtaa ja ärsyttää.

Lisäksi lämpömittari hihhuloi päälle +25 asteessa ja se ny eivvaan ole mitenkään kannustava lämpötila alkaa vesurin tai kirveen kanssa heilua. INHOAN näin kuumaa.

Jokunen vuosi sitten hihkuin riemusta hellepäivinä ja raahasin aurinkotuolin rantatasanteelle grillatakseni itseäni joka puolelta about 8h päivässä kuin possupaistia vartaassa. "Kiltin" ihosyövän jälkeen tästä huvista oli luovuttava suosiolla, joten mitä iloa minulle on nyt näistä hellepäivistä? Ei mitään!

Kuljen hattu päässä ja pitkähihaisissa (toki kevyissä) paidoissa ja pitkähihaisissa housuissa ja lotraan aurinkosuojaa paljaaksi jääville ihokaistaleille.  Sitä paitsi +25 asteessa fyysinen työ ei ole kivaa vaan yletön rasite.

Joten suokaa anteeksi auringonpalvojat. Minä lähetän kaikille ylemmille tahoille toiveita ja anomuksia vähintään puolipilvisistä keleistä ja max 24 asteen lämpötiloista.

Onneksi Olotilan tontille ei isän hinkumisesta huolimatta ikinä laitettu nurmikkoa, joten luonnollinen varvikko on saanut pysyä paikoillaan ja sehän ei isommalti huoltoa vaadi. Paitsi että iloisen kiihkeästi levittäytyvät koivut ja pajut ja muut puskat peittäisivät koko mökin, jos ei niitä kiskoisi säännöllisesti pois. Tätä juurikin haluaisin tehdä, mutta nou kän duu, kun on niin KUUMA!

Luenpa siis taas yhden kirjan, leikitän kissaneitiä ja ehkä tiskaankin...