"Suttastiina"

 Eput laulaa "kun minä olin nuori poika.." ja sitä mukaellen minä nyt kirjoitan "kun minä olin nuori tyttö..."

Äitini oli ennen Alzheimeria Maailman Siistein (ja siivoushulluin) Ihminen. Kotikotona asustaessa siivosin, järjestelin, pölytin ja pidin tavarat oikeilla paikoillaan omasta mielestäni viimeisen päälle ja suorastaan neuroottisesti, koska vanhempiaanhan pitää kunnioittaa ja äidin normeja noudattaa, mutta ehei, väärin ajattelin!  
Ei ollut huone koskaan tikissä ja muutenkin oli pientä huomauttamista yhdessä jos toisessa tekemisessäni. Näiltä ajoilta on perua nickini Suttastiina. 

Suttastiinaksi äitini minua nimittäin kutsui varsin ahkerasti, koska hänen mielestään nyt olin hiukkasen sotkuisasti elelevä vaikka "parhaani" tein (no en kyllä aina tehnyt). Olin suorastaan loukkaantunut tuosta kutsumanimestä, koska mielestäni pidin paikat ojennuksessa, mutta jotenkin nimitys jäi vain elämään. Nettiympyröissä olen ollut juurikin Suttastiina, Suttastii, Suttas tai lyhimmilään Sutta - eihän nimi naista pahenna, jos nainen ei nimeä.

Astuin äsken työhuoneeseeni ja pysähdyin katsomaan ympärilleni. Hitto vie, miehän todellakin olen Suttastiina! Vai mitäpä olette mieltä "siististä" työhuoneestani :D

 

+50 Discossa (pitkällä introlla)

Olen aina ihmetellyt paria kokemaani ajattelumallia naiseudesta. 

Ensimmäisen kuriositeetin kohtasin tultuani äidiksi. 

Minulle oli itsestään selvää, ettei lapsen saaminen estäisi minua tekemästä samoja asioita mitä ennenkin olen tehnyt, jos niitä yhä halusin tehdä. Niinpä edelleenkin suloisen vauvelin äitinä halusin ja tunsin tarvetta viettää aikaa myös ulkona vauvakuplasta. Tyttäreensä umpirakastunut isä vietti mieluusti aikaa hänen kanssaan kun minä läksin ulos ystävieni kanssa syömään, elokuviin, ihan vain olemaan ja kauhistuksen hirvitys, TANSSIMAANkin läksin vaikka vielä imetin jälkeläistäni! 
Vietin tuohon aikaan aikaa IRCin kanavilla, kuten esim. #mammat, koska newbieäitinä oli mahtavaa kun löytyi vertaistukea samassa tilanteessa olevista naisista, joilta ilkesi arastelematta kysellä nolompiakin asioita. Neuvoja ja tsemppiä sai mihin kellon aikaan hyvänsä, kunhan tietokoneen vai napautti päälle. 
Mutta autavarjele, kun #mammoilla erehtyi mainitsemaan, kuinka kaipaa omaa aikaa ja oi kuinka onkaan kiva lähteä rimpsalle ystävien kanssa. Sillä sekunnilla tipahdin paarialuokkaan, koska ÄITIYShän on se maailman tärkein asia eikä ÄIDIKSI tultua enää halua/tarvitse/SAA haluta pinnallisia ja turhia kodin ulkopuolisia asioita.
Joopa joo, kukin taaplaa tyylillään, mutta tämä ajattelumalli kyllä pisti minut suuresti ihmettelemään! Paino sanalla ihmettelemään, ei muuttamaan omia tapojani tai ajattelumallejani.

Toisen vastaavan oloisen ihmetyksen aiheen kohtasin about nelikymppisenä.
Aloin päivitellä kahvitaukokeskusteluissa sitä, että kaikki vähän vanhemmille kuin parikymppisille tarkoitetut ravintolat sulkevat ovensa tai "uudistavat" itseään sopivaksi ikäryhmälle alle 30vee. Että minne pääsee yön selkään kaipaava aikuinen nainen tanssaamaan ja (ylä-)päätään  tuulettamaan?
Mitä sainkaan kuulla? 
- eihän kukaan aikuinen enää baareissa juokse
- mitä sinä sinne baariin, perheellinen nainen.? 
- mennyttä aikaa on party-party kun ikää tulee, mene sinä kotiin ja kudo sukkaa sohvannurkassa. 

Kudonhan minä niitä sukkiakin, mutta mitäs sitten kun sitä villasukassa pyörivää tanssivarvasta alkaa rankemmin kutitella? 
En osaa humppaavalssiatangoa, mutta rakastan tanssimista ja kyllähän minä siellä parikymppistenkin seassa voisin hillua tanssikenkäni sileiksi, paitsi että se sonta (pardon my french) mitä nykykuppiloissa soitetaan saa minut aggressiiviseksi ja siitähän ei hyvä seuraa jos alan päätäni aukoa nuorisolle...

 

Suuri oli siis riemuni, kun Helsingin reissulla törmäsimme +50 discon mainokseen. Ravintola Pörssin juhlatiloissa järjestettiin lauantana disco, jonne ei alle viiskymppisillä ollut asiaa, henkkarit tarkistettaisiin kaikilta!!
Sinne vei siis meidän +viiskymppisten Ruusujen tie lauantaina. Disco alkoi 19:00 ja meidän paikalle saapuessamme puolisen tuntia ovien aukeamisen jälkeen oli tanssilattialla jo täysi meno päällä. Toistan: PUOLI KAHDEKSALTA meno päällä.
Oiken sydän rinnassa herkistyi ja nuoruusmuistot tulvivat mieleen. Seiskalta avautuivat vakipaikan ovet ja siinä ei kauaa ehtinyt drinksuja imeskellä kun tanssilattialle jo askelet johtivat. Ilta loppui valomerkkiin puoli yksi joten aamulla sai suhtkoht kirkkain silmin herättyä vaikka nesteytyksestä olisikin tullut huoli pidettyä. 

Pörssi oli pullollaan ihmisiä ja ilokseni ennakkoajatukseni siitä, että paikalla ei olisi kuin naisia osoittautui täysin vääräksi, yksin tai porukassa tulleita miesoletettuja oli runsaasti, kuten myös pariskuntiakin. 
Musiikista piti huolen kaksi DJ:tä ja illan musiikkianti noudatti annettuja lupauksia "Pyrimme soittamaan monipuolisesti kansainvälistä discoon sopivaa hittimusiikkia eri vuosikymmeniltä. Iltaan kuuluu meneviä kappaleita niin -70, -80, -90, -00 luvuilta unohtamatta tämän päivän hittejä."  .

Ja kyllä me tanssittiinkin. Välillä oli pakko käydä hengittelemässä raikasta ilmaa, koska lämpötila nousi illan mittaan salissa huonosti lämmitetyn saunan lukemiin. Pörssissä on A-oikeudet, mutta aulassa oli ilmaiset vesiautomaatit, joista molempia hyödynsimme varsin kiitettävästi.  
Oh sweet pain, mikä ihanuus onkaan tanssista väsyneet jalat <3
Ilta päättyi sekin old style eli viimeisen puolen tunnin ajan soitettiin hitaita. 
Väki oli tuossa vaiheessa jo vähentynyt selvästi, mutta useampikin tanssihalukas miehenpuoli vaelteli salissa syynäillen tanssipartneritarjontaa. Siinä vaiheessa vaatimukset ovat monella jo selkeästi laskeneet, joten päädyimme mekin hieman pakoilemaan halukkaita tanssittajia. 
Biisit olivat kyllä iki-ihania, mutta koska suurimpaan osaan soitetuista slovareista oli leimautunut joku tietty ihminen tai tapahtuma, ei niitä voinut merkityksettömien ventovieraiden kanssa vääntää.

Yhden aikaan kävimme takit narikasta ja tilasimme Uberin millä huristimme hotellille. Hotellin kulmaan asemoituneesta Hesburgerista nappasimme vielä perinteisen "roskaruokayöpalan" matkaan ja riensimme nauttimaan sen huoneeseemme. 
Vatsa täynnä oli hyvä kellahtaa unille.

 

 

Kulttuuria kokemassa: Moulin Rouge Helsingin kaupungin teatterissa

Varasimme jo keväällä liput toinen toistaan ylistävämpiä arvosteluja saaneeseen Moulin Rouge-musikaaliin ja perjantaina Suuri Päivä viimein koitti!

Asettuessamme paikoillemme parven ensimmäiselle riville saimme ihailla esiintyjien keekoilua käytävillä ja kaiteiden äärellä, Pariisin paheellisuus ja sensuelli elämänasenne oli suorastaan hengitettävissä ilmasta...

Olen elämässäni hillunut vaikka minkämoisissa konserteissa ja keikoilla, joiden jälkeen ovat korvat soineet tilliä viikon, mutta kun esityksen ensimmäinen biisi pärähti päälle, tuntui että hampaista irtosivat paikatkin.  En tiedä oliko osansa paikka valinnallamme, mutta parin ensimmäisen biisin lyriikoista ei saanut mitään selvää ja musiikki puuroutui inhottavasti.

Moulin Rougehan on ns. jukebox-musikaali, eli kaikki kappaleet ovat tuttuja korvamatoja vuosien varrelta ja musiikki olikin oivallista. Käännökset suomeksi ehkä hetkittäin vähän kökköjä, mutta varsinkin puoliajan jälkeen esitetyllä useiden biisien "yhteenmiksaus"/potpuri riemastutti oivaltavuudellaan.

Lauluissa ei tarvinnut tuntea pelkoa siitä, pystyykö esittäjä niitä handlaamaan vaan esitykset kautta linjan olivat osaavia, Satinen roolin vetänyt Jennie Storbacka oli suorastaan loistava <3

Eli kaiken kaikkiaan minun olisi pitänyt olla ylimmässä hurmiossa, mutta kun en ollut.

Musikaalin alkupuolella huomasin jopa haukottelevani pariin otteeseen ja esityksen edetessä varsinaisen tarinan ohkaisuus ja tylsyys söi suuren suuren palan nautinnosta. 
Eihän näiden musikaalien juonet koskaan ole mitenkään järisyttäviä - useimmiten kyseessä on rakkaustarina joka ei mene ihan niinkuin toiveissa olisi ja blaablaablaa.

Moulin Rougen tarina kuitenkin oli niin tylsä, että edes tarttuvat hitit eivät saaneet minua sitä nielemään. Lopun "traaginen" kuolinkohtaus oli niin uskomattoman höpelö, että ARGH!

Mutta ällös minun murmatukseni takia jätä menemättä jos liput onnistut saamaan, kyllä enemmistö yleisöstä tykkäsi koko sydämestään eli varmasti olen vähemmistönä ja voit jättää kritiikkini omaan arvoonsa.

Piti vain päästä soraääniä päästelemään!  

Viikonloppu Helsingissä

 Istun junassa vastamelukuulokkeet korvilla ja kuuntelen kirjaa. Junan vaunussa on meno ylimmillään, vaikka kello on vasta kymmenen aamupäivällä, koska vaunu on täynnä teinitestostronia. Varmaankin joku urheilujoukkue matkalla peleihin, äänimaailma on täynnään naisten elimiä ja muinaisia pahalaisia, osa äänistä on jo madaltunut pysyvästi, mutta joukosta erottuu hetkittäin kesken lausetta murtuvia ääniä tai kirkkaita kiekaisuja. 
Kiitos tekniikalle vastamelukuulokkeista!

Seura Helsingissä on parasta laatua, ystäväni ja juniorin kummitäti tulee Ikaalisista ja saamme viettää yhteistä aikaa sunnuntai-iltapäivään asti. Tutustuimme aikoinaan Tampereella, tarkemmin sanoen Hervannan postissa, minne molemmat päädyimme kesätöihin vuonna 1990 ja meillä natsasi oitis. Susirajalle paluumuuttoni jälkeen vuonna 2000 olemme tavanneet säännöllisesti n. kerran vuodessa Tampereella tai Helsingissä. Alussa ohjelmassa oli rankkaa biletystä, mutta kas, vuosien vieriessä on vauhti tasaantunut ja ohjelmassa on enemmän teatteria tai konsertteja, kuin hillitöntä rilluttelua :D

Tämän viikonlopun ohjelmassa on Moulin Rouge tänään perjantaina, huomenna shoppailua, taidemuseoita (ainakin Atski ja Amos Rex) ja illalla testataan +50 Disco! 
Tulee olemaan virkistävää viettää pitkästä aikaa baari-iltaa niin, että kanssajuhlijat ovat enemmän itsensä kuin omien lapsien ikäisten tai heitä nuorempia. Olettaisin myös musiikkitarjonnan olevan enemmän oman mielen mukaista, mutta se jää nähtäväksi, eikun kuultavaksi.

 Ihanaa päästä myös nauttimaan Joensuuta monipuolisemmasta ravintolatarjonnasta ja onneksemme osumme paikalle SYÖ-viikkojen aikana, jolloin pääsemme mitä moninaisemmissa paikoissa nauttimaan ateriamme 12 eurolla. Energiaa tulemme tarvitsemaan.

Let the fun begin! 

 

 

 

 

Enää kuukausi kun Kissanpentu saapuu kotiin!

Eilen käytiin taas moikkaamassa kissanpentulaumaa - öttiäisten ikä on tällä hetkellä 10 viikkoa, eli enää neljä viikkoa ja saadaan oma kisu kotiin.
En jaksaisi odottaa!!

Neiti on totaalinen ihanuus ja sellainen vauhtipakkaus, että oksat pois. Naurattaa jo etukäteen kuinka tällä hetkeellä perheen duracelltuholainen Hulifer kokee energisen pikkuneidin"elämänilon"...

Ennakkovalmisteluja ei pahemmin tarvitse tehdä, koska jälkikasvun karvakorvat vierailevat usein meillä ja välillä viettävät pitempiäkin jaksoja hoivassamme. Perustarvikkeet löytyvät siis valmiina, mitä nyt penturuokaa ostamme neitosta varten. Ja pakko myöntää, ostin minä neidille uudet oranssit valjaat vaikka Mörkön & Huliferin valjaat ovatkin lähes käyttämättöminä hyllyssä. Mutta pitäähän sitä ikiomat valjaat olla, pitäähän? :D

Nimikysymys on edelleen vahvistamaton, syntymäperheessähän pennut on nimetty Muumien mukaan, siellä porhaltaa Nipsu, Mörkö, Tuutikki, Hemuli, Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy, mutta me emme ole varmoja siitä jääkö Pikku Myy pysyväksi nimeksi.
Kotona olemme puhuneet koko ajan "tekonimellä" Foxey Lady, mutta sekään ei välttämättä jää pysyväksi. 
Odotamme näkevämme öttiäisen täällä kotiympyröissä ja lyömme nimen lukkoon vasta sitten kun se meille ilmiintyy.

Pitäisköhän tehdä aamukampa niin lähestyvä kotiintumispäivä konkretisoituisi kunnolla!

 

 

Eroon Escitalopramista

 

Olen syönyt mielialalääkettä, Escitalopramia parisen vuotta ja siitä suuresti apua saanutkin. Alkujaan oli ajatus, että napsisin lääkettä ainakin puoli vuotta, mutta tosiaankin lokakuussa tuli kaksi vuotta täyteen Ilopillerin kanssa. 
Nykyinen työterveyspalvelumme ei ota kantaa tähän lääkkeeseen, ei ole edes uusinut reseptiä, koska ei kuulema masennuslääkkeet kuulu heidän määrättäviinsä. Sinällään hassua, koska edellisen työterveyspalveluntarjoajan lääkäri reseptin minulle kirjoitti!

No, anyways päätin lokakuussa lopettaa lääkityksen ja tutkiskelin toimintaohjeita netin syövereistä - määrännyt lääkäri sanoi aikoinaan vain, että kun lopetat, niin muista että et saa lopettaa kuin seinään, vaan pitää annosta vähentämällä totuttaa pää lopettamiseen. 
Netistä olen lukenut yhden jos toisenkin kauhutarinan kamalaakin kamalammista vieroitusoireista ja ihmetellyt ettei asiaa mainintaa enemmän käsitelty lääkettä aloittaessani. En jotenkin osannut edes ajatella, että mielialalääke olisi vahvasti "koukuttava" lääke!

Luettuani subjektiivisia kauhukokemuksia ja objektiivisia lääkeohjeita sekä ihan faktapohjaisia artikkeleita päätin hypähtää rohkeasti luopumisen polulle, mutta kulkea sitä todella hitaasti ja hartaudella.
Niinpä lokakuun ajan puolitin tabletin enkä pienoista päänsärkyä suurempia fyysisiä oireita kohdannut. Henkinen puoli onkin toinen juttu...kyllä mielenrauha ja tyyneys ovat selkeästi hiipuneet ja pystyn taas kiihtymään nollasta sataan alle 5 sekunnin. Kääk.

Oltiin Turjakkeen kanssa kuuntelemassa Bob Dylania Helsingissä ja vietettiin siellä yksi ylimääräinen yö, vähän niinkuin minilomasella. Jo konsertin jälkeisenä aamupäivänä oli pakko todeta hänelle, että joko hän on todella ärsyttävä tai sitten fiilikset kimoilevat lääkityksen laimenemisen takia. TIETENKIN hän kiisti olevansa mitään muuta kuin ihana ja rakastava puoliso, että kyllä se vaan lääkityksestä johtuu minun ärtsyilyni. Taidan olla itse ihan muutatoista mieltä kuitenkin.

Marraskuun alusta otan puolikkaan tabun joka toinen päivä ja joulukuussa joka kolmas päivä, vuoden vaihteeseen tähtään totaalista lopetusta. Ellei sitten ala maailma kaatua uudestaan päälle, jolloin palaan päivittäiseen Ilopilleriin että elämä suht siedettävänä eteenpäin kulkisi.

Kolmipäiväinen työviikko on ihanaihanaihana! Sunnuntaisin ajatus vapaasta maanantaista kirkastaa päivän vaikka olisi millainen myräkkä. Tiistaina töitä aloitellessa melkein naurattaa ajatus siitä että ylihuomenna jo leimaan itseni pitkälle viikonlopulle. Taputan itseäni selkään kehuen itseäni loistavasta ratkaisusta ja lähetän kiitoksen lääkäreilleni sekä KEVAlle osatyökyvyttömyyseläkkeeni hyväksymisestä heti suorilta. 

Ärsyttävän Turjakkeen uskon kestäväni ilman Escitaloprameja, mutta huolestuttaa kuinka pärjään rakkaiden vanhempieni kanssa ilman isompia räjähdyksiä. Äidin Alzheimer on tällä hetkellä siinä vaiheessa, että hän on herttainen ja onnellinen aina kun kotikotona käyn heitä moikkaamassa. Mutta isäni, jolla ei siis diagnoosia ole, mutta jonka aivoverenvuodon jälkiseuraukset ilmenevät päivä päivältä enemmän muistisairauden oireet, tekevät hänen kanssaan elämisen hankalaksi. Tästä tilanteesta tulen varmasti kirjoittamaan vielä moneen otteeseen, uskokaa pois!

Mutta katsellaan katsellaan. Onko sinulla, mahdollinen lukija kokemuksia mielialalääkkeen lopettamisesta? Mielelläni kuulisin kokemuksia asian tiimoilta.

Muutto Lilystä uudelle alustalle

 Blogin kirjoittaminen on jonkinmoista päänsisäisten paineiden purkamista niin iloissa kuin suruissakin. Toisten blogien lukeminen taas antaa uusia ideoita, vertaiskokemusten tuomia ahaa-hetkiä ja avaa kurkistusluukkuja omasta poikkeaviin elämäntilanteisiin ja ajatusmaailmoihin. Bloggaaminen tuo siis Win-Win-hetkiä joskus vähemmän win-win-fiiliksiin omissa ympyröissä!

Olen blogannut Lilyn alustalla yli 10 vuotta. Ensin pelkällä nikillä blogissa "50 shades of a Lady" ja sittemmin ihan näkyvästi omana itsenäni blogissa "Älä ota sitä niin vakavasti". 
Vuosien mittaan olen  mahtavia hetkiä siellä saanut kokea ja useita blogiystäviä sieltä löytänyt, mutta tämä viimeisin Lilyn uudistus meni suoraan sanoen aivan vituralleen. Yksi tärkeimpiä elementtejä itselleni on kommentointi muiden bloggaajien julkaisuihin ja niitähän ei Lily tunnu saavan toimimaan hienon uuden uudistuksensa myötä. Hyi hyi! joten päätin siirtyä toisaalle, eli tänne bloggeriin, ja näin aloitan elämäni kolmannen blogin "Eteenpäin elävän mieli". 

Tervetuloa seuraani niin uudet kuin vanhatkin tuttavat. Eteenpäin on elävän mieli ja sitä saa mitä sattuu ja aina ei voi voittaa mutta aikainen lintu nappaa madon ja mitäs kaikkia muita vanhoja sananlaskuja sitä löytyykään? Isoäitini viljeli sananlaskuja sujuvasti ja niinpä niitä mieleen tarttui aikamoinen rypäs muinoin vaahtosammuttimen kokoisena hänen perässään tallustaessa. 

#poisLilystä,  #uusiblogi, #äläotasitäniinvakavasti