Niin se aika vilistää!
Tapasin Turjakkeen heinäkuussa 1993 kun olin ystäväni kanssa Tampereen yössä viettämässä villiä sinkkuelämää. Sekä minä, että ystäväni olimme todella pitkästä aikaa samaan aikaan vapaana, olimme jo viikon riekkuneet ympäri Suomen maata ja palanneet "lepäämään" minun luokseni Härmälään.
No se lepääminen jäi vähän vähemmälle ja 9.7. olimme vipellettyämme pitkin poikin keskustaa päätyneet Grandin yökerhoon. Tungoksessa luoviessani katsoin ensin ohi ja sitten uudestaan, kun baaritiskiltä lähti kävelemään kovin tutunnäköinen miesoletettu. Miekkonen tuli suoraan kohti ja lauloi kohdatessamme Fazerin mainoslaulua sinäkö se oot näin monen vuoden jälkeen muistatko mua?
Tokihan minä muistin hetken katsettani kohdistettuani! Siinähän seisoi 10 vuoden takainn opiskeluaikojeni salarakas ja hymyili kuin Hangon keksi. Taisin kyllä itsekin hymyillä aivan yhtä leveästi, ei siinä mitään.
Ystävättäreni tunnisti miekkosen myös ja alkoi operoida yhteistä pöytää meille ja itselleen kera jonkun blondin kiharapään kenet hän oli matkaansa kaapannut.
Mukava iltahan meillä olikin. Ystävättäreni raahasi herraseuramme mukaamme Härmälään "yöpalalle" ja otimme lennosta taksin, jolla koukkasimme kiharapään luota whiskypullon vielä matkaamme.
Härmälässä tehtiin lämpimiä voileipiä, juotiin whiskyä ja höpöteltiin puuta heinää kunnes siirryimme omien lepotilojemme puolelle molemmat pariskunnat.
Siitähän se alkoi, minun ja Turjakkeen taival.
Seuraavan päivän vietimme nelistään, mutta yön tultua erkanimme toisistamme, maanantai koitti seuraavana aamuna ja herraseuralaisimmalle oli töitä. Ystäväni hyppäsi myöskin maanantaina junaan ja puksutteli kotiinsa Helsinkiin. Nyt oikeasti lepäämään!
Minun puhelimeni soi yhdeksän jälkeen ma-aamuna ja puhuinpa elämäni pisimmän puhelun - laskin luurin iltapäivällä neljältä vetäessäni kenkiä jalkaan, koska meillä oli treffit!
Pikakelausta kevääseen 1994.
Seisomme Tillikassa siiderilasit peliautomaatin päällä ja Turjake ehdottelee sievässä seitinohuessa, että pitäiskö meidän virallistaa tätä suhdetta kun kuitenkin ollaan 24/7 yhdessä. Nauroin siideri nenästä turskahtaen, että no joopa joo, siehän olet oikea sarjakihlautuja, taidan jättää väliin (käytyämme läpi 10 vuoden historiaamme, oli selvinnyt että hän oli ehtinyt kaksi kertaa jo kihloihinkin, minä en kertaakaan).
Hänen toistettuaan pyyntönsä, totesin nauraen, että jos tuosta noppapelistä tulee kolme kuutosta, niin sit menen sinun kanssa kihloihin. Naimisiin en ikinä.
Ja ne kutoset sieltä kauniisti riviin asettui!
Joten seuraavana aamuna herätessämme, mies visotti kyynärpäänsä varassa vieressäni ja kehotti ripeästi pukeutumaan, nyt lähdettäis ostamaan kihlat.
Ja niinhän ne ostettiin, kihlajaispäiväksi kaiverrettiin 11.3.94 ja yhdessä ollaan edelleen. Mutta ei aviossa. Eikä mennäkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti