lauantai 21. maaliskuuta 2026

Kuntoutuksesta kotiuduttu, hemma bäst

 Reumaliiton monisairaiden kurssin loppupäivät menivät nopeasti ja vaikka harmikseni kämppiksen nuha osoitti oireita siirtymisestä myös minulle pienen päänsäryn myötä, ainoa minkä jätin väliin oli torstain allasjumppa. Jumpan sijaan otin päiväunet ja kun herättyäni nappasin PanadolHotin, jaksoin taas liittyä toisten seuraan.

Vesileppiksen "kellariluolassa" on jo ties miten monetta vuotta Muumien jäämaailma ja olen jokunen vuosi sitten siellä vieraillutkin, mutta pitihän se uusi maailma käydä kokemassa.
Kokemus oli edelliskertaa upeampi, koska nyt visiitti tapahtui hiljaisempaan aikaan, eikä jäämailma ollut niin tupaten täynnä. 
Samalla pääsylipulla sai käydä useamman kerran saman päivän aikana ja kun minä viimeistä kertaa kävin alueen kiertämässä puoli tuntia ennen sulkeutumista, sain nauttia aivan ypöyksin! 

Torstai-iltana päivällisen jälkeen kokoonnuimme typötyhjään ravintolaan "viimeistä iltaa" viettämään, mutta rauhallista oli meno. Tosi outoa, että vaikka viikko ei fyysisesti ollut mitenkään ohjelman suhteen rankka, niin vaikeistakin asioista puhuminen ja niiden kuunteleminen väsytti aivan suunnattomasti. Olin joka ilta heti yhdeksän jälkeen valmis hyppäämään vällyjen väliin. 

Ainoa miinus Vesileppiksessä olikin se nukkumisosuus. Huoneemme sijaitsivat hotellin kolmannessa kerroksessa ja jokaisen ryhmäläisen kommentti oli, että sängyt ja tyynyt olivat kammottavia. Toki osansa sänkyjen huonouteen teki varmasti se, että jokainen meistä sairasti jonkinmoista reumasairautta ja kotona omaan sänkyyn on varmasti panostettu normaalia enemmän. 
Mutta sananlaskukinhan sanoo, että viikon kestää vaikka tikun nenässä!
Mikä autuus olikaan illalla kellahtaa omaan sänkyynsä ja painaa pää omalle tyynylle. Osaa taas arvostaa tätäkin ylellisyyttä.

Perjantain ohjelma oli onneksi kevyemmän sorttinen ja loppuikin heti yhden jälkeen. Hyvillä mielin hyvästelimme toisemme ja suuntasimme kukin kohti omaa kotiaan.

Kurssiviikko antoi sen mitä sieltä läksinkin hakemaan: vertaistukea, uusia ideoita ja ajatusmalleja, lepoa ja omaa aikaa. Mahtavaa, että sain paikan ja pääsin osallistumaan!




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuntoutuksesta kotiuduttu, hemma bäst

 Reumaliiton monisairaiden kurssin loppupäivät menivät nopeasti ja vaikka harmikseni kämppiksen nuha osoitti oireita siirtymisestä myös minu...