maanantai 5. tammikuuta 2026

Mitä jäi mieleen vuodesta 2025

 Uusi vuosi on jo hyvässä alussa ja perinteisestihän sitä pitää koota menneen vuoden mieleenjääneitä tapahtumia, näin siis minäkin teen. 

Olkaa hyvät, vuoden 2025 kohokohdat ja sudenkuopat:

SUDENKUOPAT

* Yleisesti vuoden raskaiden asioiden kärjessä on äidin Alzheimer ja isän aivoverenvuodon jälkioireet. Vaikka näiden kanssa on tahkottu jo useita vuosia, niin lisävuodet eivät suinkaan helpota asioita vaan päinvastoin. Järki ja tunteet ovat menneet häränpyllyä pitkin vuotta ja tulevat varmasti menemään vastakin. Imelyyden puolelle menee, mutta "rakkaudella näistä selvitään".

Oma terveys oikutteli myös vuonna 2025 suunnasta jos toisesta. Maksa- ja munuaisarvot kilahtivat tappiin niin että lääkitys jouduttiin tauottamaan ja sehän tietysti, jos ei tyystin romahduttanut, niin ainakin pudotti kuntoa kummasti. Eikä ne kivutkaan olleet mukavia.

* myös AUTOILLA oli terveysongelmia yli sietokyvyn! Sekä oma, Turjakkeen että jälkikasvun auto olivat kulkemattomia pariin otteeseen ja kertaalleen vielä samaan aikaan, ettei saanut apuja mistään. Hajosi kytkintä, ohjaustehostinta, jarrut, puola jne jne.Ylimääräisiä kuluja + pari tonnia, ei paljon naurattanut.



*kaikista yrityksistäni ja ravintoterapeutin avusta huolimatta perse senkus levisi. Olen aikuiselämäni ajan lihavimmillani ja ylipaino ei tunnu hyvälle.  

* Vuokralaiseni (jo 15 vuoden ajan) jätti vuokransa maksamatta ja lähti muille maille vierahille jättäen asunnon irtaimiston "korvaukseksi maksamattomista vuokrista". Olen koko joulukuun yrittänyt myydä tavaroita, mutta eihän käytetystä tavarasta saa tänä päivänä mitään. Kaikki pitäisi olla ilmaista ja nekin kotiinkuljetettuna! 

KOHOKOHDAT


* Viikko Madeiralla Turjakkeen kanssa. Saari on todella kaunis ja ajelimmekin lähes koko viikon ympäriinsä ihaillen toinen toistaan kauniinpia maisemia. Saarelta olisi löytynyt upeita kävelyreittejä, mutta hitaasti kuntoutuva lonkkani ja T:n sydänvaivat rajoittivat maastoon lähtemistä.

* Keväinen reissu Krakovaan parhaan ystävän kanssa. Ihana pitkä viikonloppu, jonka aikana saadun tehoterapian ja valohoidon avulla jaksoi pitkään!


* Viikot kesämökillä keskellä hiljaisuutta vuoroin ihan itsekseen ja vuoroin perheen kanssa. Olotila on paras paikka maailmassa! 


* Uusi pitkään mietitty tatuointi sääreen ja reiteen. Johanna on velho käsistään! 


* Turjakkeen onnistunut pallolaajennus <3 

* Työterveyslääkäri ehdottama ja ENSIMMÄISELLÄ läpi mennyt osatyökyvyttömyyseläke!
Tämän myötä siirryin tekemään 3 päiväistä työviikkoa ja vaikutus jaksamiseen on ollut todella suuri. Nukun yöt ilman heräilyä ja pelkästään se vaikuttaa jaksamiseen uskomattoman paljon! 

*Osallistuminen iho- ja psoriasisliiton IHORAUHA-kampanjaan (olen kyllä kuvissa kauhea pullero, mutta "lihavat on lepposia"). Hyvä asia ja ihania ihmisiä <3 


*Esikoinen täytti 30-vuotta.


* Parhaista parhain asia vuodessa 2025 on kuitenkin kissaneiti Foxey Lady, joka haettii Vonkikselle 13.12. öttiäisen täytettyä 14 viikon vaaditun luovutusiän. Aim in lööööööv.

Ei ole parempaa terapiaa kuin pieni, pehmoinen ja kehräävä karvapallero sylissä lämmittämässä. 

Millainen sinun vuotesi oli?











 

 

 

perjantai 26. joulukuuta 2025

Vonkiksen joulu

Aaton aatto

Leivinuunin lämmitys alkaa aamupäivällä, että se saadaan tarpeeksi kuumaksi kinkkua varten.
Heti kun hämärtyy, käyn jälkikasvun kanssa hakemassa isäni kyytiin ja käymme viemässä kynttilät isovanhempien haudoille. Tänä vuonna isän jalan nousu oli sen verran heikkoa, että ensimmäisellä hautausmaalla, joka on mäkinen, hän jäi istumaan autoon parkkipaikalle kun minä ja R&R kävimme sytyttämässä kynttilät äidin vanhempien ja isovanhempien haudalle.
Tänä vuonna muualle haudattujen muistomerkille jouduimme sytyttämään kolme kynttilää, koska vuosia sitten kuolleen T:n isän lisäksi tänä vuonna menehtyi kaksi hyvää ystävää.

Illalla laitoimme kinkun uuniin ja kömmimme unille suurin toivein saada nauttia valmiista joulukinkusta aamiaisen aikaan.

Aatto


Laskelmiemme mukaan kinkun olisi pitänyt olla valmista aamulla kahdeksan aikoihin, mutta arvatkaapa kaksi kertaa oliko se?

Niinpä aaton aamupala koostuikin vain karjalanpiirakoista ja munavoista, vähän normaalia kevyemmin - kinkku kun valmistui vasta yhdentoista pintaan.  
Kuusen koristelun lomassa katsottiin Joulupukin kuumaa linjaa, salaa muilta laitoin postia lähetykseen ja  jiihaa! jouluntoivotukset kolmen karvakorvan myötä ilmestyivät telkkariin ennen lähetyksen loppua!  

 


Joulusaunassa vihdoimme toisiltamme vuoden murheet ja pohdimme naureskellen josko ylälaude romahtaa varsin suurikokoisen perheemme alta.  Lauteet kestivät kuitenkin ja saunapuhtaina istuimme nauttimaan joulupuuron, jossa allergiaperheessä mantelin virkaa teki sarvimakaroni.  Ja minun kulhoonihan se kilahti. Eli toiveita on paremmasta vuodesta 2026.

Neljän aikoihin haettiin isäni ja anopintekele jouluaterialle, äitihän ei ole vuosikausiin kotoa halunnut poistua, joten hän jäi Ilmari-kissan kanssa istuskelemaan telkkarin ääreen kun lähdimme ajelemaan Vonkikselle. 


Olen todella tyytyväinen aaton herkkutarjoiluihin, jotka vuosi vuodelta muotoutuvat enemmän ja enemmän juuri meidänlaisiksemme. Olemme hylänneet monet perinteiset ruoat mitä  lapsuudenkodissa pöytään kannettiin ihan vain siksi, että näin on aina tehty. Meillä ei pöydässä ole rosollia, karjalanpaistia, graavilohta tai silliä vaan poronkäristystä, skagenröraa ja aurajuustolohta. Näillä pienillä muutoksilla jouluruoat on syöty Tapaninpäivän iltaan mennessä ja päästään nollaamaan palettia ennen uuden vuoden herkkuja.

Ruoat maistuivat ja juttu luisti, mutta isällä oli huoli äidin pärjäämisestä itsekseen, joten kovin kauaa vieraat eivät malttaneet iltaa viettää kanssamme ja parin tunnin päästä lähdimme viemään heitä koteihinsa. Anopintekele kävi halaamassa hyvät joulut äidilleni ja molemmat hiukkasen herkistyivät tilanteessa - äiti ei kyllä tainnut tunnistaa anopintekelettä, mutta oli onnellinen kun sai halauksia ja rakkautta.

Kotiuduttuamme jaoimme lahjat ja paketeista paljastui muutama houkutteleva lautapeli, joiden seurassa kuluikin sitten tunti jos toinenkin. Pelaamisen seurana nautiskeltiin toinen kattaus jouluherkkuja ja useampi lasillinen punaviiniä.



Lautapelien ystäville voin siis suositella näitä kahta:
OK Boomer: 
"tässä partypelissä nuoret haastavat vanhemmat! Testatkaa tietonne vastustajajoukkueen sukupolvesta kysymällä mm. slangisanoja ja tapahtumia."
Minä ja T olemme 61 ja 62, R1 on 30 ja R2 28, mutta aika iättömiä nuo kysymykset tuntuivat olevan - vaihdettiin välillä ikäryhmäkysymyksiä ja vain muutama kysymys oli sellainen, että oikeasti oli nuoriso pihalla ja boomerit hoomoilasina. Hauska peli!
Tiskijukka 
"Tiskijukka on hauska ja sosiaalinen musiikkipeli. Keksi ikioma DJ-nimesi ja ota Tiskijukan rooli haltuun. Soita kappale levyn raidan antaman kuvauksen mukaan, ja muut pelaajat arvaavat, mikä levyn raidoista oikein on kyseessä" 
Ei niin helppoa kuin alkuun luulimme ja kuumeista ajattelua vaati, että juuri se oikea biisi löytyi Tidalista tai Youtubesta toisten mietittäväksi.

Joulupäivä ja Tapaninpäivä kuluivat lukien, pelaillen, hyvää ruokaa nauttien. 

Jouluni oli iloinen.
Jouluni oli hyvä.
Jouluni oli juuri minunlaiseni.












 

                                                                                                                                                             

 

sunnuntai 21. joulukuuta 2025

Ensimmäinen viikko kissan kanssa

 Viikko sitten lauantaina haimme karvakorvan kotiin ja neiti otti tilan haltuunsa niin kuin itseoikeutettu kuningatar tekee.


Pikkupallero ei pelkää mitään, ei edes imuria ja robotti-imurimme Romppanen on hänen mielestään vain mielenkiintoinen seurailtava, ei sen kummempaa!

Ajattelimme, että pentu ei älyäisi korkeaa, "päältäkäytettävää" kissanvessaa hetioitis ja ostimme pentuhiekkalaatikon ison vessan viereen. Mutta mitä tekee öttiäinen?
Kierii ja hyppii pentulaatikossa ja kiipeää tekemään tarpeensa isoon kissavessaan. Hah.
Meillä on käytössä siis vain iso hiekkis ja homma pelittää kuin unelma. 

Pentu on syönyt koko ikänsä Latzia (kissojen Mäkkäriruokaa)  ja totuttaminen vähän korkealaatuisimpaan eväisiin on työn alla - sotken siis Latzia uusiin eväisiin ja vähän kerrallaan olemmekin edistyneet homman kanssa. Eläinlääkäri tosin totesi, että ei se märkäruoka ole edes tarpeen, jos kuivaruoka maistuu, juopahan sitten enemmän jos muuten on laiskanlainen nestettä nauttimaan. 



Ruokailut voivat muodostua mielenkiintoisiksi kunhan jälkikasvu saapuu joulunviettoon omien kissojensa kanssa.  Neiti syö kuivaruokaa pienissä erissä pitkin päivää (jatkuvasti tarjolla) , mutta Hulifer on ahmatti, joka imuroi naamaansa kaiken syötäväksi kelpaavan, joten ruokaa ei jatkuvasti voi pitää tarjolla, kuten nyt olemme tehneet. Joulun jälkeen meillä olisi yksi ylensyönyt rutjake ja kaksi nälkäkurkea! 


Eläinlääkärin reissu meni oivallisesti, mitä nyt automatkalla joutui vähän ääntä pitämään, kun autoilu ei selkeästi ole öttiäisen lempipuuhaa. Rokotukseen ei pahemmin reagoinut mutta eläinlääkärin hartioilla oli oikein mukava olla. Eläinlääkäri totesikin että tässäpä on sulla täydellinen kissanpentu: reipas, rohkea ja vauhdikas!

Nimen kanssa on edelleen (!!) ongelmia. "Neuvolakortissa" lukee Foxey Lady, mutta jotenkin kaipaisin/kaipaisimme pehmoisempaa kutsumanimeä, koska kisu on niin totaalisen lutunen ja ihana. Foxey on jotenkin kova nimi! Niinpä teemme kissaraukasta jakomielitautisen, kun kutsumme häntä milloin foxeyksi, milloin ladyksi, milloin pirpanaksi, öttiäiseksi, kirpuksi, hillaksi, hilmaksi...

Toisaalta - ihan sama miksi kutsumme, hän ei pahemmin välitä - menee ja tulee miten haluaa.

Foxey (kokeillaan nyt tätä) viihtyy sylissä ja vieressä, yöt neiti nukkuu enimmäkseen minun jalkojeni päällä tai tyynyllä, vaihtaa välillä T:n viereen ja palaa takaisin. Niin ihana kun onkin nukahtaa pienen kehräykseen, en ihan ole tottunut siihen mylttyämiseen ja omat unet ovat vähän kärsineet. Mutta kaikkeen tottuu ja varmaankin parin viikon päästä olisi outoa nukkua ilman pörisijää vieressä/päällä/tyynyllä.

Summasummarum: ihanaa kun on oma kissa!!












 

tiistai 16. joulukuuta 2025

Ilo kantaa kun suru sysää jorpakkoon

Lauantaista asti on jokainen päivä ollut täynnä iloa pienen kissaneidin kanssa touhuillessa. Tänään tarjottiin läheisille triplasynttärikahvit ja kirjaimelliset kissanristiäiskakut ja paikalle ehti pitkästä aikaa myös veljeni vaimoineen, toki pääasiassa moikkaamaan kisua, mutta saimme me kaksijalkaisetkin nauttia heidän seurastaan siinä sivussa. Lienee itsestään selvää, että tämä kaikki on iloa, aurinkoisia hetkiä arjen keskellä?

Se suru sitten.

Kävin hakemassa isäni kahvittelemaan, äitihän ei ole muutamaan vuoteen lähtenyt kotoa vapaaehtoisesti minnekään, enkä siis odottanutkaan sitä. 
Isän pukiessa vaatteita päälleen, istuin äidin luona ja jutustelin niitä näitä, kerroin synttärikahveista ja kissaneidin kotiutumisesta ja mainitsin, että X (veljeni) ja Y(vaimonsa)  ovat myös tulossa kyläilemään.
Äitini katsoi minua pitkään ja sanoi että nyt hän ei oikein ymmärrä, siis ketkä ovat tulossa ja minne?

Kun toistin veljeni ja hänen vaimonsa nimet, ei äidin silmissä näkynyt pienintäkään tunnistamisen merkkiä. 
Ei minkäänlaista.

Vastasin äidille, että veljeni eli hänen poikansa ja veljeni vaimo ovat tulossa käymään meillä kotona.

"ihanko kirkossa ovat avioon menneet?"

Mutta ei hän saanut kiinni sillä hetkellä kenestä puhuttiin. 
Uteliaana kyseli, että mistä kissasta oltiin puhuttu ja murehti kun ei hänelle ole kerrottu että meille sellainen on tullut!
Eikä muistanut ollenkaan, että kisu kävi häntä eilen moikaamassa ja hän onnessaan miukua silitteli ja paijasi.

Halasin äitiä ja suukotin hänen samettisen pehmeää poskeaan. 

Aiempi ilo kantaa, minä jaksan, minä jaksan, minä jaksan vaikka hetkittäin tuntuu että sydän murtuu miljoonaan palaan. 



 

lauantai 13. joulukuuta 2025

Hän on täällä tänään!

 Juhlittuamme aamulla juniorin 28-v synttäreitä hyppäsin autoon ja ajoin hakemaan pitkään ja hartaasti odotettua uutta perheenjäsentämme.

Let me introduce you...

FOXEY LADY 


 

keskiviikko 10. joulukuuta 2025

Onni on kissanpentu

6.9.2025 sain kuvaviestin, että 6 söpöistä kissanpentua oli pyörähtänyt maailmaan ja niistä yksi olisi minun!

Haaveissani meidän perheen karvakorva olisi tyttö ja väriltään oranssi, joten innolla odoteltiin hännän alle kurkistusta, josko pesueesta narttukissaa löytyisi. 
Ja voi sitä ilon määrää, kun koko pesueen ainoa tyttökissa oli yksi oransseista öttiäisistä.
Ollaan parin viikon välein käyty moikkaamassa uskomattoman nopeasti kasvavaa katrasta, jotka on nimetty Muumien mukaan:   on harmaa Mörkö, valkomusta Tuutikki, yksi oranssi poika Nuuskamuikkunen, toinen oranssi poika Hemuli, oranssi tyttömme Pikku Myy ja Muuminimistä poikkeava musta-valkoinen Latsi.
Pikku Myy ei ole neidin lopullinen nimi, meillä hänestä puhutaan Foxey Ladyna ( ei yhtään olla Jimi Hendrix-faneja, ehei ), mutta sekään ei välttämättä jää pysyväksi nimeksi, ellei öttiäinen sitten osoittaudu luonteeltaan juurikin Foxey Ladyksi. Innolla odotan, että pääsemme näkemään kisun kotona ja muodostamaan hänen persoonastaan kuvaa.
Iso tyttö on hän jo! 

 Mutta mitähän mieltä ovat tyttären ja pojan kissat Mörkö ja Hulifer...


 

sunnuntai 7. joulukuuta 2025

17 yötä jouluaattoon

Välillä jotain positiivistakin! Jouluun enää 17 yötä ja tänään ohjelmassa perinteiset pasteijatalkoot.  

 

Karjalanpiirakat kuuluvat tietysti jouluumme, mutta sanoisinpä että jos pasteijat jätettäisiin tekemättä, niin jälkikasvu kääntyisi ovelta pois!
Tämä on pitkä perinne - kotikotona asuessa paistoin pasteijat äitini kanssa ja vaikka urakka olikin rankka, niin meillä oli aina tosi hauskaa yhdessä. 
Tyttären kiinnostuttua leipomisesta ja äitini ikääntyessä homma siirtyi uudelle sukupolvelle ja nyt paistopäivä on minun ja tyttären perinne. Poika ja puoliso osallistuvat superinnokkainen "maistelemaan" paistoksia...

Eli Joulurauma soimaan ja homma käyntiin! 
Kokeiltuamme mitä moninaisempita täytteitä olemme palanneet alkuperäisiin kahteen, eli jauheliha-riisi-kananmuna ja tonnikala-riisi-kananmuna.
Kokeilut ovat aina kivoja ja uusia makuja on mielenkiintoista maistella, mutta miksipä  sitä keksisi pyörän uudestaan?

 

Taikina tulee suoraan kaupan pakastealtaasta, mutta täytteet teemme ja maustamme itse. Makumaailmamme kääntyy vähän tulisemman puolelle, niin mausteeksi ropsitaan reilulla kädellä niin yrttejä kuin pippuria ja chiliä. Nam.

Joka vuosi päätämme, että nyt ei paisteta kuin ehkä 60 pasteijaa, koska sitä syötävää on jouluna muutenkin niin paljon, mutta arvatkaapa vain kuinka käy?
Jos alle kahden sadan onnistutaan jäämään, niin iso rasti seinään. Eikä ne todellakaan jää syömättä - varsinkin juniori rakastaa pasteijoita yli kaiken ja vetäiseen niitä 5-6 yhdellä istumalla. Vähän poika murehtii, että massakausi ei sattunut joulun aikaan, 20 kilon painonpudotus saattaapi pikkusen pienetä, mutta ei aio laskea makroja pyhien aikana. Joulu ja pasteijat ovat vain kerran vuodessa. 

Yöllä oli pakkastakin, että ikkunasta näkyy valkoinen maisema <3





 

6 viikkoa Ozempicin aloittamisesta, tuloksia?

  Olen välttynyt Ozempicin kirjatuista sivuvaikutuksista,  Pahoinvointi ja oksentelu Ripuli tai ummetus Vatsakipu, turvotus ja ilmavaivat Vä...