Keskiviikkona 10.6. oli rankka päivä.
Aamu alkoi kuntosalilla, jatkui vesijumpalla, välissä harjoiteltiin stressin säätelyä ja sitten lähdettiin retkelle puulajipuistoon sekä käytiin ihailemassa Suomen pisintä (??, miksei korkeinta?) puuta.
Se Suomen pisin puu on reilut 47 metriä korkea ja se on istutettu Punkaharjulle vuonna 1880.
Ympäröivä metsä oli kaikin puolin komeaa muutenkin, joten itse retken kohde oli varsin suuri pettymys. Ei sen korkeutta jotenkin tajunnut.
Illalla lilluttelin itseäni vielä kylpylän puolella ennenkuin kaaduin punkkaan aivan reporankana.
Torstaina 11.6. oltiin myös paljon ulkona, pelattiin hauskaa porraspeliä ja tietenkin oma joukkueeni voitti!
Rentouduimme riippukeinuissa, jotka saimme itse kiinnittää valitsemiimme mäntyihin harjun kupeessa. Muuten oiva tunti, mutta hieman vilpoiseksi kävi olo siinä kelliessä.
Lisäksi veljeni soitti "hätäpuhelun", että äidin jalassa on tulehtunut kissanpurema. Ja mitähän minä asialle olisin voinut tehdä?? Aika paljonkin osoittautui.
Kerroin että lääkäriin on mentävä, kerroin mitkä vaatteet päälle, kerroin missä kukkaro & kelakortti jne jne.
Pikkasen puhallutti joo.
Loppu hyvin kaikki hyvin - pääsivät lääkäriin, äiti sai jäykkäkouristusrokotteen, antibioottikuurin ja märkäinen haava avattiin sekä puhdistetttiin.
Riippukeinuilun jälkeen ohjelmassamme oli toimintaterapiaa ja saimme painaa haluamanlaisellamme sapluunalla kuvan kangaskassiin, jonka sitten saimme matkaan.
Hauskaa!
Ilta päättyi rantamakasiinin yhteislaulusessioon ja yhteen mustikkasiideriin.
Ihana on jokainen tämän kurssiporukkamme jäsen.
Huomenna päätöspäivä tältä erää.




Oma kissako puri äitiä ja miksi?
VastaaPoista