Ulkona olisi mitä täydellisin ilma tehdä vaikka mitä kivaa - möyriä puutarhassa, käydä uimassa, huuhailla kaupungilla ja nauttia kahvi tai siideri terassilla katsellen ohikulkevia ihmisiä tai osallistua moninaisiin tapahtumiin, mitä kesä kaupunkiin tuo!
Mutta meikäläinen se vain makaa sohvalla ja napsii kipulääkkeitä ja odottaa, että nuo hemmetin divertikkelit toipuisivat mahdollisimman pian.
Avasin työkonetta sen verran, että lähetin sairauslomatodistuksen esihenkilölle ja palkkoihin. Laitoin myös opintotoimiston teamsiin viestin poissaolostani ja listasin tekemättömät työni, mitkä esihenkilö saisi jakaa töissäoleville.
Voin vain kuvitella sitä noitumisen määrää, kun työt kaatuivat heidän niskaansa. Juuri ennen kesälomaa.
Pakko myöntää, että pikkuisen kurkkasin myös sähköpostiini, mutta kovetin mieleni enkä alkanut purkaa sinne kertynyttä viestiruuhkaa.
Miten voikin ihmiselle tulla huono omatunto sairauslomasta! Tätäkin käsiteltiin kuntoutuksessa, mutta niin ne vain "opit" jäivät tosipaikan tullen unholaan. Oppiminen jatkukoon siis, askel kerrallaan.
Eniten ärsyttää tässä se, että tekemistä olisi vaikka kuinka, mutta kun en jaksa/kärsi olla pystyssä kovinkaan kauaa kerrallaan, niin mitäpä teen?
Luen, katson telkkaria, silittelen kissaa.
Kaikki ovat asioita, jotka ovat rentouttavia ja mukavia kun niitä tekee vapaaehtoisesti, mutta turhauttavia kun ne ovat ainoa vaihtoehto.
Kyllä tämä tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti