Ensimmäinen viikko kissan kanssa

 Viikko sitten lauantaina haimme karvakorvan kotiin ja neiti otti tilan haltuunsa niin kuin itseoikeutettu kuningatar tekee.

Pikkupallero ei pelkää mitään, ei edes imuria ja robotti-imurimme Romppanen on hänen mielestään vain mielenkiintoinen seurailtava, ei sen kummempaa!

Ajattelimme, että pentu ei älyäisi korkeaa, "päältäkäytettävää" kissanvessaa hetioitis ja ostimme pentuhiekkalaatikon ison vessan viereen. Mutta mitä tekee öttiäinen?
Kierii ja hyppii pentulaatikossa ja kiipeää tekemään tarpeensa isoon kissavessaan. Hah.
Meillä on käytössä siis vain iso hiekkis ja homma pelittää kuin unelma. 

Pentu on syönyt koko ikänsä Latzia (kissojen Mäkkäriruokaa)  ja totuttaminen vähän korkealaatuisimpaan eväisiin on työn alla - sotken siis Latzia uusiin eväisiin ja vähän kerrallaan olemmekin edistyneet homman kanssa. Eläinlääkäri tosin totesi, että ei se märkäruoka ole edes tarpeen, jos kuivaruoka maistuu, juopahan sitten enemmän jos muuten on laiskanlainen nestettä nauttimaan. 

Ruokailut voivat muodostua mielenkiintoisiksi kunhan jälkikasvu saapuu joulunviettoon omien kissojensa kanssa.  Neiti syö kuivaruokaa pienissä erissä pitkin päivää (jatkuvasti tarjolla) , mutta Hulifer on ahmatti, joka imuroi naamaansa kaiken syötäväksi kelpaavan, joten ruokaa ei jatkuvasti voi pitää tarjolla, kuten nyt olemme tehneet. Joulun jälkeen meillä olisi yksi ylensyönyt rutjake ja kaksi nälkäkurkea! 

Eläinlääkärin reissu meni oivallisesti, mitä nyt automatkalla joutui vähän ääntä pitämään, kun autoilu ei selkeästi ole öttiäisen lempipuuhaa. Rokotukseen ei pahemmin reagoinut mutta eläinlääkärin hartioilla oli oikein mukava olla. Eläinlääkäri totesikin että tässäpä on sulla täydellinen kissanpentu: reipas, rohkea ja vauhdikas!

Nimen kanssa on edelleen (!!) ongelmia. "Neuvolakortissa" lukee Foxey Lady, mutta jotenkin kaipaisin/kaipaisimme pehmoisempaa kutsumanimeä, koska kisu on niin totaalisen lutunen ja ihana. Foxey on jotenkin kova nimi! Niinpä teemme kissaraukasta jakomielitautisen, kun kutsumme häntä milloin foxeyksi, milloin ladyksi, milloin pirpanaksi, öttiäiseksi, kirpuksi, hillaksi, hilmaksi...

Toisaalta - ihan sama miksi kutsumme, hän ei pahemmin välitä - menee ja tulee miten haluaa.

Foxey (kokeillaan nyt tätä) viihtyy sylissä ja vieressä, yöt neiti nukkuu enimmäkseen minun jalkojeni päällä tai tyynyllä, vaihtaa välillä T:n viereen ja palaa takaisin. Niin ihana kun onkin nukahtaa pienen kehräykseen, en ihan ole tottunut siihen mylttyämiseen ja omat unet ovat vähän kärsineet. Mutta kaikkeen tottuu ja varmaankin parin viikon päästä olisi outoa nukkua ilman pörisijää vieressä/päällä/tyynyllä.

Summasummarum: ihanaa kun on oma kissa!!

 

Ilo kantaa kun suru sysää jorpakkoon

Lauantaista asti on jokainen päivä ollut täynnä iloa pienen kissaneidin kanssa touhuillessa. Tänään tarjottiin läheisille triplasynttärikahvit ja kirjaimelliset kissanristiäiskakut ja paikalle ehti pitkästä aikaa myös veljeni vaimoineen, toki pääasiassa moikkaamaan kisua, mutta saimme me kaksijalkaisetkin nauttia heidän seurastaan siinä sivussa. Lienee itsestään selvää, että tämä kaikki on iloa, aurinkoisia hetkiä arjen keskellä?

Se suru sitten.

Kävin hakemassa isäni kahvittelemaan, äitihän ei ole muutamaan vuoteen lähtenyt kotoa vapaaehtoisesti minnekään, enkä siis odottanutkaan sitä. 
Isän pukiessa vaatteita päälleen, istuin äidin luona ja jutustelin niitä näitä, kerroin synttärikahveista ja kissaneidin kotiutumisesta ja mainitsin, että X (veljeni) ja Y(vaimonsa)  ovat myös tulossa kyläilemään.
Äitini katsoi minua pitkään ja sanoi että nyt hän ei oikein ymmärrä, siis ketkä ovat tulossa ja minne?

Kun toistin veljeni ja hänen vaimonsa nimet, ei äidin silmissä näkynyt pienintäkään tunnistamisen merkkiä. 
Ei minkäänlaista.

Vastasin äidille, että veljeni eli hänen poikansa ja veljeni vaimo ovat tulossa käymään meillä kotona.

"ihanko kirkossa ovat avioon menneet?"

Mutta ei hän saanut kiinni sillä hetkellä kenestä puhuttiin. 
Uteliaana kyseli, että mistä kissasta oltiin puhuttu ja murehti kun ei hänelle ole kerrottu että meille sellainen on tullut!
Eikä muistanut ollenkaan, että kisu kävi häntä eilen moikaamassa ja hän onnessaan miukua silitteli ja paijasi.

Halasin äitiä ja suukotin hänen samettisen pehmeää poskeaan. 

Aiempi ilo kantaa, minä jaksan, minä jaksan, minä jaksan vaikka hetkittäin tuntuu että sydän murtuu miljoonaan palaan. 

 

Hän on täällä tänään!

 Juhlittuamme aamulla juniorin 28-v synttäreitä hyppäsin autoon ja ajoin hakemaan pitkään ja hartaasti odotettua uutta perheenjäsentämme.

Let me introduce you...

FOXEY LADY 

 

Onni on kissanpentu

6.9.2025 sain kuvaviestin, että 6 söpöistä kissanpentua oli pyörähtänyt maailmaan ja niistä yksi olisi minun!

Haaveissani meidän perheen karvakorva olisi tyttö ja väriltään oranssi, joten innolla odoteltiin hännän alle kurkistusta, josko pesueesta narttukissaa löytyisi. 

Ja voi sitä ilon määrää, kun koko pesueen ainoa tyttökissa oli yksi oransseista öttiäisistä.

Ollaan parin viikon välein käyty moikkaamassa uskomattoman nopeasti kasvavaa katrasta, jotka on nimetty Muumien mukaan:   on harmaa Mörkö, valkomusta Tuutikki, yksi oranssi poika Nuuskamuikkunen, toinen oranssi poika Hemuli, oranssi tyttömme Pikku Myy ja Muuminimistä poikkeava musta-valkoinen Latsi.

Pikku Myy ei ole neidin lopullinen nimi, meillä hänestä puhutaan Foxey Ladyna ( ei yhtään olla Jimi Hendrix-faneja, ehei ), mutta sekään ei välttämättä jää pysyväksi nimeksi, ellei öttiäinen sitten osoittaudu luonteeltaan juurikin Foxey Ladyksi. Innolla odotan, että pääsemme näkemään kisun kotona ja muodostamaan hänen persoonastaan kuvaa.

Iso tyttö on hän jo! 

 Mutta mitähän mieltä ovat tyttären ja pojan kissat Mörkö ja Hulifer...

 

17 yötä jouluaattoon

Välillä jotain positiivistakin! Jouluun enää 17 yötä ja tänään ohjelmassa perinteiset pasteijatalkoot.  

 

Karjalanpiirakat kuuluvat tietysti jouluumme, mutta sanoisinpä että jos pasteijat jätettäisiin tekemättä, niin jälkikasvu kääntyisi ovelta pois!
Tämä on pitkä perinne - kotikotona asuessa paistoin pasteijat äitini kanssa ja vaikka urakka olikin rankka, niin meillä oli aina tosi hauskaa yhdessä. 
Tyttären kiinnostuttua leipomisesta ja äitini ikääntyessä homma siirtyi uudelle sukupolvelle ja nyt paistopäivä on minun ja tyttären perinne. Poika ja puoliso osallistuvat superinnokkainen "maistelemaan" paistoksia...

Eli Joulurauma soimaan ja homma käyntiin! 
Kokeiltuamme mitä moninaisempita täytteitä olemme palanneet alkuperäisiin kahteen, eli jauheliha-riisi-kananmuna ja tonnikala-riisi-kananmuna.
Kokeilut ovat aina kivoja ja uusia makuja on mielenkiintoista maistella, mutta miksipä  sitä keksisi pyörän uudestaan?

 

Taikina tulee suoraan kaupan pakastealtaasta, mutta täytteet teemme ja maustamme itse. Makumaailmamme kääntyy vähän tulisemman puolelle, niin mausteeksi ropsitaan reilulla kädellä niin yrttejä kuin pippuria ja chiliä. Nam.

Joka vuosi päätämme, että nyt ei paisteta kuin ehkä 60 pasteijaa, koska sitä syötävää on jouluna muutenkin niin paljon, mutta arvatkaapa vain kuinka käy?
Jos alle kahden sadan onnistutaan jäämään, niin iso rasti seinään. Eikä ne todellakaan jää syömättä - varsinkin juniori rakastaa pasteijoita yli kaiken ja vetäiseen niitä 5-6 yhdellä istumalla. Vähän poika murehtii, että massakausi ei sattunut joulun aikaan, 20 kilon painonpudotus saattaapi pikkusen pienetä, mutta ei aio laskea makroja pyhien aikana. Joulu ja pasteijat ovat vain kerran vuodessa. 

Yöllä oli pakkastakin, että ikkunasta näkyy valkoinen maisema <3

 

Asunnon tyhjennystä

 Olen nyt useampana iltana ajellut asunnolle, jonka vuokralainen otti ja lähti muille maille vierahille vuokriaan maksamatta ja "testamenttasi" maallisen irtaimistonsa minulle velkojensa kuittaamiseksi.

Ahdistaa, on paha mieli ja en oikein tiedä mistä aloittaisin. Asuntohan on sievästi sisustettu ja yleisilmeeltään siisti, mutta asukkaan arjen hallinan retkahdus näkyy sitten pienissä asioissa.
Kaikki astiat ja keittiötarvikkeet ovat tahmaisia ja selkeästi vain huuhtaistu jos sitäkään ennen kaappiin laittoa. Kaapeista löytyy mitä ihmeellisempiä eineitä ja pikku kärpäset pölähtelevät esiin, kun laatikoita ja pusseja perkaan.
Ainoa mitä oikeastaan olenkin saanut tehtyä, on ruokatavaroiden jätteisiin pussittaminen ja astioiden peseminen astianpesukoneessa.

Muuten olen istunut ja huokaillut. 

Mitä sellaista voi tapahtua, että ihminen lähtee ja jättää  kaiken  jälkeensä? Ei se missään tapauksessa mitään kivaa ole kuitenkaan. Tämä tuskin ikinä selviää.

Minun murheeni ja ongelmani on nyt miinukselle menevä tili ja kämppä täynnä tavaraa, jota ei oikeastaan saa myytyä mitenkään. Facen kirpparihelvettiin en aio lähteä, koska se turhanpäinen viesteilyrumba saa jo ajatuksena verenpaineen nousemaan. 
"tulen heti hakemaan" no eipä tullutkaan, eikä tietenkään ilmoittanut mitään.
"en pääsekään tänään, tulen huomenna/ylihuomenna/tiistaina/keskiviikkona..." eipä tullut.
"lähtisikö x hinnalla"  ei lähde - jos euro on liikaa, niin vien kierrätykseen, pidä tunkkis.
"voitko tuoda tänne 50 km päähän?" ai euron tavaran? NO EN.
Jne jne jne.
Argh!

Mietin sitäkin mahdollisuutta, että ottaisin ulkopuolisen palvelun joltain näiltä firmoista, jotka tyhjentävät kuolinpesiä, mutta palvelu taitaa ylittää minun budjettini. Tarkkaa tarjousta en vielä ole saanut, mutta arvioija totesi että hinta ei ole satasia vaan minimissään 2K euroa. Tämä on siis viimeinen vaihtoehto.

Jos saisin asunnon vuokralle kalustettuna, niin kaiken henkilökohtaisen tavaran saisi aika nopeasti lajiteltua kierrätykseen kun patistaisi koko perheen talkoisiin. Hatkat tehneen vuokralaisen vaatteet ovat laadukkaita ja siistejä, joten niistä olisi vaikka Fidassa tai Uffaffalla iloa monelle.

Jos jos ja vielä kerran jos.

"Kapitalistin" murheita joopa joo.

 

22 yötä jouluun

 

Joulukuu on aloitettu ekojen kalenteriluukkujen avaamisella ja joulukorttien kuoriin pakkaamisella + postimerkkien kiinnittämisellä.
On se muuten mahtavaa, että nykyään on valmisliimalla nuo postimerkit ja kirjekuoret, muistan yhä niskakarvat inhosta väristen miten pahalle se nuoltava liima maistui!

Joulun odotus on ehkä vieläkin ihanampaa kuin itse varsinainen joulu. Tänä vuonna odotuksesta tekee tuplasti ihanaa, koska odotellaan myös kissaneidin kotiin saapumista!

Koti on koristeltu, Joulurauma (on paras jouluradio!) soi taustalla koko ajan ja vaikka miten kynttilöiden polttamista demonisoidaan, niin jo aamiaispöydässä sytytän ihka oikeaan steariinikynttilään tulen. Olkkarin pöydällä on myös kynttilä, jonka lämpimästä valosta iltaisin iloitsen.

Joulun odotuksen lisäksi joulukuu tuo meillä kunnon synttäriruuhkan. Esikoinen on syntynyt joulukuun 8 päivä, juniori joulukuun 13 ja isänsä joulukuun 17. Että kakkua piisaa koko kuukaudeksi. Jouluna ei sitten kauheasti makeat maistukaan, vaan panostamme suolaisiin (ja rasvaisiin) herkkuihin, kinkkua, erilaisia juustoja ja pasteijoita uppoaa kiitettävät määrät ahnaan perheemme suihin. Kääk, saa nähdä mitä vaaka sanoo tammikuussa!

Ensi viikonloppuna on itsenäisyyspäivä ja pitäisi ehkä vähän miettiä mitä kivaa sormisyötävää kehittäisi "valvojaisiin" presidentin juhlien asukarusellin arvioinnin seuraksi. En oikein itsekään ymmärrä, kuinka joku niin tylsä ja typerä asia kuin linnanjuhlien kättelyjono voi olla niin koukuttavaa katsottavaa?
Katsoin kättelyjä jo PARIKYMPPISENÄ vaikka muuten ei mikään vastaava voinut vähempää kiinostaa. Olen onnistunut tartuttamaan tämän omituisuuden myös Turjakkeeseen, joka ensimmäisten yhteisten vuosiemme aikana nauroi suurinpiirtein selällään irvaillessaan sohvalla silmä tarkkana lähetystä tapittavalle minulle. 
Mutta ähäkutti, tuossa se vieressä napottaa nykyään itsekin.

Kaikki joululahjat olen hankkinut pitkin vuotta ja "tarpeelliset tavarat" on sujautettu työhuoneeni kaappeihin piiloon utelialta silmiltä ja ropeltavilta sormilta. Jälleen kerran olemme puhuneet perheen kesken, että tänä vuonna ei sit mitään isompia lahjoja , nautitaan vain hyvästä ruoasta, juomasta ja varsinkin seurasta, mutta kummasti noita paketteja on kuitenkin kertynyt. Minusta on ihanaa löytää ja hankkia läheisille asioita, joista tiedän heidän ilahtuvan. Lahjon ihmisiä siis muulloinkin kuin syntymäpäivinä ja jouluna, mutta jouluna homma suorastaan räjähtää käsiin. Onneksi nykyään ostokset ovat oikeasti 95% juttuja, joita vastaanottajat jopa tarvitsevat, viisi prosenttia on vitsinä hankittuja höpelyyksiä tai kevyttä kenttäv**tuilua.

Nyt vain siis lasketellaan kohti aattoa ja vaikka ulkona sataakin vettä eikä lunta, niin minä lauleskelen täysin palkein Lunta tulvillaan, on kirkas talvisää...

Mahtavaa joulun odotusaikaa sinullekin!