keskiviikko 11. helmikuuta 2026

Perheen kesken

Olemme viettäneet perheen kesken kerran viikossa leffa-/kebab-/pizzailtaa jo vuosia. Tottakai on viikonloppuja ettei kokoontuminen onnistu, mutta uskaltaisin sanoa että keskimäärin 3 viikonloppuna kuukaudessa olemme viettäneet iltaa leffan/tv-sarjan ja noutoruoan kanssa.
Olemme testanneet kaikki joensuun kebab- ja pizzapaikat ja excelöineet arvioinnit, nyt tiedämme mistä mitäkin kannattaa tilata meidän makumieltymystemme täyttämiseksi eikä pettymyksiä tule.

Vuoden alusta kaipasimme jotain uutta ja päätimmekin vaihtaa noutoruoka-leffa-viikonloput itsetehtyihin aterioihin, kauniiseen kattaukseen ja keskusteluun pöydän ääressä. 

Nyt olemme valmistaneet yhtenä iltana viikonlopusta jokainen vuorollamme päivällisen, muuta rajoitusta ei ole ollut kuin tarvikkeiden hankintahinnan  yläraja 25 euroa. Vonkiksen keittiönkaappien sisältö on vapaassa käytössä,  joten "perustarvikkeita" ei tarvitse ostaa erikseen.

Eka päivällisvuoro tuli minulle ja päädyin valmistamaan oikein muistojen aterian jälkikasvun lapsuudesta: kalapuikkoja, perunasosetta ja Remouladkastiketta. Tytär toi tullessaan juustokakkua, mitä oli innostunut leipomaan, niin jälkkärikin oli valmiina.
Ja olipa hyvää kaikessa yksinkertaisuudessaan!

Seuraavalla viikolla tytär teki tajunnanräjäyttävän herkullista kanapastaa ja minä olin aiemmin päivällä pyöräyttänyt mustikkapiirakan kun kävi kahvivieras, piiraasta riitti jälkkäriksi ongelmitta, koska isoa murusta ei pastan ahmimisen jälkeen mahtunutkaan.

T. valmisti vuorollaan bravuurinsa, eli tulisen intialaishenkisen mustapapukastikkeen, riisiä ja rapeaa vehnäleipää. Jälkkäriksi kaivettiin pakastimesta jäätelöä. Loistava kokonaisuus.

Pojan keittiövuorolla söimme wrapsejä, makeaa sipulia, salaattia, tomaatteja, salsaa ja paistettuja kanasuikaleita. Jälkiruoaksi hän oli tehnyt edellisenä päivänä sitruunapannacottaa jonka hän tarjoili puolikkaissa sitruunankuorissa.


On todella paljon hauskempaa vaihteeksi istua pöydän ääressä ja nautiskella myös höpötyksestä ja välillä hyvin syvällisistäkin keskusteluista. Puhumattakaan villeistä ideoista tulevien päivällisten menujen suhteen.

Ihanaa kun koko perhe on innostunut ruoanlaitosta, uusista resepteistä ja ennenkokemattomista mauista! Jännittää mitä kaikkea ehdimmekään maistaa vuoden mittaan, kunhan olemme syöneet jokaisen ekat lempparit läpi.

 

maanantai 9. helmikuuta 2026

Lukemisen hurmaa



Mie olen lukenut koko ikäni. Nelivuotiaana opin Aku Ankasta lukemaan ja sen jälkeen minusta tuli vakio-asiakas pieneen lähikirjastoomme. Minä olin se pullea pikkutyttö, joka istui aina ja jokapaikassa nenä kiinni kirjassa, ei ollut väliä oliko kyseessä lastenkirja, aikuisten kirja, varaosaluettelo tai maitopurkin kylki - luin koko ajan.
Ala-asteelle mennessä olin lukenut pikkukirjaston lastenkirjat läpi ja vanhempien lupalapun kanssa pääsin tutkiskelemaan aikuisten osaston saloja - toki kirjastotäti tsekkasi haluamani opukset ja käytti sensuurioikeuttaan silloin tällöin.

Lukuinnostus on jatkunut läpi elämäni, jopa läpi nuoruuden rillumarei-vuosienkin. Olen ollut kaikkiruokainen lukemieni teosten suhteen ja suosikkeja löytyy joka genrestä. Olen myös kiltisti, vaikka sitten hampaat irvessä kahlannut ne mielestäni huonotkin kirjat loppuun asti.
Vasta viime vuosina olen sallinut itselleni jättää kirjan kesken, jos se ei lähde lentoon ja imaise minua matkaansa.

Luen parisen sataa kirjaa vuodessa ja tämän tahdin takia olenkin taittanut peistä parinkin e-kirjatarjoajan kanssa - Bookbeat lopetti rajattoman asiakkuuden ja Nextoryn rajaton osoittautuikin rajalliseksi. Nextoryn kanssa aloin pienen valitusviesteilynkin, siitä voit lukea täältä.  
Tällä hetkellä käytän Storytel- palvelua ja olen saanut lukea ja kuunnella sen verran kuin olen halunnut ja ehtinyt. Lukutahtini on kylläkin hidastunut, koska vapaahetkien määrä on vähentynyt yhdestä sun toisesta syystä, mutta edelleenkin luen/kuuntelen kirjoja kaikkina vapaahetkinäni.

Meillä on muutaman nykyisen ja entisen Lilyläisen kanssa whatsapp-lukupiiri, jonka myötä tulee luettavaksi kiitettävän erilaisia opuksia. Juuri sellaisia, mitä ei välttämättä itse lukulistalle laittaisi ja se tekeekin niistä mielenkiintoisia.

Viime vuonna teemana oli miespuoliset kirjailijat, koska jokainen meistä huomasi lukevansa enimmäkseen naiskirjailijoiden teoksia. Sain/saimme monta uutta tuttavuutta ja jokunen lukemistamme kirjoista oli jopa oikein hyvä (seksistinen näkemys, ettei miehet osaisi hyviä kirjoja kirjoittaa :D). Mutta itse ainakin selvästi huomasin eron sekä aiheissa, että kirjoitustyylissä ja asioiden käsittelytavoissa. Miehinen mikä miehinen. Eikä taaskaan miehinen ole yhtä kuin huonompi kuin "naisinen".

Tammikuun kirjana oli Beatrice Salmionen "En pelkää mitään".
Kirja sijoittuu 1930-luvun Italiaan, missä Mussolinia palvotaan ja maailma on muutenkin hyvin konservatiivinen. Ajankuvaus on mielenkiintoinen jo poliittisen tilanteen takia ja kuvaus naisten sekä tyttöjen roolista arjessa herättää monenlaisia, ei aina niin positiivisia, ajatuksia. Kuvaus päähenkilöiden, hyvän perheen tyttö Francescan ja hänen ihailemansa Maddalenan, Malnataksi, pahan omaksi kutsutun tytön ystävyyden kehittymisestä  on rehevä ja koskettava, jota ympäröivä maailma ja ihmiset kehystävät kaikki omalla tavallaan. 
Poliittisen kiihkon lisäksi uskon ja taikauskon läsnäolo elämässä tekee tarinasta mielenkiintoisen. Italialainen maailma ei ole kovinkaan tuttu itselleni, edes kirjallisuuden kautta, mutta tämä kirja saa kyllä tarttumaan toistekin Italialaisten kirjailijoiden teoksiin. 

Helmikuun kirjaksi olemme valinneet  Asako Yusukin "Voita", taas hyppy tuntemattomaan. Tästä kirjasta lisää myöhemmin.

lauantai 7. helmikuuta 2026

Tietokoneen osista korvikset


Sain T:ltä rasiallisen hienoa "sälää", mitä hän oli irroitellut purkamastaan tietokoneesta/kovalevystä ja hetihän minä näin niissä monet korvakorut, ehkäpä jopa jonkun riipuksenkin voisi väsätä.

Alkuun tein kolmet korvikset, joista tuli kyllä hienot vaikka itse sanonkin. 



Nörtin vaimokkeella pitää olla nörtit korut, eikös vaikka!

torstai 5. helmikuuta 2026

Maaliskuu on mielenhyvinvointia - Oras-kurssille 2.-6.3.2026

 Viime syksynä kun hain osatyökyvyttömyyseläkkeelle, sekä terkkari että tt-lääkäri ehdottelivat minulle kuntoutuskurssille osallistumista. Sillloin olin sitä mieltä että minähän en minnekään kurssille lähde, jos työviikko lyhenee, niin siinä se on, mitään muuta halua, murmurmurmur.

Ihanuuksien ihanuus, osatyökyvyttömyyseläke myönnettiinkin ja olen syyskuusta asti tehnyt kolmipäiväistä viikkoa, jonka vaikutus jaksamiseen on ollutkin suuren suuri! En enää ala päivää ennen työviikon alkamista kiroilla mielessäni että voi V**tu huomenna pitää lähteä töihin, enkä enää pätkänuku edeltävää yötä, koska ajatus työviikosta ahdistaa niin paljon. Koska työpäiviä on vain kolme viikossa, ei staattinen työ ehdi pistää niveliäni liian koville ja pitkä viikonloppu antaa aikaa palautua.

Syksyn mittaan aloin purkaa mielialalääkitystäni ajatellen, että sauma on juuri sopiva luopua happypillseistä, koska lisääntynyt vapaa-aika ja kissanpennun odotus estävät  mustien pilvien kertymisen mielen taivahalle. Aika pitkälle jo pääsinkin vähennyksessä ennen kuin sitten Oikean Elämän huolet ihan huomaamatta alkoivat vaikuttaa ja huomasin ärtyväni vähän kaikesta ja unetkin tuppasivat pätkimään. 

Samaan aikaan Face alkoi tykittää mainoksia erilaisista kuntoutuskursseista, varsinkin ORAS-kuntoutuksesta ja yks tylsä ilta naputtelin hakemuksen menemään. Kelalta tuli viestiä, että lääkärintodistus ei ollut riittävä koska siitä puuttui se kuntoutuksen suositus. Onneksi sain ajan tt-lääkärille muutamassa päivässä ja homma eteni vauhdilla. 

Jippijappijaa! Puoltava päätös tulla tupsahti Kelan sivuille ja juurikin sille ajanjaksolle mitä halusinkin, eli eka lähijakso 2.-6.3.2026, välissä etäjuttuja ja toinen lähijakso toukokuussa.
Nyt sitten jännittelen, josko kurssille saadaan tarpeeksi osallistujia niin että se järjestetään. Tsekkasin Kelan sivuja ja vain puolet kurssipaikoista on mennyt! 

Lähipäivien kurssipaikkana olisi Punkaharjulla sijaitseva Kruunupuisto. Ainakin sivujen mukaan varsin monipuolinen paikka ja ympäristö suorastaan huutaa ulkoilemaan. Kurssin tarkemmasta ohjelmasta en tiedä mitään, mutta mikäli ryhmä täyttyy, niin kaipa sitä kutsun mukana tulee tietoa päiväohjelmastakin.

Uusia kokemuksia edessä siis, toivottavasti! 

Oletko käynyt läpi ORAS-kuntoutuksen tai vieraillut Kruunupuistossa? Kerro kokemuksistasi!







sunnuntai 1. helmikuuta 2026

Aamujen pelastus!

Yksi nivelpsorin "iloista" on enemmän tai vähemmän pätkivät yöunet kun lonkat ja polvet päättävät aloittaa kipuilunsa ja vaativat asennonvaihtoa kerran jos toisenkin. Myös aamuinen vuoteesta nousu ja ensimmäiset askellukset tuppaavat olemaan aikamoista töpöttelyä ennenkuin nivelet notkistuvat riittävästi liikkuakseen sujuvasti.




Ystäväni kertoi ostaneensa itselleen polvityynyn ja hehkutti kuinka loistava apu se on - no minähän tietty apinana perässä tilaamaan ja viime viikolla odotettu tyyny viimein saapui.

Tyyny on kieltämättä varsin huvittavan näköinen ja tuo aikanin tällaiselle kaksimieliselle ihmiselle ihan muita ajatuksia kuin polvityynyn, mutta rohkeasti vain pujotin tyynyn jalkaani kun illalla sänkyyn kömmin.

Heräsin seuraavan kerran aamulla!


Pujotin tyynyn pois koivestani, nousin ylös ja ihmeekseni sain huomata askeltavani kuin ehjät ihmiset konsanaan! Tyynynhimputti auttoi kuin auttoikin kipuihin!

Olen nyt käyttänyt tyynyä joka yö ja joka ainoa aamu on askel kevyt ja kivuton. Uskomatonta miten pienestä voi olla apu kiinni. Jos sinulla on samoja ongelmia, kannattaa kokeilla. Tyynyjä näkyy netistä löytyvän halvasta tosi tyyriiseen, omani osti halvalla, enkä ala tässä mainostaa mitää tai ketään valmistajaa. 

Omat nivelet kiittää! 

perjantai 30. tammikuuta 2026

Kolmen vuoden aamukampa


 Tilasin itselleni tämmöisen söpön kolmen vuoden kalenterin sieltä Kaikkien Huonojen Ihmisten-kaupasta, ihan tiettyä tarkoitusta varten.

Muutaman vuoden aikana olen huomannut itsessäni selkeästi sen, että olen alkanut jotenkin irrottautumaan työmaailmasta. Teen toki työni yhä täysillä siihen panostaen, lusmuilijaksi ei minun luonteellani pysty, mutta jotenkin duunista on tullut aina vain toisarvoisempaa.
Olen antautunut enemmän ja enemmän Oikean Elämän mahdollisuuksille ja zoomaillut suuntaan jos toiseenkin etsien ja kokeillen uusia asioita ja ajatuksia innolla.

Nykyään motivaatio  palkkatyölle on lähinnä kuukausipalkka, mikä on itselleni todella uusi tunne. Olen läpi elämäni valinnut mieluumin sellaisen  työn ja työympäristön, missä olen viihtynyt kuin työn mistä maksettu palkka on suurempi. 
Minusta töissä pitää olla kivaa!
Varsinkin parin vuoden takaisen uupumuksen jälkeen on mieltäni hiertänyt se, etten oikein viihdy työssäni ja työyhteisössäni. Mutta vaikka olenkin aivan mahdottoman taitava, osaava ja ihana ihminen, about kuusikymppisenä elämän realiteetti on se, että turha alkaa toista työtä hakea, ellei toimistomummoja enenevässä määrin aleta hakea.

Jaksamista helpottaa huimasti osatyökyvyttömyyseläke kolmipäiväisine työviikkoineen ja mahdollisuus yhteen etäpäivään viikossa, mutta lisäkicksit ovat aina tervetulleita ja siksi tämä "aamukampa"!



Kukkanen lokakuun ekalla päivällä vuonna 2028 on se "jouluaatto", jota kohti pompahdellaan innolla ja ilolla! 

 

keskiviikko 28. tammikuuta 2026

Kissanelämää.

 

13.12. tuli joku nainen ja erotti viidestä sisaruksesta ja äitikissasta (joka tosin alkoi 14 viikon jälkeen olla jo varsin kyllästynyt minuun ja sisaruksiin), se tuuppasi minut omituiseen kopperoon ja sitten pöristeltiin jossain vielä omituisemmassa vehkeessä puoli tuntia ja kun kopperon ovi avautui, oli edessä aivan uudet tuoksut ja tilat!


Siellä uudessa paikassa oli vastassa myös matalaääninen ja iso mies, joka puhui minulle kuin vajaaälyiselle, lässytti siis oikein huolella! Minulle, 14 viikkoa vanhalle ISOLLE kissalle! Höh. Se kyllä silitteli ja rapsutteli oikein mukavasti ja antoi herkullista ruokaakin. Eli ehkä otan sen hyväksyttyjen olentojen joukkoon. Ehkä. 

15.12. edessä taas se kopperossa matkustaminen ja uusi paikka, missä vastassa iso laiha mies joka hetken kutiteltuaan survaisi PIIKIN niskaan ja totesi että ny on eka rokotus ok. Rokotus? Miksi? Yritetäänkö minusta tehdä joku ihme narkkari kun piikkejä tökitään ihan kysymättä minulta mitään!


Kun piikistä oli selvitty, niin uuteen kotiin ilmestyi jumalattoman suuri, erkioiselle tuoksuva vihreä juttu (joulukuuseksi kutsuivat sitä), johon ihmiset ripusteli valoja ja kaiken maailman tingelitangeleita, eikä niihin saanut koskea. Niinpä minä sitten kiltisti vain ihailinkin loistoa ja kimallusta. Kehuivat kovasti kun näin tein ja sain herkkuja, kuivattuja kanansydämiä. Suosittelen lämpimästi, mitä parhaimpia nameja!

Ei sitten hetken rauhaa!


16.12. talooni ilmestyi kaksi ihmistä lisää ja niillä oli mukana kaksi jumalattoman suurta mustaa kollikissaa! MINUN talooni toivat - ja taas kysymättä minulta lupaa!!
Piti vähän kurmuuttaa ja sähistä niille ronteille, vaikka selkeästi painoivat yli kaksi kertaa enemmän kuin minä ja muutenkin yrittivät kulkea huoneissa kuin omissaan. Kyllä ne lopulta tajusivat kenen seinien sisällä sitä oleillaan ja kiltisti väistivät ruokakupilla ja vessassa.
Nuorempi niistä oli muutaman päivän ärhentelyjen jälkeen oikein mukava riehumiskaveri, mutta ei kummallakaan kuitenkaan ollut asiaa asettua sohvalle viereen. 
Joku nokkimisjärjestys se olla pitää.


Vietettiin kaikki yhdessä oikein mukava Joulu ja sain maistella minäkin kaikenmoisia herkkuja: sain lohta ja poroa ja vähän juustoakin - valkohomejuusto on ehdoton suosikkini, kannattaa maistaa.

Vuosi vaihtui ja ihmiset paukuttelivat ilotulitteita pihalla, hienon näköistä oli eikä ne pamahduksetkaan haitannut lainkaan. Istua napotin olkkarin erkkerissä, seurasin taivaalle kipuavia tähtikipunoita ja unelmoin, että sitten kun minusta tulee kunnon iso kissa, teen ihan megahyppyjä ja saan kiinni hienot välkehtijät.


Aloin jo tottua elämään Vonkiksella, ruoka oli hyvää, omat ihmiset viihdyttivät ja paijailivat minua parhaansa mukaan ja sain nukkua heidän välissään/päällään/vieressä yöt. Kissanpäiviä tosiaankin.

Mutta sitten! 

12.1. naispuolinen alaiseni otti minut kiinni ja miespuolinen hieroi jotain inhottavaa litkua niskaani, puhuivat matokuurista, mutta mistä minulle matoja olisi tullut??? Kaameeta myrkkyä oli, koska taapersin kuin sivutuuleen koko aamupäivän ja muutenkin oli höntsä olo. Yäk. 


19.1. Viikon päästä päädyin TAAS siihen koppaan ja minua vietiin kuin vierasta sikaa sen ison laihan miehen luo ja TAAS se tuikkasi minuun piikin! Sen sellaisen rokotteen, kuulema vahvistusrokote. 

Sivukorvalla kuuntelin, että viikon päästä taas minut tänne raahattaisiin. Mitä tämä oikein on???

25.1.  Pyhäpäivä ja en saanut yhtään ruokaa illalla. Itse mässäsivät ties millä herkuilla ja minulle oli tarjolla vain vettä. Aavistelin pahaa.



26.1. Joopa joo. Koppiin vaan ja taas mentiin. 

Iso laiha mies tökkäsi piikin lonkkaan ja  maailma alkoi samentua. Tassut eivät oikein kantaneet ja PAM, kaikki pimeni.
Heräsin hitaasti kopistani, jossa oli oikein lämmintä, koppini oli lämpömaton päällä ja ei kyllä palellut vaikka muuten hömmerö olo olikin. Etutassuun oli ilmestynyt kalju paikka ja vatsakin oli karvat kadonneet. Mies selitti naispuoleiselle alaiselleni, että "leikkaus onnistui hyvin ja Foxeyltä on nyt poistettu munasarjat"
Eli nyt ollaan jo siinä pisteessä että munasarjat viedään sisältäni, viekää hitto tuhkatkin pesästä kun olette alkaneet tuolle tielle.
Toisaalta olivat antaneet minulle sellaiset mömmelit suoneen, että oikeastaan vähät välitin mitä olivat tehneet ja miksi. Halusin vain laulaa kovaa ja korkealta Mustan kissan tangoa, vaikka oranssi itse olenkin!

27.1. Kyllä maistui ruoka hyvälle eilen kun niistä ilopilvistä laskeuduin maantasalle, alamaiset olivat höylillä päällä ja sain syödä Latzia, tuota kissojen Mäkkäriruokaa ja piereskellä pahanhajuisia pilviä heidän neniinsä yöllä kun heidän sängyssään nukuin. 
Tämä suojapuku on vähän nolo, mutta kannan sen kuin Lady, joka olenkin.


Aamulla sain annoksen tulehduskipulääkettä ja oli kuulkaas tujua tavaraa, meni nukkuessa melkein koko päivä. Alamaiset tarkistivat leikkausarven ja hyvältä näytti sillä saralla. Joutaahan sitä makoilemaan.

Että tämmöistä meillä, terveisin Maho Neitsyt

 

 

 

 

6 viikkoa Ozempicin aloittamisesta, tuloksia?

  Olen välttynyt Ozempicin kirjatuista sivuvaikutuksista,  Pahoinvointi ja oksentelu Ripuli tai ummetus Vatsakipu, turvotus ja ilmavaivat Vä...