diverkik-divertik-divermikälie-uloosi iski

 

Joskus kymmenisen vuotta sitten vietin yhden kesän uudestaan ja uudestaan osastolla antibioottitiputuksessa kun diverxxx ähh - umpipussintulehdus iski. Lopulta päädyttiin Sigma-suolen poistoon ja ilokseni tulehduskierre loppui kuin seinään.

Mutta ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa. 
Perjantai-päivä meni vähemmän rattoisasti ensin terveyskeskuksessa, sitten gynen päivystyksessä ja lopuksi tuskaisen pitkät 8h päivystyksessä.
Kun ei nousseiden tulehdusarvojen ja alavatsakipujen syytä löytynyt gynellä, niin päivystävä lääkäri pisti varjoainekuvaukseen, mikä paljasti kas-kas! umpipussitulehduksen.

Kymmenen vuotta on muuttanut hoitosuositusta siihen suuntaan, että enää ei tökätä tippaa hetioitis vaan sain sairauslomaa viikon, ohjeen viettää ko. viikko vaaka-asennossa ja napsia tujakka tulehduslääkekuuri. 

Kuntoutukseen ei ollut siis asiaa minulla, se harmittaa tosi paljon ja siihen päälle mieli maalailee ikäviä kauhukuvia siitä kuinka divertikuliitti kroonistuu ja lopulta poistetaan loputkin paksusuolesta ja päädyn avannepussin kanssa vääntämään loppuikäni. Avannepussi ei toki ole mikään maailmanloppu, mutta en nyt kaipaisi yhtään lisää handlattavaa arkeeni. 
Tämä siis vain omassa päässä kehittämääni Worst Scenario-mallia, mutta minkäs teet kun on varustettu tosi isoilla kierroksilla käyvällä mielikuvituksella.

Onneksi on Netflix. Olen nyt makoillut sohvalla ja katsonut Brigertonin viimeisen kauden ja mitähän kaikkea sälää sieltä onkin löytynyt. Vatsaan koskee edelleen, mutta ainakin pää on turta kuin ylivuotinen pesusieni.

Kivaa talvilomaviikkoa kaikille! 

 

Kaunis, rietas, onnellinen

 Ystävällä on synttärit ensi viikolla ja itse olin ajatellut olevani siellä Oras-kuntoutuksessa, joten juhlistimme hänen synttäreitään menemällä katsomaan Kaija Koosta kertovan leffan "Kaunis, rietas, onnellinen" kera popcornien.

Kaija Koo on hitteineen artistina tietysti tuttu vaikka ei mikään lempparini ole ollut sitten Steel Cityn aikojen. Jostain syystä nuo "aikuisten naisten voimabiisit", mitkä hänestä nyt jonkinmoisen Ikonin ovat tehneet, eivät vaan näppäile minun sieluni koskettimia.

Mutta leffa!

Oi apua leffa on hyvä! Oona Airola on loistava roolissaan ja Jari Virman Markku Impiönä vetää roolinsa upeasti.

Fiktiivinen tarina avaa hienosti Kaija Koon tarinaa ja ainakin itselleni useat biisit avautuivat siihen malliin, että "tyhjänpäiväiset" rallit alkoivatkin kuulostaa korvissani aivan joltain muulta. Leffan jälkeen luukutin Kaija Koota Tidalista urakalla ja hah, tulikohan minusta ihan fani???

Menkää katsomaan, vaikka ette aiemmin olisikaan voimaantuneet Kaijan biiseistä! 

Alison Espach: Hääväkeä

 

Valitsin Alison Espachin Hääväkeä kirjan unikuunneltavakseni, kun oletin jotenkin sen olevan hattarahömppäosastoa, koska häät jne.

Ilokseni sain huomata olleeni väärässä ja kirja siirtyi unikuunneltavasta hereillä luettavaksi!

Brontën sisarusten henkeen kirjoitettu Hääväkeä on kepeä, mutta silti syvällinen ja  hauska, mutta samalla melankolinen kertomus ihmisien muuttumisesta ja satunnaisten tapaamisten myötävaikutuksesta siihen muutokseen.

Phoeben ja hänen miehensä Matt ovat vieraantuneet useiden epäonnistuneiden keinohedelmöitysten ja yhden keskenmenon jälkeen. "Täydellinen avioliitto" päättyy puolison rakastuttua heidän yhteiseen ystäväänsä (tai kenties tämän äitiyteen?) ja kun pariskunnan suuresti rakastama kissakin kuolee, tulee Phoeben mitta täyteen.

Phoebe varaa itselleen loistokkaan kattohuoneiston hienosta hotellista, jonne hän oli haaveillut matkustavansa Mattin kanssa yhdessä. Lomasta ei kuitenkaan ole kysymys, vaan Phoeben tarkoitus on lopettaa kurja elämänsä (kissan kipulääkkeillä) nautittuaan täydellisestä viimeisestä illasta.

Saavuttuaan hotellille Phoebe huomaa joutuneensa keskelle infernaalista häähypetystä. Miljonäärimorsio Lily on varannut viikoksi koko kartanon häävierailleen (miinus Phoeben saama kattohuoneisto!) ja kun nämä kaksi naista kohtaavat ja alkavat avautua toisilleen, on edessä mielenkiintoinen viikko niin lukijalle kuin naisillekin.

Hääväkeä on taiturimaisesti kirjoitettu kirja joka vie mukanaan kuin vuorovesi. Loistavaa dialogia ja ihmiskuvauksia, pinnalta keveää mutta pinnan alta mukaan lähtee ajateltavaakin ja kirjan lopussa kädessä on hyvä mieli ja hinku lukea uudestaan Brontën sisarusten kirjat!

Alison Espach: Hääväkeä (Wedding People)
Kääntäjä Tuulia Tipa
480 sivua/15h 32 min
Äänikirjan lukija Rosanna Kemppi
Kustantaja Bazar

Jäähyväiset Eppu Normaalille, Kuopio 20.2.2026

 
Eppu Normaalin musiikki on ollut osa elämääni ensimmäisestä julkaisustaan lähtien. Vuonna 1978 olin ärhäkkä 15-vuotias naisenalku ja Eppujen Aknepop oli silkaa hunajaa korvilleni. Poliisi pamputtaa, Rääväsuita ei haluta Suomeen, Kuka on Pertti Ström ja Teen sinusta muusia raikuivat niin kaiuttimien kautta kuin omana jolinana ilahduttaen suuresti lähipiiriäni.

Vuosien mittaan ykköslevyn "rääväsuisuus" on pehmentynyt ja Martti Syrjän taiturimaisuus lyriikoissa on korostunut aina vain enemmän, muiden Eppujen soittotaidon kehittyessä yhä vain huikeammaksi. 

Pystyisin helposti nimeämään jonkun Eppujen biisin jokaiselle merkittävälle tapahtumalle elämässäni, niin tiivisti on heidän musiikkinsa ollut osana olemistani ja elämäni "merkkipaaluja", mutta säästän teidän siltä piiiiiiiiiiiiiiitkältä jorinalta. Hah.

Palaan takaisin jäähyväiskonserttikiertueen Kuopion Musiikkitalon keikkaan.

Kuten suurin osa, ellei jopa kaikki kiertuneen keikoista, myös Kuopion keikka oli loppuunmyyty ja porukkaa olikin pilvin pimein. Mutta the more the merrier sanoo jo sananlaskukin.

Keikan alkamista odotellessa bongasin Iiron pianossa kiinni olevan settilistan ja nappasin siitä varsin epäselvän valokuvan. Istuimme kakkosrivillä ja olisin saanut paremmankin otoksen, jos olisin alkanut säätämään asetuksia, mutta en ollut kuvaamassa vaan nauttimassa konsertista, joten naps-naps otin kuvat ilman säätöjä. Kyllä tuon listan luettua sai silti :D 

Herrat astelivat lavalle aikataulussa ja koko sali nousi seisten aplodeeraten heidät vastaanottamaan. Aika komea aloitus oli se.                                                                                                                                                                                                                                                               

Martti heitti huulta rennon oloisesti ja varsinkin Torvisen pojalla paljainen varpaineen oli lystiä. Oli ilo katsella bändin keskinäistä yhteenpelaamista ja iloittelua, biisit saivat arvoisensa juonnot ja yleisö eli täysillä mukana.

Olen nähnyt Eput useampaan otteeseen (kas ihmettä!) mutta tämä keikka oli ensimmäinen, missä näin Iiro Rantasen pianossa. Aivan totaalisen herkullinen lisä musisointiin ja Martti Syrjä kanssa kemiat kohtasivat lavalla hienosti. 

Muutamien biisien kohdalla piti sulkea silmät ja kadota menneisiin hetkiin oikein kunnolla. Sävelet veivät milloin opiskeluaikoihin, milloin Ilosaarirockiin ja Ruotsin maallakin vietin muutaman tovin.

Konsertti kesti huimaavat kolmisen tuntia, väliajalla höystettynä tietenkin, mutta kertaakaan ei tehnyt mieli vilkaista kelloa ja huokailla että loppuisjotämä.

Akustisen kiertueen nimi Kaikki häipyy on vain tämä kuvaa varsin oikeellisesti illan tunnelmia, vaikka muistoihin hetkittäin katosinkin.
Läsnäolo oli kuitenkin se tunne, minkä konsertti toi pintaan isosti.
Tässä ja nyt.
Kiitos Eppu Normaali.
 

Pastataivaassa aka visiitti Pasteria Sorrentossa Kuopiossa

 Ajettiin perjantaina Kuopioon - T. sai minulta joululahjaksi liput Eppujen akustiselle jäähyväiskeikalle majoituksen kera ja sen lisäksi Kuopiossa oli myös muutama autoyksilö koeistuttavaksi. Kaksi (baari?)kärpästä samalla iskulla!

Majoituimme Puijonsarveen ja huone oli ihan basic-kiva, mitä nyt vuode oli parivuode eikä twin, joten ounastelin unetonta yötä. Mutta yksi yö sinne tai tänne, ei mitään väliä.

Heitettyämme tavarat huoneeseen päätimme lähteä syömään ennen keikkaa, että T:n ongelmasuolisto ehtisi toimia ja hänkin saisi keikasta nauttia syöksymättä välillä miestenhuoneen puolelle. Molempien teki mieli pastaa ja niinpä tepastelimme varsin vilpoisessa säässä

Pasteria pitää majaa sataman äärellä, aivan upeassa historiallisessa Raninin Myllyn rakennuksessa ja sekä tunnelma, että asiakaspalvelu on huippuluokkaa. Ja se pasta!!!

Olemme tehneet kokonaisia kesälomareissuja etsien Suomen Parasta Pastaa ja useammin pettyneet kuin ilahtuneet. Vuosien ja satojen maistelujen jälkeen olemme vain kolmessa paikassa syöneet pastaa, joka ylittää itse tekemämme aterian.

Pasteria Sorrento neljäntenä kiilasi itsensä jaetulle ykkössijalle ensimmäisestä haarukallisesta.
Pasta oli taivaallista. 

Tuorepasta tehdään omassa Pasta Labissa ja kastikkeissa mahtavine makukomboineen maistuu tarkkaan mietityt kokonaisuudet. 

Itse söin linguine-pastaa kermaisella tomaatti-jättikatkaraju-ndujalla-simpukkakastikkeella ja 
vaikka en ole suurin simpukkafani, niin imeskelin simpukoiden kuoretkin kahteen otteeseen, koska en halunnut menettää pisaraakaan ihanaa makua. Ja simpukat olivat meheviä, eivät sellaisia kumisia palleroita, mitä yleensä olen saanut eteeni. Jos olisin "ilennyt", niin olisin nuollut lautasen, enkä kyllä tiedä oliko se yhtään vähemmän noloa, että sormella vedin viimeisetkin kastikkeet lautaselta...

T. valitsi Tryffeli-ricottajuustotäytteisiä ravioleja savuporolla, herkkutateilla ja kermakastikkeella. Hänen ruoka-aineallergiansa otettiin ylös ilman sen isompia naamanmutristeluja eikä tarjoilija palannut hetken päästä kertomaan miksi juuri tätä annosta ei hän voi syödä. Eli allergiat pystyttiin huomioimaan "huomiotta".
Savuporokastike oli todella maukasta ja hei, voiko tryffeli-ricotta-yhdistelmä olla muuta kuin täydellistä?

Ravintolassa tarjotut viinit ovat heidän itse maahantuomiaan ja komppasivat oivasti ruoka-annoksia - annoin tarjoilijalle vapaat kädet valita sopiva viini ja se osuikin nappiin.

Jälkiruokaa en itse jaksanut syödä, mutta T. otti pienen annoksen whisky-jäätelöä ja kyllähän minäkin siitä lusikallisen sain. Nam. 

Ei lämpimät vaan suorastaan tuliset suosittelut tälle ravintolalle. 

PS: Ne muut "parhaat pastapaikat" ovat olleet:
* Tampereella Ristorante Pulcinella 
* Helsingissä Makaronitehdas
* Oulussa Ravintola Toscana 

 

Pikatreffit

Kotona Kirjassa-blogissa oli kiva postaus "pikatreffikysymyksiä", josta oitis kopsasin kysymykset ja nyt jaan vastaukseni teille!

1. Pidätkö sisällä oleilusta, vai oletko ulkoilmaihminen?
Keväällä, kesällä ja syksyllä viihdyn ulkona, joko puutarhahommissa, metsässä jahtaamassa marjoja ja sieniä tai nuokkumassa varjossa hyvän kirjan kanssa. Tykkään talvestakin, mutta kun pakkanen asettuu yli 15 asteen, valitsen sisällä oleilun joko koruaskartelun, kirjojen tai leffojen parissa.

2. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
Jos asiat menevät niinkuin unelmoin ja suunnittelen, olen talvet jollain Kreikan saarella ja kesät mökillä kotimaassa

3. Mitä harrastat?
Kaikkea mitä vain voi käsillään tehdä esim. koruja, kynttilöiden valamista, makrameeta ja puutarhan möyrimistä. Lukeminen on aina IN!
Harrastukseksi voisi kai laskea myös uusien asioiden kokeilemisen?

4. Oletko aamu- vai iltaihminen?
Olen aamuihminen luonnostaan, mutta nyt kun teen kolmipäiväistä työviikkoa, olen yrittänyt opetella jäämään sänkyyn herättyäni ja makoilemaan sekä kenties torkahtelemaan hiukkasen myöhemmäksi kuin aamuviideksi. Tosin viimeiset kaksi kuukautta aamuvirkku Foxey Lady tulee viimeistään puoli kuusi pomppimaan päälle ja suukottelemaan ajatuksenaan RUOKAA RUOKAA RUOKAA.

5. Oletko käynyt elokuvissa yksin?
Olen käynyt, yleensäkin tykkään tehdä asioita yksin. Olen teinistä asti reissanut yksinäni, käynyt keikoilla, festareilla, ravintolassa yksinäni. Koska elämässä joutuu tekemään kompromisseja vähän joka välissä niin nämä yksinäiset seikkailut virkistävät ja vapauttavat.

6. Pisin suhteesi
33 vuotta ja "still going strong". Härregud, mie olen elänyt Turjakkeen kanssa yli puolet elämästäni!!

7. Kiroiletko paljon? Lempikirosanasi?
Vittuilu on välittämistä ja kiroilu kielen rikkautta! Kyllä, kiroilen aivan järkyttävän paljon ja kaikki käy, usein yhteen putkeen "vittusaatanaperkeleHELVETTI" - varsinkin jos isken varpaani johonkin kovaan ja joustamattomaan.

8. Nimeä turhin ostamasi asia?

Jos turha tarkoittaa asiaa, jota en ikinä ole käyttänyt/ en käytä, niin ei mulla ole sellaisia.

9. Vastaatko aina, kun äiti soittaa?
Voi kuinka toivoisinkaan, että äiti yhä osaisi minulle soittaa. Vastaisin satavarmasti ja kuuntelisin samat asiat sataan kertaan hermostumatta. Äiti ei enää käytä puhelinta, koska Alz on vienyt entiseltä keskuksenhoitajalta taidon kännykkää käyttää :(

10. Jos voisit mennä päiväksi jollekin vuosikymmenelle, mihin menisit ja miksi?
oi!Päivä olisi 12.7. ja vuosi 1962, paikka The Marquee Club, Lontoossa. Rolling Stonesin eka keikka <3

11. Oletko hyvä antamaan ajo-ohjeita?
Ennen navigaattoreita olin aivan ässä lukemaan karttaa ja antamaan ohjeita!

12. Mikä on lempielokuvasi/-kirjasi?
Lempielokuvat vaihtelevat mielentilan mukaan, mutta Requem for a dream on ehdottomasti vaikuttavin ja upein leffa minkä olen katsonut. Toisaalta en tätä mestariteosta halua enää koskaan katsoa, niin rankka se on.
Lempikirja on aivan yhtä hankala valinta, mutta nostetaan tähän nyt vaikka Judith Guestin Ordinary people.  Koskettava.

13. Mitä tekisit mieluiten: kiipeäisit vuorelle, patikoisit autiomaahan vai purjehtisit jollekin saarelle?
Olen kiivennyt vuorelle ja patikoinut autiossa tunturimaisemassa, mutta purjehtimista en ole kokeillut. Eli hyppäisin mieluusti purjeveneeseen ja lipuisin meren pintaa kohti jotain ihanaa asumatonta saarta.

14. Kuvaile täydellinen lomasi.
Loma alkaisi jollain festarilla, missä esiintyisi lempibändejäni ja paikalla olisi myös lempiystäväkattaus. Festareilta toivuttua hyppäisin puolison kanssa autoon ja suhaisimme jonnekin missä emme ole ennen käyneet, reissusta palattua keräisin jälkikasvun kesämökille ja saunottaisiin, kalastettaisiin, uitaisiin ja grillailtaisiin joka ilta.

15. Mikä on lempiruokasi?
Voisin elää pastalla ties miten kauan putkeen.

16. Minkä näistä jälkiruoista valitsisit: suklaakakku, letut vai jäätelö?
Olen laiska paistamaan lettuja itse, joten valinta kohdistuisi niihin ja jäätelöpallero niiden kanssa kruunaisi annoksen. Suklaakakku on ihan liian imelää ja raskasta.

Onko meillä jotain yhteistä? Miten sinä vastaisit kysymyksiin? 

Mind and Body

 Kyllä nyt tästä eukosta tekeytyy uusi ja uljas versio, kun maaliskuussa hoidetaan niin mieltä kuin kroppaa!

Oras-kuntoutuksen tavoitteena on auttaa osallistujia arjen sekä työn haasteiden kohtaamisessa sekä " antaa sinulle voimavaroja arjen tasapainottamiseen ja auttaa tunnistamaan, miten vahvuutesi voivat tukea hyvinvointiasi (Kelan sivuilta). Viikon ajan pääsen keskittymään omaan jaksamiseeni useamman alan ammattilaisen ja myöskin vertaistuen avulla. 
Odotan mielenkiinnolla tapaamisia ja keskusteluja, ulkoilusta ja altaassa pulikoimisesta puhumattakaan. 

Olen aina ollut se tyyppi, joka tarttuu toimeen eikä jää märehtimään ja jossittelemaan asioita tai ongelmia - ongelmat ratkaistaan niksnaks ja painetaan vaikka läpi betoniseinän, jos tilanne sen vaatii. Minä jaksan, osaan, pystyn, järjestän ja tsemppaan siinä sivussa kaikkia muitakin.
Kunnes sitten jonain päivänä en enää jaksakaan ja istun pari tuntia terveydenhoitajan luona itkemässä itsekään syytä tietämättä. Tuo oli muutaman vuoden takainen tilanne ja siitä on noustu kiitettävästi, mutta yhä tunnistan itsessäni tuon kaikkivoipaisuuden ja mahdottomuuden pyytää apua tai myöntää väsymistään.

Jospa nappaisin matkaan Oras-kuntoutuksesta edes muutamia vinkkejä antaa itselle hiukkasen köyttä ja pelivaraa hankalissa hetkissä...

Sain yllättäen ja suureksi ilokseni tiedon, että sain paikan myös Reumaliiton monisairaiden kurssille viikoksi Vesileppikseen Leppävirralle. Monisairaus minun tapauksessani tarkoittaa psoriasista, nivelpsoriasista, migreeniä, suolisto-ongelmia (psorin liitännäissairaus) ja uupumusta. Ohjelmassa sielläkin ammattilaisten johdattelemia keskusteluja, uutta tietoa, itsehoito-ohjeita, vesijumppaa, ulkoilua...lepoa, hyvää ruokaa ja toivottavasti uusia ystäviä.

Olen viikon 10 poissa, viikon 11 paikalla ja viikon 12 taas poissa. Esihenkilö suhtautui kuitenkin suopeasti siihen, että olisin kuukaudesta kaksi viikkoa poissa ja tutkailtuani aikatauluja tulin siihen tulokseen, että saan ongelmitta hoidettua työtehtäväni niin ettei muiden niskaan pitäisi montaakaan hommaa kaatua. Jos jotain tulipalokiireistä tapahtuu, niin toki silloin joutuvat hyppäämään kehään, mutta toivotaan-toivotaan ettei sellaisia tilanteita eteen tulisi.

Puoliso totesi, että saapahan sitten omia Foxey Ladyn ihan itselleen ja poissaoloni ajan hän ja neiti makaavat vain sohvalla ja herkuttelevat. Että kun tulen kotiin,  ei kissaneiti ole enää yhtään minun kamuni vaan rakastaa ainoastaan häntä.
Pitänee soitella muutama Facetime-puhelu ja leperrellä karvakorvalle oikein urakalla, ettei unohda että MINÄ olen hänen ykkösihmisensä.

Lähipäivät meneekin mietiskellessä että mitähän kaikkea matkaan pitää pakata. Vieläköhän viimekesäinen uimapuku mahtuu päälle?